Oma Aika: helmikuuta 2023

maanantai 27. helmikuuta 2023

Norja 2022, osa 9: Kylmää sotaa huipulla

Nyt mennään kohteeseen, josta hetki sitten edes naapurikylän asukkaat eivät tienneet mitään. Sitä ei ollut olemassa, vaikka se oli käytössä useita vuosikymmeniä. Tämä kohde oli kylmän sodan suurimpia salaisuuksia.

Gaustatoppen.

Se oli NATOn tärkeimpiä signaalitiedustelu-paikkoja koko kylmän sodan ajan.

Miltä tuntuu ajatus, että noustaan vuoren huipulle kenenkään näkemättä - että vuoren sisällä kulkevat junat todella jyrkässä kulmassa huipulle? Vuoren sisällä on laajat tilat suuren sotilasliiton signaalitiedustelulle? Paikka on kuin James Bond -elokuvista.

Kylmän sodan päättyessä ja tekniikan muuttuessa Gaustatoppen siirtyi siviilikäyttöön(kin?).

Tänä päivänä ei moiseen hankkeeseen ryhdyttäisi lainkaan. Junatunneli Gaustatoppenin kaltaisen vuoren sisällä sen huipulle olisi tänä päivänäkin uhkarohkea hanke, ja sitä se oli toisen maailmansodan jälkeenkin. Miten kummassa tuollaiseen päädyttiin?

Huippuhistoriaa

1800-luvulla ajateltiin mielikuvituksellisia juttuja. Esimerkiksi Jules Verne keksi mielikuvitusellisia asioita, kuten hevosettoman kulkuneuvon eli auton, tietokoneen, sukellusveneen, avaruusmatkailun, ylipäätään valtaisan matkailun, laserin - ja vuoren sisällä olevan johtokeskuksen.

Gaustatoppenia Verne ei keksinyt. Ei eläessään varmaan tästä vuoresta edes kuullut. Mutta moni turisti sen löysi jo 1800-luvulla. Ensi kertaa sen huipulle noustiin 1810. Ensimmäinen mökki turisteja varten tuli jo 1883. Sitten heti perään 51 vuotta myöhemmin sinne tehtiin sääasema ja ensimmäiset laskettelukisat. Vuoden 1940 kisat Norjassa peruttiin saksaksi, ja siksi oli aikaa miettiä sekopäisiä ideoita. Ensin luultavasti ajateltiin, että tehdään hissi maasta avaruuteen, mutta se kuulosti ehkä liian helpolta, joten päätettiin tehdä Gaustatoppenin sisälle juna, jolla pääsee huipulle. Ensimmäinen suunnitelma paljastettiin 1953, ja koska idea oli aivan posketon, norjalaiset alkoivat louhia Gaustatoppenia. Kohta turistit pääsisivät laskettelemaan kätevästi junalla, joka nousee erittäin jyrkästi vuoren sisällä suoraan huipulle. Tarkemmin sanottuna siis junalla ei lasketeltaisi, vaan suksilla. Lukija saattoi hämmentyä.

Kaikki julkaistut osat:

NATOssa tajuttiin samantien, että tuollainen idea on yltiöpäisessä näppäryydessään ylivertainen verrattuna natsi-Saksan voittamiseen tai sen tilalle tulleeseen vielä pahemman hirmuhallinnon eli Neuvostoliitton uhan torjumiseen. Niinpä juna Gaustatoppenin huipulle muuttui sotilassalaisuudeksi.

NATOn sotilaat halusivat olla väleissä Gaustatoppenin juurella olevan kylän asukkaisiin ja osallistuivat mielellään kaikkiin kyläjuhliin. Jos joku asukkaista kysyi, että miksei vuorelle pääse, miksi siellä on niin paljon sotilaita ja mitä siellä tapahtuu, niin sotilaiden vakiovastaus oli, ettei siellä ole mitään, siellä ei tapahdu mitään eikä siellä ole sotilaita. Tuollainen ei-niin-totuusperustainen viestintätapa oli osoittautunut menestyksekkääksi venäläisessä kulttuurissa, joten sitä kannatti käyttää.

Uskomatonta kyllä, valmista tuli 1959 ja NATO aloitti viestikeskuksen toiminnan. Tai siis olisi aloittanut, jos siellä sellainen olisi ollut. Tässä vaiheessahan tiedämme, ettei siellä ole ketään eikä mitään, ja siksi sinne ei saanut mennä ollenkaan. Eivät etenkään turistit. Yksi Norjan tunnetuimmista vuorista lakkasi olemasta.

2004 maailma oli muuttunut. NATOn viestikeskuksen toiminnat oli poistettu tai piilotettu ja Gaustatoppen päätettiin muuttaa turistikohteeksi. Tehtiin ensimmäiset kokeilut ja todettiin, että pikkuisen hienosäätöä vain ja kohde olisi sopiva turisteille. Pientä hienosäätöä tosiaan tarvittiin sotilaskohteen turistisoimiseen, tarkemmin sanottuna kuusi vuotta tarvittiin säätämiseen. Ensimmäiset turistit menivät junalla ylös ja laskivat suksilla alas nimittäin vasta 2010 eli tasan 200 vuotta vuoren ensimmäisen valloituksen jälkeen. Valloitus oli tosin aika paljon helpompaa kuin 200 vuotta aiemmin. Laskeminen käykin helposti, jos ylhäällä syö lisäpainoksi kuuluisia vohveleita, joita siellä syödäänkin kohtuulliset 100 000 vuosittain. On muuten sama kuin vuosittaisten vierailijoiden määrä.

Luolaston alempi suuaukko on yli kilometrin korkeudella vuoristossa - sinnekään ei kukaan vahingossa päässyt eksymään. Sitten ensimmäinen juna vie ylöspäin kohtuullisessa kulmassa. Sitten vaihdetaan junaa, joka vie kohtuuttomassa kulmassa ylöspäin lähes parin kilometrin korkeuteen. Sen jälkeen kävellään pitkää käytävää (jonka suljettujen sivuovien taakse ei kurkistelemaan pääse vieläkään), kunnes sitä huomaa olevansa korkealla, hyvin liki vuoren huippua. Kivisiä portaita voi nousta huipulle asti. Kirkkaalla säällä näkyvyys on jopa 150 kilometriä - tai sitten ollaan pilven sisällä eikä näkyvyys ole kuin 10 metriä, tai jopa vähemmän.

Nousu junilla vuoren sisällä, huikeaa salaista tekniikkaa, vihollisia ja agentteja - tämä on kuin parhaista James Bond -elokuvista. Siellä voi mies tuntea olevansa Bond, tai nainen tuntea olevansa Modesty Blaise. Oikeasti Hra Oma Ajan kaltainen mies on tietysti lähinnä James Potkukelkka ja Viivin kaltainen nainen on lähinnä Modesty Blaise.

Siinä missä Gaustatoppenin antennit seurasivat Neuvostoliiton touhuja, alueen lähellä nähtiin ympäri vuoden usein marjanpoimijoita, joiden autot kuuluivat Neuvostoliiton lähetystölle ja joiden katolla oli erittäin korkeita antenneja...

Tunnelissa tapahtui etenkin rakennusaikana romahduksia. Yhä edelleen rakenteissa on halkeamia ja valtavia lohkareita tunnelin sisällä voisi sortua. Vuoren sisällä nimittäin oli ja on yhä tuhansia vuosia vanhaa ikijäätä, ja vuoren läpi ylöspäin menevä tunneli on kuin piippu, jota pitkin lämmin ilma nousee ja sulattaa jään ja valtaisat lohkareet voivat yhä pudota ja murskata kapean tunnelin. Satoja metrejä kiveä joka suuntaan ahtaan käytävän ympärillä. Ahtaan paikan kammoisia ei ehkä helpota ajatus, että kapeassa tunnelissa sitä on sortuman sattuessa keskellä valtavaa vuorta. Sieltä ei kukaan tule hakemaan ajoissa...

Lillehammerista Gaustatoppenille

Lillehammerista ei kannata ajaa E6:tta yhtään enempää etelään kuin on pakollista. Pieniä teitä löytyy joka suuntaan ja niitä kannattaa ajaa. Kartan reittikään ei ole ehkä paras, pohjoisempaa menee nimittäin kiinnostavampia teitä kuin tämän reitin eteläisin osa - mutta Gaustatoppenille kyllä kannattaa ajaa tuolta etelästä ylös vuoristoon ja nauttia maisemista. Pohjoispää tiestä on kivaa serpentiiniä.

Pienempiä teitä Lillehammerista Gaustatoppenille

Kapeat sillat ovat tunnelmallisia

Edessä pilviseinä - näkyvyys sen sisällä oli hyvin rajoitettu

1,3 kilometrin korkeudessa on etelässäkin aika karua

Gaustatoppen

Ensin yhdellä junalla - etukaukalo on suksille ja muulle tavaralle.

Seuraava juna kulkeekin sitten erittäin jyrkässä kulmassa

Kapselijuna nousee jyrkässä kulmassa vuoren sisällä

Käytävä ulos - moni ei huomaa, että vuoressa on yhä runsaasti tiloja, joihin ei ole pääsyä...

Klikkaa tästä VIDEO!

Kiviportaat vievät ihan huipulle

Portaisiin oli kaiverrettuna kaikenlaisia nimiä, kaivertajien rakkaita ja muita...

Austbø

Tällä ilmaisella lukijamatkalla lukijamme saavat jälleen kerran tietää jotain, mitä eivät tienneet. Siis hieman alempana tekstissä. Ja vaikkei mikään muu kiinnostaisi kuin ajaminen, niin Fv37 on ajamisen arvoinen - siinä on mutkia ja maisemia, ja jos on vaikkapa syystä tai toisesta kiire (eli haluaa vain jonkin tekosyyn ajaa kovempaa), niin tällä tiellä se on hauskaa - tällä tiellä on kaikkea!

Gaustatoppenilta kohti Austbøtä

Tässä yksi hyvä vastaus kysymykseen, että "Miksi Norjaan?"

Ratkaisiko tämä toisen maailmansodan? Täällä Rjukanin alueella Vemorkin voimalassa tehtiin raskasvettä ydinasekehittelyyn Saksalle. Liittoutuneille tämän tuhoaminen oli tärkeintä luokkaa prioriteetiltaan. Ensin liittoutuneet koettivat tuhota sen 1942 kommandoiskulla, mutta se epäonnistui. Sitten keväällä 1943 norjalaiset sabotöörit saapuivat Englannista ja saivat sen tuhottua, mutta laitos korjattiin ja tuotanto jatkui. Syksyllä 1943 Yhdysvaltojen koneet pommittivat laitosta ja tuotantoa ei voitu enää jatkaa. Saksa ei saanut ydinasetta, jolla olisi tasoitettu Lontoo ja Moskova.

Vemorkin voimalassa valmistettiin muun muassa kemikaaleja lannoitetuotteisiin, joita myytiin kaikkialle Skandinaviaan. Laitos oli yksi maailman suurimmista vesivoimaloista, ja 1930-luvun puolivälissä sinne tuli myös Euroopan ensimmäinen raskaan veden tuotantolaitos. Muutama vuosi myöhemmin ilmeni, että raskas vesi hidasti neutroneita ydinreaktorissa, mikä on tärkeää atomin hallitulle halkeamiselle. Saksalaiset tulivat siihen tulokseen, että raskas vesi oli tunnetuista hidastimista paras, sillä se mahdollisti luonnollisen uraanin käytön ydinaineena reaktorissa kalliin rikastetun uraanin sijaan. Kun Saksa miehitti Norjan huhtikuussa 1940, Vemork oli yksi miehitetyn Euroopan tärkeimmistä paikoista, sillä laitoksessa oli avain sodan voittamiseen. Ennen sotaa Vemorkin laitos tuotti hieman yli 100 kg raskasta vettä vuodessa, mutta natsit vaativat, että tuotanto piti kasvattaa 1,5 tonniin.

Tunneleita Norjassa riittää, tämä tiellä Fv37

Hotelli Austbøssä

Hotellin takapihalla - aika moni varmaankin tykkäisi, jos omalla takapihalla olisi tällaiset maisemat

Vain Norjassa...

Omaa Aikaa... jossain

Tässä osassa mentiin Lillehammerista (joka on kuulemma Hra Oma Ajan toinen kotikaupunki - kuinka mones???), Gaustatoppenin kautta Austbøhön. Molemmat ovat varmaan useimmille lukijoille vieraita. Gaustatoppenin tunnettuus tulee varmasti kasvamaan.

Suomessa ei saa ajaa, jos on pilvessä, mutta Norjassa siltä ei aina voi välttyä. Näin kävi taas mennessämme Gaustatoppenille. Ajamalla pääsi parhaimmillaan liki 1300 metriin, mutta huipulle piti mennä junalla - vuoren sisällä.

Juna-asema on noin 1100 metrin korkeudessa, josta juna menee vuoren sisällä reilut 700 metriä ylöspäin erittäin jyrkässä kulmassa erittäin ahtaassa tunnelissa.

Maksoimme reilut 80 euroa Norjan upeimmista maisemista - mahtavaa! Toki olisi ollut vielä hienompaa, jos ne maisemat olisi nähnyt. Pilven sisällä ei vaan kauas näe...

Kätevää, että vuoren huippu on selkeästi merkitty, kuten kuvassa. Viivi on ihan pilvessä.

Gaustatoppenilta jäi mieleen monia asioita. Tietenkin paikka itsessään, mieletön tunnelma, klaustrofobia ahtaassa tunnelissa vuoren sisällä, mutta myös monet muut pienemmät asiat. Esimerkiksi kiviportaisiin ja muualle on kaiverrettu omia ja rakkaiden nimiä. Ehkä jonkun kaivertajan rakkaisiin kuuluu esimerkiksi "Harley-Davidson Motor Cycles" -kaiverrus.

Ja sitten Muppet-papat. Muistatteko Muppet Showsta kaksi äänekästä vanhaa ukkoa, jotka leukailivat koko ajan ja nauroivat omille jutuilleen? He olivat Gaustatoppenilla. He olivat äänekkäästi edessä ahtaassa käytävässä. He olivat äänekkäästi edessä portaissa huipulle. He olivat äänekkäästi edessä, kun piti ottaa kuva missä tahansa. He olivat äänekkäästi edessä moneen kertaan ja joka ikisessä paikassa. Tiellä. Äänekkäästi. Leukaillen. Lopulta, kun vuorelta oltiin poistumassa, pienen junakapselimme ovi avautuu uudelleen ja edessä ovat Muppet-papat. Kapseli on sopivan täynnä jo meistä kahdesta, mutta he astuvat vaunuun huutaen kumpikin norjaksi "Kyllä minä tänne mahdun!". Sitten istutaan erittäin tiiviisti. Ja äänekkäästi. Lukija voi kuvitella: pieni, ahdas kapseli kulkee ahdasta tunnelia vuoren sisällä, satoja metrejä kiveä joka suuntaan ympärillä, paljon äänekästä Muppet-ukkojen leukailua... Jos luola olisi silloin sortunut ja olisimme jääneet jumiin, olisimme kynsillä kaivaneet sieltä tien kallion läpi ulos!

Gaustatoppenin jälkeen ajoimme hotelliin aivan upeita teitä - serpentiiniä ja maisemaa riitti, ja toisaalta myös suuremmat nopeudet mahdollistavaa loivempimutkaista tietä. Hotelliin on vain muutama kilometri, sanoi Hra Oma Aika. Tarkempi mittaus osoitti, että muutama on yli 60 kilometriä ja ajallisesti kuvauspysähdyksineen suunnilleen tunnin ajomatka. No, ne todella olivat reilut 60 000 ilometriä!

Rjuken on yksi kauneimmista kylistä Norjassa! Vuoriston serpentiinin jälkeen myös tie 37 oli mahtava, serpentiiniä ja nopeita kurveja.

Hotellivaraus oli Hra Oma Ajan mukaan tehty jostain läävästä, joka oaoittautui oikein mukavaksi ja upealla paikalla olevaksi kivaksi hotelliksi. Nyt olimme tietenkin Austbøssä, onhan se kuulemma Hra Oma Ajan toinen kotikaupunki. Tosin hän ei tainnut huomata, ettei siellä mitään kaupunkia edes ollut vaan pieni kylä.

Reissussa on tässä vaiheessa menossa kolmas viikko ja kaikki on toistaiseksi hyvin, mutta äkkiäkös ongelmia vielä tulee, naureskeli Hra Oma Aika. Seuraavassa jutussa hymy hyytyy. Ennen hyytymistä on tarpeen mennä kuumaan suihkuun!

Gaustatoppenin valloittaja

Hra Oma Aika väittää, ettei ole tätä kaivertanut... no, kai siellä on muitakin suomalaisia käynyt! 😅

________________________

(Jos haluat seurata tätä blogia, niin blogit.fi on siihen kätevä - kirjaudu sinne ja klikkaa tämän blogin kohdalla "Seuraa": https://www.blogit.fi/oma-aika )

perjantai 17. helmikuuta 2023

Norja 2022, osa 8: Pikku Hamarin isot jutut

Lillehammer eli Lithlæ Hamars eli pikku-Hamar on tunnetumpi kuin varsinainen Hamar ja on enää vain hieman sitä pienempi väkiluvultaan. Hamarista et ole juuri kuullutkaan etkä siellä vieraillut, koska ajattelet kuitenkin kuten Hra Oma Aika, että "ei siellä mitään ole" ja olet ihan yhtä väärässä kuin hän. Se todistetaan muutamaa osaa myöhemmin. Molemmat ovat kuitenkin Norjan suurimman järven eli Mjøsan rannalla. Niin, etpä tiennytkään, että se on Norjan suurin järvi, mutta nyt tiedät. Tosin palaat tähän vielä myöhemmin.

Mutta nyt mennään jälleen kerran Lillehammeriin, jossa on isojakin juttuja. Eipä puhuta olympialaisista kuitenkaan tällä kertaa. Aiemmin puhuttiin niistä riittävästi - olympialaisethan äännetään norjaksi talviolympialaiset. Talviolympialaiset puolestaan äännetään norjaksi hiihto. Olympialaisia ei missään tapauksessa äännetä norjaksi esimerkiksi jääkiekko. Mutta Lillehammerin

1, olympialaista ei nyt puhuta. Ei aihe nimittäin kiinnosta suomalaisia, vaikkei Suomi hävinnyt niissä kisoissa kuin yhden ottelun... Olympialaisista kerrottiin enemmän tässä jutussa.

Lillehammer kaupunkina itse asiassa rakennettiin Hammerin maatilalle, kun siihen saatiin kätevästi päätös, kun oikea mies meni sitä paksun lompakkonsa kanssa pyytämään. Niinpä 50-hengen pieni kyläyhteisö muuttui kahdessa vuodessa valtaisaksi 340 asukkaan suurkaupungiksi! Maatilan päärakennus on yhä kaupungissa, ihan siinä kirkon vieressä. Hammerin tilanhan muistamme kaikki, ainakin jos olemme olleet siellä legendaarisilla isoilla markkinoilla! Niistähän kertoo Håkon Håkonsonin saaga ja pergamenttikirje vuodelta 1390 - pidettiin legendaarisia markkinoita "Lithlæ Hamars kirku gardessa". Nykykielellä varmaan jo uutisoitaisiin, että "täällä vietettiin eeppisiä markkinoita, katso kuvat". Mutta kuvia ei ole. Semmoinen iso juttu se.

Sitten vasta oikein isosta jutusta Pikku Hamarissa puhutaankin. Hammerin tilalle saapuivat myös birkebeinerit Torstein Skjevla ja Skjervald Skrukka kuninkaan pojan Håkonin kanssa jouluna 1205, ennen kuin he lähtivät vuoren yli Østerdaleniin. Tästä tapahtumasta syntyi myöhemmin jokaisen lukijamme tuntema ja suosittu Birkebeinerrennet, joka järjestetään joka vuosi maaliskuussa Renan ja Lillehammerin välillä.

Kaikki julkaistut osat:

Yhdellä lukijoistamme ei ole käsitystä, mitä birkebeinerit olivat, niin kerrotaan se hänelle (kyllä, juuri Sinua tarkoitamme). Birkebeinerit olivat kapinallisia vuoden 1200 molemmin puolin, ja kapina meni rajuksi siinä vaiheessa, kun kirkon varpaille alettiin hyppiä. Birkebeinerit lopulta voittivat ja tämä Håkonin tapaus oli niitä sen kahinan viimeisiä episodeja: kuninkaalle oli nimittäin syntynyt avioton poika vastustajien hallitsemalle alueelle ja nämä birkebeinerit joutessaan hiihtivät hakemaan pojan suojaan omalle alueelle. Tuo viimeinen vuoren yli hiihtäminen Renaan oli enää mitätön 54 kilometrin pikapyrähdys umpihangessa, koska siihen aikaan ei ollut kovin paljon latukoneiden tekemiä latuja tarjolla. Älkää siis miettikö, miksi norjalaiset ovat niin hyviä hiihtäjiä.

Pojasta tuli sittemmin Norjan kuningas Håkon IV eli Haakon IV. Birkebeinit eli birkebeinarit eli "koivujalat" saivat tarinoiden mukaan nimensä siitä, että piileskellessään pitkään erämailla heillä ei ollut varaa nahkajalkineisiin, vaan he tekivät kenkänsä ja säärystimensä tuohesta. Tuohivirsujahan Suomenkin alueella väitetään käytetyn - ja kyllähän se vieläkin tiedetään, että joka äijällä pitää olla tuohta, että pärjää... ja Norjallahan sitä on kohtuulliset tuhat miljardia pahan päivän varalle säästössä. Suomi tavoittelee yhtä suurta valtionvelkaa, ja tätä menoa lähivuosikymmeninä se varmaan saavutetaankin...

Kartta 1890 ja 2023

Vuorilta tulee pieni joki, jonka vesi on kristallin kirkasta ja jääkylmää

Näin heinäkuussa kaikkialla on hurja kuhina päällä

Metsäpolku keskellä kaupunkia

Keskustan yläpuolella joki on puro... mutta patoaltaalla se on uimapaikka.

Patoallas

Norjalainen peruspolkupyörä

Kaikki tiet vievät Lillehammeriin

Kaikki tiet vievät Lillehammeriin, tai ainakin tärkeät. Ikiaikainen reitti Oslon suunnasta Trondheimiin eli entiseen Nidarosiin menee nimittäin siitä. No, nyt tosin mennään Stiklestadista Lillehammeriin.

Harmaatkin reittiehdotukset ovat tuttuja reittejä, vaikka nyt edetään sinistä reittiä. Etenkin tuo itäisin reitti eli Rørosin kautta on suositeltava.

Vähitellen E6 alkaa seurata joen vartta ja nousta vuoristoon

Sitten alkoi paiste ja helle ja E6 tuntui taas mukavalta...

Eteläisen E6:n parhaat osuudet alkavat etelään mennessä tästä

E6 nousee yli kilomerin korkeuteen

...mutta pienemmät tiet suositeltavia

Pujottele lampaita, kuten tiellä 27 yleensä joutuu

Samoin lehmiä voi olla joka mutkan takana

Myös tie 27 nousee yli kilometrin korkeuteen

Keräiletkö rakennuksia takapihallesi?

Oletko Sinäkin ajatellut keräillä vanhoja taloja takapihallesi? Se on mukava harrastus. Voithan vaikka vaihdella talojasi toisten keräijöiden kanssa ja hankkia harvinaisuuksia. Sittenhän olet kuin kaikkien tuntema Anders! Kuten kaikki hyvin muistamme ja ihmetyksellä vieressä seisoimme ja katselimme, niin Anders Sandvig alkoi 1800-luvun lopulla keräillä vanhoja rakennuksia takapihalleen. Kun takapihan rakennuskokoelma oli kasvanut suureksi (voiko rakennuskokoelma edes olla pieni?), päätti kaupunki 1901 ostaa tuon kokoelman ja niin syntyi Maihaugen. Maihaugenin virallinen nimi on muuten yhä Sandvigske Samlinger eli Sandvigin kokoelma.

Maihaugenista voisi kertoa vaikka mitä jännää tarinaa. Ihmeellisin rakennus on Garmosta tuotu Stavkirke eli sauvakirkko eli piirukirkko vuodelta 1200. Koska senkin puuosat on uusittu satojen vuosien aikana moneen kertaan, voi tietysti kysyä, onko se Theseuksen laiva? Koska lukijalla ei ole aavistustakaan, mikä on Theseuksen laiva, saati miten se liittyy ikivanhaan kirkkoon, ja koska lukijaa ei oikeastaan asia edes kiinnosta pätkän vertaa, niin jätetään talojen historiat väliin. Todetaan vain, että se on sympaattinen paikka viettää päivää, elää suurin piirtein 1200-1900-lukua. Siitä kerrottiin aiemmin tässä jutussa.

Ja tässä kohtaa tarinaa olet jo unohtanut, mikä sen Norjan suurimman järven nimi olikaan ja tässä vaiheessa menet taas jutun alkuun katsoman sitä. Ja huomenna et muista sitä kuitenkaan.

Omaa aikaa Lillehammerissa

Stiklestadista lähdimme liikkeelle aamuvarhain, suuntana jälleen kerran Lillehammer. Lähdössä oli +12 ja kosteaa utua/pilveä, lopussa oli +26 ja aurinkoa. Välissä ylitettiin yksi vuoristo, upea päivä jälleen kerran.

Tuli muuten mieleen, että kun Norjassa ei eläimiä pidetä aitauksissa vaan saattavat olla missä vain, eli kaikki mahdolliset eläimet ovat usein esim. mutkan takana keskellä tietä, niin mitenköhän eläintarhoissa esim. leijonat, ovatko nekään aitauksissa... ruokinta ei tietenkään ole ongelma, jos yleisöä käy riittävästi?

Lillehammer on niitä kaupunkeja, joihin mielellään menee uudelleen ja uudelleen. Aivan ihastuttava ja tunnelmaa löytyy. On kävelykatu, ravintoloita, ihmisiä ja nähtävää. Tuntuu, että norjalaiset itse lomailevat siellä, sillä kaikissa hotellin parkkipaikalla olevissa autoissa näytti äkkiseltään oleva Norja-kilvet, aivan kuten edellistenkin vierailujen aikaan.

Lillehammer on kuulemma Hra Oma Ajan toinen kotikaupunki, mutta kuten lukijat tietävät, hän ilmoittaa jokaisessa Norjan kaupungissa, että se on hänen toinen kotikaupunkinsa. Kummallisesti hän silti tiesi oikein Lillehammerista polkuja, jotka veivät sinne, minne hän niiden väittikin menevän. Sanoo vain, että "kyllä me paikalliset kaikki polkumme tunnemme". Joko hänellä oli ihan mahdoton tuuri, tai sitten hän oikeasti on pyhä mies tai sitten hänellä on joku muu salainen kikka.

Hra Oma Aika sai puolestaan ihmetellä, kun Viivi oikeasti meni ja ui vuoristopurossa. Veden lämpötila oli Hra Oma Ajan arvion mukaan arviolta noin -417 astetta eli reilusti kylmempää kuin absoluuttinen nollapiste, mutta Viivin mielestä se oli virkistävän raikasta. Hra Oma Aika oli erittäin tyytyväinen, ettei hän saa uida. Toisaalta norjalaiset olivat ihan riemuissaan ja hyppivät innoissaan tähän puroon tehtyyn patoaltaaseen, että on niitä muitakin hyytävän eli virkistävän raikkaan veden ystäviä... Hotelilla olisi ollut uima-allas, mutta vesi oli ihan liian lämmintä Viiville!

Seuraavassa osassa ei ehkä ole kylmää vettä, mutta kylmää sotaa!

E6 on parhaimmillaan oikein kuvauksellinen

Norjalaiset selvästi ovat pidempiä kuin Viivi...

Hotellin pihalla

Norjassa voi tavata varakkaitakin kavereita

Raikkaassa vedessä vuoristopuron patoaltaassa

Iso poliisi, pieni Viivi