Puolanka ei ole huipulla vähiten onnellisten kuntien listalla. Puolanka ei yllä edes mitalisijoille. Surkea tilanne, mutta ei tietenkään riittävän surkea. Suomi24.fi-sivuston keskustelupalstaan perustuva sosiologinen tutkimus osoittaa syylliseksi Puolangan pessimistien toiminnan. Uusi kesäohjelma on nimittäin ihan naurattava esitys, ja jatkuva nauraminen tunnetusti pilaa hyvänkin epäonnellisuuden. Suomen parhaaksi valitulta kesäteatterilta odottaisi vastuullisempaa toimintaa eikä tällaista kunnan maineen pilaamista - kaikki vain nauravat!
Puolangan pessimistien virallinen kesäohjelma on nimeltään "Puolangan pessimistien virallinen kesäohjelma". Tällä kertaa kaikki kurjuus menee entistäkin pahemmin pieleen. Ihan jo lähtökohtaisesti edellytykset ovat huonot, koska esitys on lämpimissä sisätiloissa eikä sade ja tuuli pääse pilaamaan edes näyttelijöiden tunnelmaa. Lupauksista huolimatta tiloissa ei tullut edes liian kuuma. Edes katto ei vuotanut vettä, mutta kenties tulevissa näytöksissä nämä puutteet saadaan aikaisiksi.
Virallisessa kesäohjelmassa kaiken muun pettymyksen ohella pohditaan aiheellisesti vaihtoehtoja mokomalle naurattavalle pessimismille Puolangan ainutlaatuiseksi vetovoimaksi. Toki kunnan sivuilta löytyy kattava kokoelma hautausmaita vierailukohteiksi eikä mikään enempää turisteja toki houkuttelekaan. Muita ainutlaatuisia, vain Puolangalla olevia houkutuksia ovat puhdas luonto ja kauniit maisemat - sellaista ei missään muualla ole. Nyt kuitenkin Puolanka tunnetaan ympäri maailmaa maailman pessimismin keskuksena! Sellaista häpeää ei ole millään muulla kunnalla.
Puolangan pessimistit on siis valittu vuoden 2024 parhaaksi kesäteatteriksi. Mitenköhän surkeita ne kaikki muut sitten ovat? Puolangan pessimistit kun ei edes ole kesäteatteri. Pessimismitalossa esitelläänkin, millaista on Suomen paras kesätetteritoiminta. Ihan surkeaa tietenkin. Pessimismitalo itsessäänkin on nykyään jo nähtävyys, mikä korostaa tätä haitallista, kuntalaisten rauhaa sotkevaa toimintaa.
Häpeän takia ei kukaan kehtaa Puolangalle tulla ainakaan niin, että joku näkee. Hra Oma Aikakin ajoi ensin Helsingistä Ruotsin poikki Etelä- Norjaan, joska viikkojen salaisten ja varovaisten koukkauksien kautta pohjoiseen ja sitten ihan huomaamatta Lapin halki Puolangalle vain tämän naurattavan esityksen tähden! Ei sellaisessa ole mitään järkeä. Yleisöltähän menee maine vielä enemmän kuin Puolangan kunnalta, mikäli se on edes mahdollista.
Koska koko kesäsi on joka tapauksessa jo pilalla, niin mene Sinäkin katsomaan Puolangan pessimistien virallinen kesäohjelma - sitten Sinulla on edes jotain, mistä valittaa koko pitkän talven ajan, joka tietenkin on Puolangalla synkempää kuin missään muualla. Kaiken muun kurjuuden lisäksi koko esityksen ajan on käytettävissä myös baari ja kahvila. Siinä hyväkin masennus menee ihan pilalle.
Esitysaikataulut ja liput täältä - ei kesäsi muuten enää huonommaksi mene. Majoitusta ja muitakin retkikohteita löytyy jonkinmoisesta, ehkä melkein Suomen korkeimmasta putouksesta alkaen. Tässä blogissa sekin on esitelty.
Kesäteatterin tärkeimpiä varusteita on tietenkin piirtoheitin. Miten muuten voisi opettaa Ruotsin epäsäännöllisiä verbejä, jotka kuitenkin kiinnostavat kaikkein eniten yleisöä?
Eihän tästä mitään hyvää voi seurata? Eikä seuraakaan - tästä seuraa Puolangan pessimistien virallinen kesäohjelma.
Puolangan toiseksi suurin legenda Pessimiehen jälkeen on Niko, kuuluista pillurallin mestari. Tänä vuonna jo kaksi naista on tullut kyytiin. Tai jos äitiä ei lasketa, niin yksi kuitenkin. Hän paljastaa parhaat niksinsä esityksessä eli jos naisseuraa kaipaat, niin kuuntele mestarin opit huolella!
Masentava tulos - vähiten onnellisten kutien listalla Puolanka ei ole edes mitalisijoilla. Syynä ovat lähes varmasti Puolangan pessimistit, joiden takia Puolangalla ei saa edes rauhassa syrjäytyä. Tiettävästi Puolangalla onkin tehty ufohavainnon lisäksi vielä uskomattomampi havainto turistista! Toisin kuin ufomiehet, turisti oli jossain määrin jopa muistuttanut puolankalaisia.
Kaikkensa menettänyt mies kohtaa metsänsä menettäneen karhun, ja saa tältä suuren viisauden elämän tarkoituksesta. Jos kaipaat elämällesi tarkoitusta, kaso Puolangan pessimistien virallinen kesäohjelma.
________________________
(Jos haluat seurata tätä blogia, niin blogit.fi on siihen kätevä - kirjaudu sinne ja klikkaa tämän blogin kohdalla "Seuraa": https://www.blogit.fi/oma-aika )
No tuonnehan pitää mennä! Onko varma kans, että pettyy? :D
VastaaPoistaVoisi olla kyllä erinomainen. Matka on sen verran pitkä eikä nyt ole asiaa tuolle suunnalle, niin ei tule vierailtua. Jos kesällä tulisi ajettua Lappiin, niin varmasti pysähtyisin.
VastaaPoista