Matkamessuilta suunta elämään!

No, jollei elämään, niin ainakin suunta tuleville reissulle. Messukeskus lahjoitti blogillemme lippuja jaettaviksi ja kaikille löytyi hyvin nopeasti ottaja, kun edellisessä jutussa messuja "mainostettiin". Lisäksemme muutama muukin messuille tuli. Nimittäin koronavuosien jälkeen messut vetivät runsaasti väkeä. Ulkomaiden osastoilla oli eniten ihmisiä, mutta kotimaan puolellakin porukkaa riitti - ja matkailuajoneuvojen puolella samoin. Mukana oli yli 900 yritystä 70 eri maasta ja tapahtumassa vieraili yli 50 000 kävijää! Luultavasti ihan kaikki eivät tulleet meidän blogimme kutsusta. Tai mistä sitä tietää...

Tämä blogi tunnetusti keskittyy kotimaanmatkailuun ja Norjaan. Esimerkiksi Uganda oli messuilla vahvasti esillä, mutta sinne emme ole ajatelleet ajella, ja koska Ruotsia ja Tanskaa ei näkynyt lainkaan ja Norjastakin löytyi vain tuttu Pykeija (Pykeija ja Varanginvuonon eteläpuoli on esitelty mm. tässä jutussa), niin nyt on tarjolla vain kotimaan tärppejä. Jotakin uutta löytyi monista tutuistakin paikoista. Jopa sellaisista paikoista kuin Pori ja Ahvenanmaa, joissa sentään on oltu usein! 

Ihana lasi-iglu! Tässä vaiheessa oli jotenkin mielikuva, että lasit ovat peililasia eikä kukaan ulkopuolelta näe sisälle...

Jep, näkyvyys sisälle erinomainen...  :D

Tankavaara! Tankavaaran kultakylään on mentävä tekemään juttua kesällä, huuhtomaan kultaa ja muuta. Sieltä on löydetty rubiinien ja muiden jalokivien lisäksi timanttikin! Tankavaarasta huuhdotaan joka vuosi 30 kiloa kultaa! Tarjolla on majoitusta, ravintolaa, ohjelmaa,...
https://www.tankavaara.fi/fi/

Kasper von Wuthenau tietää kaiken kullan huuhdonnasta

Messuilla kaikki on ryhmitelty alueittain

Kainuussa olemme käyneet joka vuosi, usein parikin kertaa... se on hyvä paikka motoristeille! Paljon mutkaisia ja mäkisiä pikkuteitä, komea putous - ja tietenkin Puolangan Pessimismipäivät!

Wasaline muistutti uudesta laivastaan!  Sekin pitäisi testata!

Monenlaista viihdettäkin oli tarjolla

Kaukomatkakaipuusta kärsiville tai siitä nauttiville matkamessut on täydellinen paikka saada ideoita

Messuilla saa myös syödä tai ostaa vaikka kotiin ruokanautintoja monen maan tyylillä

Tämä taisi olla suurin - sisälle mahtui myös auto!

Olisiko tämä ollut pienin? Hyvin sekin näytti ajavan asiansa

Mielenkiintoisin vaunu - siitä aukeaa isot terassit hydraulisesti molemmista seinistä. Lopputuloksena iso mökki... vaihtoehtona myös tämä messuilla ollut "toimistoversio". Hintaa aika kohtuullisesti eli 65 000 euroa.

(Norja 2022 - juttusarja jatkuu taas kohta)

________________________

(Jos haluat seurata tätä blogia, niin blogit.fi on siihen kätevä - kirjaudu sinne ja klikkaa tämän blogin kohdalla "Seuraa": https://www.blogit.fi/oma-aika )

Norja 2022, osa 7: Enemmän vähemmän Pyhästä Olavista

Pyhä Olavi. Hänen mukaansa on Suomessakin nimettu Olavinlinna ja parikymmentä kirkkoa. Norjan perustaja ja symboli kaikelle hyvälle. Paransi sairaita ja teki ihmeitä, viikinkisotureista mahtavin, jaloin ja urhein. Kristikunnan pyhimys, esikuva meille kaikille - pyytäkäämme häneltä apua ja siunausta toimillemme. Óláfr Haraldsson. Väkivaltainen öykkäri. Aikalaisten antama lisänimi oli Ólafr digri eli Lihava Olavi. Sai ryöstäjäjoukkonsa kanssa turpiinsa Suomessa Inkoon seudulla ja hädin tuskin pääsi karkuun eikä ikinä uskaltanut palata. Tappoi oman maansa kansalaisia surutta valtapyrkimystensä tähden. Aikalaistensa vihaama ja maanmiestensä lopulta tappama k*sipää. Kaksi kovin erilaista henkilöä? Ei, vaan sama tyyppi nykyajan ja aikalaistensa kuvaamana. Tässä tarinassa on enemmän juttua vähemmän pyhästä Olavista.

Kaikki julkaistut osat: Norja 2022, prologi: Kun asiat menevät pieleen jo ennen lähtöä Norja 2022, osa 1: Vuoreijan peikkojen tanssi Norja 2022, osa 2: Gamvik - maailmanlopussa ei ole aikaa Norja 2022, osa 3: Maailmanlopusta tuhansia vuosia taaksepäin  Norja 2022, osa 4: Avaruuskaupunki Kiiruna siirretään parempaan avaruuteen Norja 2022, osa 5: Rautaa rajalle ja sen yli!  Norja 2022, osa 6: Elämää Narvikissa Norja 2022, osa 7:  Enemmän vähemmän Pyhästä Olavista Norja 2022, osa 8: Pikku Hamarin isot jutut Norja 2022, osa 9: Kylmää sotaa huipulla Norja 2022, osa 10: Kristianit ja Felixin tykit Norja 2022, osa 11:  Hamarissa tapahtumissa Norja 2022, osa 12: Hirveä tie ja Sontiainen Norja 2022, osa 13: Jotain on pielessä, muttei Norjassa

Óláfr eli Olav syntyi Åsta Gudbrandsdatterille ja Harald Grenskelle noin vuonna 995. Isä-Harald oli paikallinen pikkupäällikkö, mutta tarinoiden mukaan hänen iso-iso-isoisänsä oli Harald Kaunotukka eli Harald I, joka ensimmäisenä yhdisti Norjan eli oli Norjan ensimmäinen kuningas. Kaverista ei ilmeisesti paljon islantilaisia tarinoita enempää tiedetä, mutta tästä vanhemmasta Haraldista tuli isänsä kuoltua kymmenvuotiaana yhden pikkukuningaskunnan kuningas, ja kuten yleensäkin lisänimet, tämä ”Kaunotukkakin” oli ihan muuta kuin liikanimensä. Viikingit nimittäin rakastivat kammata hiuksiaan, mutta Harald vannoi, ettei kampaisi hiuksiaan ennenkuin olisi alistanut kaikki Norjan pienet kuningaskunnat alaisuuteensa. Hänen hiuksensa olivat siis pian aivan muuta kuin kaunotukka, sillä edes suurimman osan valtaamiseen meni tietysti vuosikausia.

Olavin Harald-isä puolestaan kuoli ennen Olavin syntymää, ja kaunis Asta äiti hommasi itselleen uuden miehen, jonka kanssa teki lisää lapsia, ja yhdestä Olavin velipuolesta tuli myöhemmin kuningas Harald III. Norjan nykyinenkin kuningas on Harald, mytta versionumero on V eli viides. Siinä välissä tosin on yhden Haraldin lisäksi aika läjä muun muassa Kristianeja ja Haakoneita.

Asterix ja Normannien maihinnousu

Millainen mies sitten oli Olavi? Tiedättehän viikingit, nuo hurjista hurjimmat taistelijat. Missä ikinä horisontissa näkyivät viikinkilaivojen purjeet, siellä tultiin rannalle hampaisiin asti aseistautuneina ja valmiina taistelemaan viikinkejä vastaan. Turhaan, sillä nämä hurjista hurjimmat, kovista kovimmat viikingit voittivat ja rannoille jäi vain suru. Viikingit ryöstivät ja valloittivat, heitä pelättiin. Näiden kovista kovimpien, hurjista hurjimpien, pelottomista pelottomimpien päällikkö oli aikoinaan tarinamme sankari Olav II Haraldsson. Siis kaikkein kovin kaikkein kovimmista. Käytännössä siis maailman kovin ja pelottomin mies.

Olav olikin mukana ryöstöretkillä jo toisella kymmenellä ollessaan ja siitä eteenpäin käytännössä koko elämänsä. Purjeet horisontissa, paikalliset rantaan hampaisiin asti aseistautuneina vastaan ja sitten taisteltiin, kunnes viikingit voittivat ja ryöstivät kaiken arvokkaan, mukaan lukien kauniit naiset. Näin kävi Olavinkin hyökkäyksissä Virossa, Tanskassa, Englannissa ja muualla (paitsi eivät voittaneet tietenkään pienessä gallialaiskylässä Asterixin joukkoja - tosin viikinkien ryöstöretket tapahtuivat tuhat vuotta myöhemmin kuin Asterixin aika, mutta ei anneta sen pilata hyvää tarinaa). Suomeakin Olav muisti vierailulla. Tosin sen vierailun hän halusi unohtaa ja toivoi, ettei kukaan muukaan muistaisi.

Tulipa Olavi miehineen nimittäin ryöstämään Suomeakin. Vuosi oli 1008 ja Inkoossa, Fagervikin  Hirdalin kylän edustalla merellä horisontissa näkyivät viikinkilaivojen purjeet, ja... rannalle ei tullut ketään. Suomalaiset katosivat rannalta. Viikingit laskivat maihin miekat ojossa ja kirveet tanassa, mutta ei ketään missään. 

-Helviti, hvert er allr rekkr?!, tiuskaisi Olavi muinaisnorjaksi tarkoittaen, että "pahus vieköön, missäs kaikki taistelijat ovat". 

Viikingit etenivät kylään, jossa ei ollut ketään ja kaikki arvokaskin oli viety pois. Seuraavassa kylässä sama juttu ja viikingit alkoivat hermostua. Vihoissaan he alkoivat hävittää kylää. 

Pekka Halonen:
Vainolaista vastassa

Viikinkien poistuessa kylästä, metsässä piileskelleiltä suomalaisilta alkoi käpy palaa moisten tuhoajien touhuja katsellessa. Metsäpolulla viikinkijoukkio etenee, mutta viimeisiä miehiä jonon päästä alkaa kaatua. Jostain iskee vilahtaen kirves, jostain keihäs tai miekka. Jokaisen ison kiven ja puun takaa tulee suuttunut, kivikasvoinen suomalainen, sanoen kiristyneiden hampaiden välistä "prrrrrr-ke-le!", iskee, tappaa ja katoaa metsään. Uusi väijytys ja tuhoisa isku! Uudelleen ja uudelleen. Jotain ihan muuta kuin normaali taistelu rannalla! Viikingit alkavat joukon vähetessä pelätä - viikinki toisensa jälkeen jonon hänniltä kuolee.

Olavi joukkioineen pakenee pakokauhussa ja onnistuu viimeisten miestensä kanssa pääsemään takaisin rannalle laivoillensa. Myrsky on nousemassa, mutta vaitonaiset, ilmeettömät suomalaiset lähestyvät perässä kuin kävelevä kuolema. Olavi miehineen lähtee epätoivoisesti liikkeelle laivoineen ja etenee vaivalloisesti myrskyssä rannikkoa pitkin - suomalaiset seuraavat rannalla. Rantautuminen olisi viikingeille varma loppu, sillä suomalainen kun lopulta hermostuu, niin... se olisi viikingille aika noloa palata kotiin airo työnnettynä syvälle istumalihaksiston keskelle.

No, Olavi jäljelle jääneiden miestensä kanssa pääsee lopulta karkuun merelle, eikä palaa enää ikinä. Herdalerin taisteluna tunnettu tapahtuma oli päättynyt, mutta elää muinaisissa kirjoituksissa yhä. Ja tässä blogissa. Mutta toisin kuin Asterixissa kerrotaan, viikingit oppivat pelkäämään – Suomessa! Kaikkein kovin kaikkein kovimmista, itse asiassa maailman kovin ja pelottomin mies sai maailman kovimman taistelujoukkonsa kanssa turpiinsa suomalaisilta kylänmiehiltä.

Olavi purjehti varmuuden vuoksi kauas Suomesta ja hyökkäsi tanskalaisten kimppuun. Toisten viikinkien kanssa tappelu olisi sentään reilua eikä sellaista kuin suomalaisia vastaan. Tietenkin taisteltiin Lontoossa Englannissa eikä Tanskassa, koska onhan se kaikille kivempaa sotia jonkun toisen maalla kuin omalla. Menestystäkin tuli - tanskalaiset viikingit ajettiin Lontoosta. Siinä tuli voittamaton fiilis ja unohtui mukavasti, että Suomessa tuli turpaan ja tukka meni sekaisin. Nyt pitäisi ottaa mallia siitä ekasta Haraldista eli iso-iso-iso-isoisästä ja mennä yhdistämään koko Norja taas yhdeksi!

Olavin reittejä: Englannisti Normandian kautta
Norjaan ja pako Novgorodiin ja takaisin.
Kartassa olevat rajat voisivat Suomen
osalta olla yhä noin... 

Kun viheliäiset tanskalaiset kollegat oli karkotettu, oli siis suunnattava Englannista kohti Norjaa, eli Olav päätyi tanskalaisten hallitsemaan Normandiaan. Loistavasti navigoitu, suorastaan pyhää johdatusta! No, Normandia oli nimensä mukaisesti viikinkien hallussa, ja siellä valtaa piti tietenkin Richard II, tanskalainen viikinki. Siinä ei mitään haitannut, että just oli tanskalaisia vastaan taisteltu Englannissa, mukavahan se on kavereiden kesken viettää aikaa tappelemalla. 

Richard oli kääntynyt uuteen moderniin uskontoon, jota kutsuttiin kristinuskoksi. Kutsutaan muuten vieläkin. Viikingithän ensin ryöstivät ja tuhosivat Rouenin katedraalia ja muuta sillä seudulla, mutta sitten nerokkaasti hiffasivat, että helpompi se aarre on siellä pitää omassa hallinnassa kuin viedä paloina Tanskaan toisten iloksi. Tanskalaiset viikingit muutenkin asettuivat mieluummin asumaan valloitetuille alueille ja kehittivät niitä siinä missä norjalaiset ryöstivät. No Olav hurahti kristinuskoon ja tuumasi, että jumalan nimissä on aina helpompi valloittaa maita kuin omissa nimissä.

Normandiasta täytyy tietenkin muistaa, että sekin oikeastaan kuuluu Suomelle. Normandian valloitti legendaarinen Rollo, alunperin Gange-Rolvina tunnettu viikinki - joka oli "niin iso, ettei hevosella voinut ratsastaa". Gange-Rolv oli Rauman laakson eli Møre og Romsdalin viikinkipäällikkö Rognvaldrin avioton poika, Rognvaldrilla kun niitä oli kohtalaisen runsaasti. Rognvaldr puolestaan oli saagan mukaan suoraan myyttisen Fornjotin jälkeläinen, ja Fornjot puolestaan on legendan mukaan alkujaan suomalainen (tai kveeniläinen, mikä on nyt ihan sama asia). Fornjot eli Fornjótr oli "Tuhoaja" tai "Vanha jätti", legendaarinen skandinaavisessa mytologiassa tunnettu alkujättiläinen ja jääjättiläisten esi-isä. Joidenkin tarinoiden mukaan hän on jättiläisten ja luonnonvoimien henkilöitymien. Eli lopputuloksena Normandia kuuluu Suomelle. Piste. Hra Oma Aika on omalla ilmoituksellaan valmis alueen kuninkaaksi. Viivi kannattaa kaikkia ajatuksia, joissa Hra Oma Aika sijoitetaan kuulomatkan ulkopuolelle.

No, meidän sankarimme Ola palasi Norjaan 1015 ja ilmoitti olevansa Norjan kuningas. Kätevää. Lähinnä kotiseudun pikkupäälliköt tukivat tätä heti, kun "kappas vain, eikös olekin hienoa, kun meidän pojasta tuli Norjan kuningas!”. Sitten vahvasti itseensä uskonut Olav tuhosi etelän pikkukuninkaat, kukisti aristokratian, vahvisti ylivaltansa Orkneysaarilla ja suoritti onnistuneen hyökkäyksen Tanskaan.

Mutta omaan itseensä uskoi myös eräs kuuluisimmista viikinkipäälliköistä eli Thorir Hund (myöhemmin tunnettu nimellä Tore Hund), joka oli kotoisin Bjarkøyan saarelta, josta tässä blogissakin on kerrottu hämmästyttäviä asioita. Tämä kuningas Olav II Haraldsson nimittäin tapatti Thoririn veljenpojan. Thoririlla ja muilla viikinkipäälliköillä (kuten tässä blogissa kuuluisaksi tehty Hårek av Tjøtta) paloi 1026 käämit, meni hermot ja katkesi pinna tähän Tyyppiin, ja porukalla Olavi päätettiin karkottaa maasta.

Taisteluissa alkoikin tulla Olaville turpiin. Tanskalaisetkaan eivät olleet unohtaneet Olavia vaan kurkonsa Knuut Suuren johdolla tultiin Norjaan saattelemaan Olav yksisuuntaiselle turistimatkalle Helvetin Kuuseen. Knuut Suuri ystävällisesti ja jalomielisesti jäi sitten poikineen Norjankin kuninkaaksi.

Tarkemmin sanottuna Olav pakeni 1028 Novgorodiin Kiovan Rusiin eli siihen ruotsalaisten perustamaan maahan, josta myöhemmin syntyi kaikkien naapurikansojen rakastama, aina pyytämättä apuun tuleva Venäjä. Aikalailla Helvetin Kuusi siis. Tai ainakin helvetin kusinen paikka, koska Venäjällähän on niin paljon ammoniakkia, että presidenttikin on kusipää. Siellähän ei voinut saada muita kuin hyviä ajatuksia eli niitä samoja, joita siellä on ollut tuhat vuotta siitä eteenpäinkin. Niin Jumalaan ja itseensä vahvasti uskoen Olav meni sieltä Ruotsiin, sai ruotsalaiset mukaansa ja hyökkäsi Norjaan poistamaan natsit ja vaatimaan kruunua takaisin itselleen. 

Olavi tuli siis taas takaisin vähän kuin Paavo Väyrynen Suomen politiikassa - sivuun ei jäädä pitkäksi aikaa! Stiklestadissa Olavi kuitenkin asianosaisen itsensä suureksi yllätykseksi tapettiin 1030, kun tämä vihattu sankari ei ymmärtänyt pysyä poissa. Tjøttan pojat Hårekin johdolla etenkään eivät ymmärtäneet, että Olav on kovin kaikista, vaan pitivät tätä naapurikansojen tapaan vastenmielisenä kusipäänä, joka vain halusi takaisin valtaan ja jonka pakkokäännytykset kristinuskoon eivät nyt vain oikein sopineet Hårekin ja hänen miestensä agendalle. Niinpä mokomat viikinkipakanat sitten terävillä astaloilla, joita miekoiksi kutsutaan, iskivät Olavia erinäisiin paikkoihin. Kalv Arnesson iski miekalla niskaan, Tore Hund upotti miekkansa Olavin mahaan ja Torstein Knarresmed iski miekalla sinne, missä eniten sattuu. Moiseen selkokielellä esitettyyn pikku silittelyyn Olav sitten kuoli. Suomessa voitaisiin nimetä joku paikka Hårekin mukaan tai pystyttää hänelle edes patsas, sillä selkeästi hän oli meidän kaverimme. Ainakin enemmän kuin Olavi.

Mutta jo seuraavana vuonna kirkon piirissä aloitettiin Olavin kanonisointi eli alettiin selvittää, voidaanko hänet julistaa pyhimykseksi. Ukko nimittäin teki ihmeitä. Kuolemansa jälkeen Olavin kynnet ja hiukset kasvoivat vielä hetken aikaa, ja onhan se ihme - niin tapahtuu vain niillä vainajilla, joilla on kynnet ja hiukset... No, eivät nuo ihmeet vielä ihan vakuuttaneet aikalaisiakaan, joten sitten alettiin muistella, että olihan niitä ihmeitä paljon muitakin - Olavi paransi sairaita, antoi sokeille näkökyvyn takaisin ja... hetkinen, ihan samoja hommia kuin yksi toinen kaveri, joka oli elänyt tuhat vuotta aiemmin Galileassa ja joka myös tapettiin, tosin ristillä. Ensimmäinen näistä ihmesankareista ilmestyy uutisten mukaan toisinaan paahtoleipiin, mutta koska Olavi karautti pakkokäännyttäessään Vossin halki vuonna 1023, sinne ilmestyi tyhjästä välittömästi vuonna 1670 ristin muotoinen muistokivi Olavskrossen. 

Kuten tästä aiemmasta ihmeiden tekijästä, Olavinkin ihmeistä koottiin kokonainen kirja eli Passio Olavi. Kirja tosiaan on Passio Olavi, ei Passio Olav tai Passio Olaf, ja edelleen samoin kuin sen aiemmankin ihmeitä tehneen kaverin kohdalla, kirjaa ei muisteltu kasaan heti tuoreeltaan, vaan vasta parisataa vuotta myöhemmin. Onhan selvää, että ihmeitä muistavat parhaiten ne kirkonmiehet, jotka ovat syntyneet useita sukupolvia myöhemmin kuin tarinoiden sankari eivätkä ole ikinä tavanneet kyseistä ihmeidentekijää. Palataan niihin Olavin tarinoihin joskus toiste, ne ovat melkein yhtä todentuntuisia kuin Grimmin sadut. Melkein.

Thoririn eli Tore Hundin osakkeet eivät siinä vaiheessa olleet kovin korkealle arvostettuja, kun Olavista pyhää tehtiin. Niitä osakkeita ei kannattanut siinä vaiheessa tukea eikä ostaa, kun sen ajan meklarit eli papit kirkuivat tohkeissaan, että "arvoton", mikä meklarikielellä tarkoitti, että Thorir ”katosi” eikä koskaan enää palannut Bjarkøyaan. Näiden meklarien mukaan mukaan Thorir lähti Pyhään Maahan. Siihen nähden, että tämä pakana ei kristinuskon pakkolevittämisestä niin digannut, niin voisi ennemminkin epäillä kristinuskon pakkolevittäjien auttaneen Thoriria saamaan selville, onko siellä "toisella puolella" Odin vai Jumala. Bjarkøyasta tuli sen myötä niin mystinen paikka, että edes Google ei ole siellä käynyt kamera-autoineen eikä tiedä, että sinne voi ajaa tunnelia pitkin. Jokaisen pakanan pitää siis mennä sinne epäpyhiinvaellukselle? No, ainakin motoristien. Ja jollei muuta syytä keksi, niin siellä on sellainen tunneli, jossa äkkiä alkaa kaivata Thoriria apuun tai ainakin toivoo, ettei pyörä hajoa sinne...

Mutta koska Olavi levitti ankaralla pakkokäännytyksellä kristinuskoa Norjassa ja muualla, Olav II Haraldssonista, tästä aikalaistensa Norjassakin kovasti vihaamasta henkilöstä ja epäsuositusta kuninkaasta, tuli siis kirkon julistamana Pyhä Olavi ja hänet on haudattu Trondheimin valtavaan katedraaliin. Jos on. Tätä epämukavaa vierailulla käynyttä tuttua kaveria on siis Suomessakin muistettu nimeämällä parikymmentä kirkkoa ja linna (Olavinlinna) hänen mukaansa. 

Tästä uskomattomasta Trondheimin katedraalista (jota rakennettiin tuhat vuotta eli se valmistui vasta 2000-luvulla!) sekä Hra Oma Ajan sukulaisten hiihtoretkestä Trondheimiin vuonna 1718 voi lukea tästä tarinasta. 

Eivätkä Olavin ihmeet vielä olleet sankarimme ainoat saavutukset - itse asiassa tarinan mukaan Olavi myös teki pääpiirteittäin jo silloin aikanaan Norjan perustuslain ja ylipäätään muodosti koko Norjan valtion. Ei haittaa, vaikka maa oli sittemmin satoja vuosia osa Tanskaa ja Ruotsia tai ettei vuonna 1030 ylipäätään ollut vielä kovinkaan selviä valtioiden rajoja. Lisäksi tuo lakien kirjoituskin muistettiin vasta pari sataa vuotta myöhemmin, kuten ne ihmeetkin. Eipä siis ihme, että tämän kaverin mukaan aloitettiin nyt uusi ajanlasku Norjassa ja niinpä 2030 on vuonna 1905 itsenäistyneen Norjan tuhatvuotisjuhlavuosi. Kenties ensi kesänä valotolpissa jo näkee julisteita, että "Olavi tulee, oletko valmis?". Pieni toive olisi, että Hårekin jälkeläiset juhlivat myös: "hyvä kun tuli tapettua, eivät norjalaisetkaan enempää ihmeitä kestäisi!".

Oikeasti Olavi oli tyypillinen, ihan tavallinen aikakautensa kuningas - väkivaltainen, vallanhimoinen, vastustajilleen brutaali ja ystävilleen jakoi (muilta ottamaansa) varallisuutta kuin paraskin sosialisti tai riistokapitalisti. Toisten rahaahan on kiva jakaa ja käyttää - sen voitte lukea tänäkin päivänä uutisista. Pyhyys oli Olavista kaukana kuin moraali Venäjän toimista Ukrainassa.

Stiklestad on kuitenkin nyt kuuluisa siitä, että siellä kuoli Norjan tunnetuimmassa taistelussa Pyhä Olavi eli Olaf eli Olav II Haraldsson, Norjan kansallispyhimys. Pyhä Olavi on siis tuttu Suomessakin, mutta ennen kaikkea kaikkialla Norjassa, ja siellä etenkin Stiklestadissa Olavi on esillä vahvasti. Aina. Joka päivä. Ympäri vuoden.

Stiklestadin kirkko tehtiin Olavin kuolinpaikalle, ja kivi, jota vasten hän kuollessaan nojasi, on tiettävästi alttarin sisällä. Viereisessä Stiklestad Nasjonale Kultursenterissä on Pyhä Olavi -aiheinen museo. Alueella on muutakin kiinnostavaa kuten Folkemuseet - vähän kuin Seurasaari Helsingissä eli vanhoja rakennuksia jne. Tietenkin on myös muistomerkki kukkuloineen ja vaakunoineen - arvaatte kyllä kenelle. Jep. Sille Tyypille.


Narvikista Mo i Ranan kautta Stiklestadiin

Svartisenillä oli tällä kertaa yllättävän vähän lunta - tästä alamäkeä Mo i Ranaan, mutta matkan varrella on lähes pakollinen moottoripyörämuseo motoristeille

Havmannen seisoo jäykkänä kelillä kuin kelillä meressä

PinUpia norjalaistyyliin

Mo i Rana

Punaisella reittisuositus - siellä ei koskaan näy kuin norjalaisia.
Stiklestadin päässä kannattaa itse asiassa kiertää järvi itäpuolelta pikkutietä

Sitten Mo i Ranasta pikkuteitä edelleen kohti etelää

Erityisen tunnelmallinen kapea, ruosteinen silta

Sitten paistoikin taas aurinko

Ei epäilystä - Stiklestadissa ollaan

Arctic Circle Classic Motorcycle Museum

Jos joku ajaa E6:tta Svartisenin yli eikä ole pysähtynyt tähän museoon, on missannut paljon... Museossa on muuten esineiden lisäksi muun muassa kylttejä, jotka kertovat kyseisestä vuodesta ja ajasta. Esimerkiksi vuosi 1952 muistetaan tietenkin Oslon olympialaisista ja ikimuistoisesta Hjalmar Andersenista. Tosin blogin lukijat eivät taida ikimuistaa Hjalmaria. Voi olla, että jossain oli vuonna 1952 myös kesäolympialaiset, mutta sitä ei mainittu. Ketä se muka kiinnostaa? 

Viivin kypärä on fiksusti, sillä pian tuli rankkasadekuuro. Hra Oma Ajan kypärä ei ollut fiksusti.

Tämän blogin vakituiset lukijat tietävät, miksi tämä kuva on otettu. Hra Oma Ajalle tärkeä asia.

Haluatko Matka 2023 -messuille Helsinkiin 20.-22.1.?

Messuilta voi saada ideoita tuleville reissuille. Me olemme saaneet joka vuosi - tässä kuvia ja sanoja vuoden 2020 messuilta. Messukeskus on antanut meille jonkin verran lippuja arvottaviksi lukijoidemme kesken. Mikäli haluat osallistua, laita viesti Hra Oma Ajalle osoite@poistettu ja osallistut arvontaan. Viivi saa riittävästi postia muutoinkin... 

EDIT: Arvonta suoritettu, voittajille ilmoitetaan! Kiitokset osallistumisesta!

Omaa Aikaa Mo i Ranassa ja Stiklestadissa

Hra Oma Ajan saatua Narvikissa uudet, vahvemmat lääkkeet, voitiin matkaa jatkaa. Keskisessä Norjassa tuli ja meni sadealueita, joten pakko oli vain lähteä kohti etelää. Bodön ja tien 17 kierros jätettiin väliin sään takia - nyt suunnattaisiin suoraan etelään Svartisenin yli Mo i Ranaan ja sieltä edelleen Stiklestadiin. Mo i Rana - kuinka usein siellä lienemme käyneetkään! Stiklestadissakin lukuisia kertoja.

Alkumatkasta E6:lla lautalla kohtasimme Seikkailupyöräsankarin, jolla oli uudessa kiiltävässä pyörässään kaikki kiiltävät seikkailuvarusteet lisäkanisteria myöten - ja puhtaan tahrattomat ajokamppeet. Ainakaan kamppeet eivät olleet seikkailuja nähneet.

Lautan tultua satamaan, hän lähti lautalta paahtamaan vauhdilla ohitellen kaikkia raivoisasti, kuten Seikkailupyöräsankarin kuuluukin - citius, altius, fortius! Vähitellen tasaisen hyvää kyytiä ajanut Viivi otti Dollylla hänet silti kiinni ja oli juuri menemäisillään ohi, kun seikkailijasankarimme huomasi perään tulleen Viivin ja päätti lähteä seikkailutauolle ohittamattomana voittajana. Svartisenin ylitys saatiin ajaa hyvässä kelissä, kunnes... 

Arctic Circle Classic Motorcycle Museumissa käytiin pitkästä aikaa. Käynnin aikana alkoi reipas sadekuuro ja Hra Oma Ajan kypärä roikkui ylösalaisin stongassa - kypärä on muuten oiva astia veden kantamiseen! Hra Oma Ajan mukaan kyseessä ei suinkaan ollut moka vaan kylmällä vedellä litimäräksi vettynyt kypärä oli vain raikas ja mukavan tiivis päässä. Uskokoon ken tahtoo...

Lämpötilan piti matkan aikana nousta Narvikin aamun +16 asteesta, mutta se laskikin Svartisenin ylityksessä +12:een eikä siitä noussut laskeutuessakaan. Havmannen oli silti jäykkänä meressä, ja tuttuun tapaan söimme Mo i Ranan tasokkaimmassa ravintolassa eli 3:ssa.

Mo i Rana oli entisellään, mutta eräs afrikkalaistaustainen hotellityöntekijä kertoi, miten hän näki Hra Oma Ajan mystisen pyhyyden säteilevän aurana tämän ympärillä ja tarjosi veloituksetta ravintolasta juotavaa ja pientä syötävää, ja jäi siihen kertomaan elämäntarinaansa. Hän oli iki-onnellinen ja äärettömän kiitollinen, kun Hra Oma Aika vastavuoroisesti lopuksi toivotti hänelle ja hänen lapsilleen menestystä ja hyvää elämää. Hotellityöntekijä piti sitä takeena perheensä onnelliselle tulevaisuudelle ja uskomattomana tuurina, että hän sai kohdata oikean pyhän miehen. Hra Oma Aika on varustettu (liian) vahvalla itsetunnolla eikä ollut edes hämmentynyt tilanteesta, tyynen pyhästi vain antoi hyvyyttä - tai sitten hän itsekin uskoo olevansa niin hiton salapyhä... 😃 

Mo i Ranan jälkeen oli tiedossa, että sadealue tulee vastaan, kun jatkamme etelään. Koukkasimme silti tutuille pikkuteille. Siinä meni paras osuus eli 130 kilometriä eli 130 000 ilometriä vuoristoteitä jatkuvassa sateessa. Sateella nautinto ei tietenkään ollut sama kuin aiemmilla kerroilla, mutta sateen sattuessa ajetaan sateella! Paikallisten suosimalla tiellä emme ole vielä koskaan nähneet ulkomaalaisia rekkareita. Upea reitti! Sateessa ei otettu juurikaan kuvia, mutta kuvia on vanhoissa jutuissa - esimerkiksi tässä jutussa. 

Perillä Stiklestadissa Hra Oma Aika lirkutteli hotellin naisrespalle ja sai kuraisen pyörän pesua varten pinkan valkoisia pyyhkeitä! Etuteleskoopin tiivistehän petti Mehamnin tiellä ja öljyt sotkivat pyörää aika lailla. Pesun tuloksena pyörä oli puhdas, mutta valkoiset pyyhkeet aivan mustia öljystä ja taatusti pilalla. Respan mukaan se ei haitannut mitään. Puhe Hra Oma Ajalta sujuu, mutta muilta osin... 😉

Sisällä ollessamme alkoi rankkasade. Huomatkaa Hra Oma Ajan kypärä...

Iso ja pieni

________________________

(Jos haluat seurata tätä blogia, niin blogit.fi on siihen kätevä - kirjaudu sinne ja klikkaa tämän blogin kohdalla "Seuraa": https://www.blogit.fi/oma-aika )