perjantai 27. lokakuuta 2023

Norja 2023, osa 3: Flatruet - voiko Ruotsissa viettää täydellisen päivän?


Oletko viettänyt Ruotsissa täydellistä päivää? Nyt tulee vinkki ajokohteesta, joka on täysin tuntematon just Sinulle. Paitsi jos olet ajanut sinne tai muuten vain tiedät sen - silloin se ei ole luultavasti tuntematon, paitsi jos Sinullakin on se atsalea. Tämä on kohde, joka ei ole oikein minkään reitin varrella, vaan kohde,  jonne ajaa ihan tarkoituksella. Jonnen lisäksi voivat sinne ajaa staratkin. Flatruet. Opit sen tästä blogista ja kiität myöhemmin. Tai sitten et. 

Ruotsi ei ole aiemmin tehnyt noin yleisesti kauhean hyvää vaikutelmaa ajoteidensä suhteen - liian suoraa tai liian tasaista tai molempia. Toki esimerkiksi Högakusten on kiva, samoin Euroopan suurin koski Storforsen ja monet ylityskohdat Norjaan. Mutta sitä Ruotsi nimenomaan on ollut -  lähinnä kauttakulkumaa Norjaan. 

Ruotsi voi kuitenkin yllättää. Positiivisestikin. Flatruet on sellainen. Se on tunturi (tai vuori), jonka ylitse menevä tie on Ruotsin maanteiden korkein kohta. Suomen maanteiden korkein kohta on esitelty aiemmin ja monellekin tuttu käsivarressa (sen olet ajanut), ja Norjankin maanteiden korkeimmat kohdat on esitelty tässä blogissa aiemmin eli tämä ja tämä (ne ovat suunnitelmissasi ainakin), mutta Ruotsin maanteiden korkein kohta - sitä et ole edes ajatellut.

Tässä vaatimattomassa ja nöyrässä blogissa, jota sanotaan maailman parhaaksi (ai kukako niin sanoo - no tietenkin hra Oma Aika itse, koska hän on niin vaatimaton ja nöyrä ja taitava), kerrotaan seuraavaksi, että kyseessä on Ruotsin paras ajoreitti: kyseessä on Ruotsin paras ajoreitti. Noin, nyt on kerrottu, että kyseessä on Ruotsin paras ajoreitti. Ehkä.

Miksi? Kyseessähän on hiekkatie, ei liene maantiepyöräkuskien suosiossa? Se on hyvä hiekkatie, eikä sitä ole kuin joitakin kymmeniä kilometrejä. Ennen ja jälkeen sen on molemmin puolin sata kilometriä hyväpintaista ja mutkaista asvalttitietä, jossa saa nauttia vauhdin mukaan kanttailusta. Vauhdin kohdalla kannattaa tosin varautua siihen, että siellä on poroja. Paljon poroja. Todella paljon poroja. Ihan tolkuttomasti poroja. Sitäpä et arvannut, kun ollaan kuitenkin etelämpänä kuin Vaasa on Suomessa.Paljonko on vaikkapa Porissa poroja? Tai poroissa poria? Poronhoitoalue ja saamelaisalue ulottuvat Ruotsissa paljon etelämmäs kuin Suomessa, olosuhteista johtuen. Sitä ei vain tule ajatelleeksi.

Norja 2023:

Eli kun sattuu täydellinen ajokeli, ei kuuma eikä kylmä, ja edessä on satoja kilometrejä mutkia, poroja ja maisemia, niin tulee täydellinen päivä. Lukijan ei pidä nyt tässä yhteydessä puhua mitään siitä, mitä muuta täydellisessä päivässä pitäisi olla. Siinä mutkia vauhdilla ajellessa ja porotokkien läpi suhahtaessa ei nimittäin tule ajatelleeksi ihan joka hetki edes seksiä tai ruokaa tai saunaa tai viinaa. Eikä sitä, mikä lukijan mielestä tekee päivästä täydellisen, koska sitä ei kehtaa tähän edes kirjoittaa. 

Flatruetin ylittävä hiekkatiekin on erinomainen. Ainakin kun se on kuiva ja keli on lämmin. Viikon rankkasateiden jälkeen +3 asteen lämpötilassa osin savipohjainen tie saattaisi saada lukijan esittämään jossain määrin poikkeavan arvion.

Jos joku on kiinnostunut muustakin kuin ajamisesta, niin Flatruet on varsin oivallinen paikka myös vaikkapa vaeltajille - siellä on rotkoja, joista tunnetuin on Evagraven eli suomennettuna "Evan hauta" (perimätiedon mukaan joku Eva on kuollut sinne lumimyrskyssä) ja toisaalta siellä on tuhansia vuosia vanhoja kalliomaalauksia (joissa on ihmisiä, karhuja, hirvi ja poroja).

Ohessa on kaksi videota - lyhyt ja pitkä. Ne videot eroavat kalliomaalauksista siten, että niissä ei ole karhuja eikä hirviä, mutta poroja on. Ja liikettäkin on enemmän kuin keskiverto kalliomaalauksessa. Ehkä. Lyhyessä ajetaan koko ajan porojen seassa, pidemmässä näkyy reittiä ja nopeutettua vauhtiajoa enemmänkin. Molemmissa on hyvää musiikkia eli ihan senkin takia kannattaa katsoa. Kalliomaalauksissa ei ole yleensä musiikkia, että sikälikin nämä ovat aavistuksen erilaisia kuin kalliomaalaukset. Jos musiikki ei ole lukijan mielestä hyvää, niin sehän kertoo vain siitä, että lukijalla on kauhean huono musiikkimaku, koska taustalla soiva musiikki on hyvää. Ihan niinkuin kaikki, mitä lehdissä sanotaan, on totta. Alla on myös kuvia, joista osa on videoilta poimittuja hetkiä.

Lyhyt video: Prätkällä porojen sekaan  (laita äänet, hyvää musiikkia)

Pitkähkö video: Pitkä ja upea ajopäivä upeilla mutkateillä (laita äänet, hyvää musiikkia)


Punaisten merkkien väli on ihan parhautta


Iso silta.


Vielä isompi silta.


Järkyttävän iso silta


Ei enää järkytä -kokoinen silta


Pikkuinen silta ja komea koski


Sitten tielle, jonka varressa ei enää olekaan juuri asutusta - tulee lappimainen tunnelma...


...etenkin kun tiellä on yks kaks poroja! Tai oikeammin yks kaks kolme poroa.


Yks kaks monta poroa



Yks kaks hiton monta poroa


Ljungdalen. Viimeinen kylä ennen hiekkatietä Flatruetille.
Tankkaa täällä, jos kylän ainoa pumppu on auki. Seuraava huoltoasema on vuoren toisella puolella, eikä ihan heti sielläkään...


Näiltä seuduilta et löydä huoltoasemia etkä mitään niin sanottua sivistystä






Kuvaa ottamassa...

...ja tällainen kuva tuli. Tämän ylemmäs ei Ruotsissa voi ajaa virallisia teitä pitkin.




Tällaista hiekkatietä ajaa maantiepyörälläkin ihan lystikseen. Tosin pieni aavistus on, että viikon kestäneiden sateiden jälkeen +3 asteen lämpötilassa ajettuna arvio saattaisi olla jossain määrin toisenlainen.



Tällainen tie saattaa houkuttaa kävelyvauhtia merkittävästi suurempiin nopeuksiin - hyväpintainen, mutkainen ja vähän liikennöity tie. Opettele vaistoamaan porot etukäteen, sillä niitä on paljon...











Fulunässoldaten. Tällä kohtaa lähellä Norjan rajaa seisoivat 1940-45 ruotsalaiset sotilaat, jotka pelkäsivät saksalaisten tulevan Ruotsiinkin


1872 avattiin tämä Taalainmaan pohjoisin tie Norjaan kuningas Kaarle XV:n ollessa vallassa. Norja oli tuolloin osa Ruotsia. Ruotsi sai Venäjältä ja Iso-Britannialta hyvityksenä Norjan, kun Venäjä oli valloittanut Ruotsilta Suomen alueen. 



Ruotsin ja Norjan välisen rajan voi ylittää niin monesta kohtaa - tässä rajan merkkinä on kivikeko. 


Norjassa sulkuviivat ovat yhä keltaisia, koska Norjassa lumi on valkoista ja keltainen erottuu paljon paremmin. Suomessahan viivat ovat nykyään valkoisia, koska Suomessa lumi on... eiku hetkinen...



Hamar on niitä kaupunkeja, joissa norjalaiset itse lomailevat.
Täällä näet niitä ärsyttäviä turisteja lähinnä peilissä...


Omaa aikaa

Keväällä hankitut suomalaiset Hanxin varusteet
osoittautuivat hyviksi niin helteellä kuin
sateella.
Ainoa etukäteen päätetty kohde tällä reissulla. Sen piti kuitenkin olla vain kuriositeetti reitillä - että on tullut ajetuksi Ruotsin maanteiden korkeimmallakin kohdalla. Jos olisin ennakkoon tiennyt, että se on hiekkatie, olisin ehkä jättänyt välistä kokonaan. Vaan "Kuinkas sitten kävikään", kysytään eräässäkin Muumi-kirjassa.

Ja aamulla päässä soi (Anssi Kelan Mikan faijan BMW -kappaleen melodiaan...)...
Benin vanhan BMWn
pyörät pyörii edelleen
Se vielä kerran kuljettaa
vanhan äijän Valhallaan...

Siitä voitte arvata kaksijakoisen tunnelman. Onko tämä viimeinen reissu, voimat tuntuvat hupenevan. Vai tulisiko tästä reissusta virtaa ja halua jatkaa? 

Ruotsi oli ollut tähän asti vähän kuin Pohjanmaalla ajelisi, mutta edellinen päivä oli jo antanut viitettä, että ehkä Ruotsilla on sittenkin annettavaa.

Östersundista lähtiessä edessä on oikein kaunista  maalaismaisemaa, pitkiä siltoja hienojen vesistöjen yli. Aurinkoinen keli eikä luvassa edes sadekuuroja.  Ihan mukavaa. Ihan lagom, sanoisi ruotsalainen. 

Mutta sitten, erään risteyksen jälkeen kaikki alkoi muuttua. Nousua, mutkaa, loputtomasti nopeaa mutkaa, nousua ja sitten... mitä h...ttiä, poroja! Nythän ollaan etelämpänä kuin Vaasa Suomessa. Olisivatko olleet jonkun lemmikkiporoja? 

Sitten lisää poroja. Porotokkia. Pienempiä teitä, tiukempia mutkia, enemmän kanttailua, enemmän poroja. Ollaan selkeästi saamelaisten alueella, sitä ei vain tullut ennakkoon ajatelleeksi.

Sitten hiekkatie Flatruetille, paljon poroja ja lopulta puutkin jäävät pois tien vierestä. Suorastaan norjamaista tunnelmaa.

Huippukohdan jälkeen vielä sata kilometriä hyviä mutkateitä nopeampaankin etenemiseen. 

Kerrankin Norjan puolella oli tylsempää - tiet Hamarin itäpuolella ovat norjalaisen mittakaavan mukaan tylsiä. 

Mutta tästä se varsinainen huvikumpu vasta tällä reissulla aukesi - vaan kuinkas sitten kävikään...

Tässäkään jaksossa ei hra Oma Aikaa liputettu radalta varikolle eikä ilmoitettu, että kisalisenssi lähtee, eikä naistenkaan kanssa ole päästy tekemisiin, mutta ehkä jo ensi jaksossa? Joka tapauksessa hra Oma Aika oli päivän päätteeksi kovin tyytyväinen - yksi elämän parhaista ajopäivistä ikinä. Kahdeksan ja puoli tuntia satulassa, lukuun ottamassa tankkauksia ja kuvien ottamista.

Illalla päässä soivat tulevaisuuteen uskovat melodiat. Tämä oli lopulta yksi elämäni kaikkien aikojen parhaita ajopäiviä! Toivottavasti ei joutsenlaulu...

Olihan se kiva saapua taas Hamariin, toiseen kotikaupunkiini.


Hamarissa toimii Egon-ravintolaketju, kuten lähes kaikissa isommissa kaupungeissa Norjassa. Sen listalla on parisataa vaihtoehtoa. Terveyssyistä niistä vain muutama soveltuu enää hra Oma Ajalle. Salaattien ohella tämä Blackened Chicken -annos on niitä harvoja. Tätä samaa annosta tuli sitten syötyä joka ikinen päivä viikkoja tästä eteenpäin, ettei tulisi ongelmia...

________________________

Seuraavassa osassa mennään legendaarisille 50-sarjan teille. Edessä on myös Helvetti maan päällä. Kuinka siitä selvitään? Riittääkö, että on Uzbekistanin Pyhä Mies?
________________________

(Jos haluat seurata tätä blogia, niin blogit.fi on siihen kätevä - kirjaudu sinne ja klikkaa tämän blogin kohdalla "Seuraa": https://www.blogit.fi/oma-aika )

perjantai 20. lokakuuta 2023

Norja 2023, osa 2: Vetreät vauhdit ja Auto-Iivarin ihmeet


Sanotaan heti alkuun, että jos tykkäät prätkistä tai autoista, haluat käydä ihmettelemässä Auto-Iivarin aikaansaannosta. Jos tykkäät ajaa prätkällä, haluat käydä ihmettelemässä Auto-Iivarin aikaansaannosta. Jos luet tätä blogia juuri nyt, haluat käydä ihmettelemässä Auto-Iivarin aikaansaannosta. 

Ruotsin aiemmin aika tylsiksi todetut tiet nostavat osakkeitaan, kun teissä alkaa olla mutkia ja mutkien varrelta löytyy Ivars Bilmuseum. Vain Sinulle Bil-Ivar eli Auto-Iivari ei ole tuttu, koska ihan kaikki muut hänet kyllä tunsivat. Varmasti nolottaa. Hra Oma Aikaakin nolotti, kun ei kysyttäessä tiennyt Iivaria. Yli kymmenen miljoonaa ruotsalaista tuijotti säälivästi hymyillen, tai ainakin ne, joilla ei ollut juuri silloin kiire ampua ja pommittaa muita periruotsalaisia kansankodin rakentajia. Kerrotaan nyt Iivarista Sinullekin, ettet samalla tavalla nolaa itseäsi kaikkien muiden edessä.

Uskomaton yksityinen autokokoelma varta vasten tehdyssä suuressa hallissa. Helppoahan se ruotsalaisilla on, kun niillä on rahaa. No helppoa sen suomalaisillakin jos on rahaa. Ja yleensä muillakin. Mutta se rahan tekeminen onkin se juttu. Etenkin laillisilla keinoilla.  Auto-Iivarilla on kokoelmissaan kuninkaankin auto, mutta Iivari ei ollut perintöruhtinas vaan teki itse omaisuutensa yrittämällä. Yrittämisen lisäksi hän myös onnistui, mikä on se vaurauden tekemisen juttu. 

"Ei saa puhua Rannanjärvestä, Rannanjärvi on kuollut" sanotaan kansanlaulussa, mutta Auto-Iivarista saa puhua, vaikka hänkin on kuollut (1938 - 2007). Auto-Iivari oli Ruotsin autoalan kruunaamaton kuningas - erotuksena Kaarle-Kustaaseen, joka on kruunattu autoharrastaja. Kaarle-Kustaalla on toki vielä isommat mökit käytössään, mutta niissä on vähemmän harrasteautoja. Älä siis sotke Auto-Iivaria Kaarle-Kustaaseen. 

Kaarle-Kustaa on aika lailla Bemari-mies, mutta silti oikein mukava. Auto-Iivari oli aika lailla Mersu-mies, mutta silti oikein mukava. Näin täytyy sanoa, koska iltapäivälehtiä lukemalla kaikkein inhottavimpia ovat aina premium-merkeillä ajavat, ja nykyään jo ylipäätään autoilla ajavat. Mutta motoristithan ovat aina ja viimeisen päälle mukavia, mikä selittänee asian näiden herrojen mukavuuden kohdalla. Kaarle-Kustaalla on pieni vanha Hondan customi (CM 400), Auto-Iivarilla puolestaan kymmeniä vanhoja prätkiä. 

Norja 2023:

Auto-Iivari oli ensin mystinen metsätyömies, kunnes keksi, että parempi olla vähemmän mystinen ja keskittyä kaupan tekemiseen. Tarkemmin sanottuna Iivarista tuli autokauppamies. Ensin myytiin Rellua, sitten Bemaria ja Pösöä, kunnes myyntiin saatiin Mersut ja loppu onkin legendaarista historiaa.

Auto-Iivarin museossa on paljon eri merkkejä edustettuina ja harvinaisuuksia niin paljon, että kokoelmassa ei-harvinaisuudet ovat jo harvinaisuuksia. Mersuja löytyy erityisesti - voi rinnakkain verrata vaikkapa Mercedes 600:a normaalina (W100) ja pitkänä Pullman-versiona (V100) - Pullman on sentään kaikkien maailman diktaattoreiden lempiauto. Automerkkejä edustavat muun muassa Princess, Orient ja Berliet, jotka lienevät vähän harvinaisempia kuin Toyota Corolla.  Esillä ovat myös yksi maailman halutuimmista autoista eli Mercedes "Gullwing" eli lokisiipiovinen Mersu ja Ruotsin kuninkaan kuninkaallisen hieno edustusauto.




Tietenkin Berliet. 4,4 l, 56 hp. 



Mercedes 600 - pitkänä vai todella pitkänä?










Kaksi- vai neliovisena?




































Tietenkin Terrot, kuten lukija heti muisti




DKW




Tomos



Tämä on Rumin pyörä hallissa eli Rumi Super Sport, mikäpä muukaan. Huomaa pumppu!



Automuseo ilman kuplaa on kuin hieronta ilman onnellista loppua? 




Moottoripyörien alkuaikoina oli erilaisia näkemyksiä - tässä Neracar


B niinkuin BENtley



Miesten vessan sisustus ei ollut ihan tyypillisin.
Voitte vain arvata, mitä noissa laatikoissa on sisällä...



Skellefteåsta Östersundiin

Sopivat tiet valitsemalla alkaa motoristikin päästä ajamisen tunnelmaan. Kaikki alla olevat ajokuvat ovat tältä 4K-videolta - nopeutettua enimmäkseen, mutta oli meno muutenkin aika vauhdikasta. Videoparanee loppua kohti. Äänet päälle, menomusiikkia taustalla! VIDEO ON TÄSSÄ.


Puolet aiemmilta vuosilta tuttuja pätkiä, puolet uusia


Vauhti kasvoi edellisistä päivistä


Reipas sadekuurokin osui kohdalle - Hanxin varusteet onneksi pitivät hyvin











Omaa Aikaa



Nyt reissu oli kunnolla käynnissä ja vauhdissa. Edelleen hieman oudoksutti olla yksin pitkäksi ajatellulla reissulla, mutta sellaista se elämä nyt vaan on - toisaalta oli jo voinut nauttia siitä, että voi koukata milloin vain minne vain ja muutenkin ajaa miten huvittaa. Alkumatkasta oli pilvistä, märät tiet ja sadekuuroja. Puolenpäivän jälkeen oli edelleen sadekuuroja, mutta enimmäkseen jo aurinkoista ja kuivat tiet - paitsi silloin mainittujen sadekuurojen kohdalla. Sen lukija saattoi jopa arvata. Vauhti kasvoi koko ajan, ja kuten prologista lukija huomasi, vauhdin hinta tulisi sananmukaisesti maksettavaksi... mutta ei vielä tässä osassa!

Pyörä tuntui vakuuttavan varmalta jo reissun ensimmäisinä metreinä, ja sama tunne jatkui yhä. No, eihän näin uudessa (vuosimalli 1986) Biimerissä mitään vikaa vielä voi kuvitellakaan olevan...

________________________


Seuraavassa osassa päästäänkin sitten viettämään yksi tämän motoristin parhaista ajopäivistä ikinä koko elämän aikana. Ja vastoin kaikkia odotuksia... pienestä kuriositeetista tulee satojen kilometrien mutkainen ja vauhdikas nautinto!

________________________


(Jos haluat seurata tätä blogia, niin blogit.fi on siihen kätevä - kirjaudu sinne ja klikkaa tämän blogin kohdalla "Seuraa": https://www.blogit.fi/oma-aika )