| Gamvik eli Gáŋgaviika on Norjan köyhimpiä ja kaikin puolin karuimpia kuntia. Ellei ole se kaikkein kurjin. Jotain sellaista kuin Puolanka Suomessa. Paitsi että maailman pessimismin keskus ja Pessimismitalon kotipaikka Puolanka on keskellä Suomea eli sen välttely on vaikeaa, mutta Gamvikin sijainti on viittä vaille maailmanloppu eli tuhannen mutkan päässä Jäämeren rannalla. Sinne ei vahingossa päädy. Gamvikin kunnan suurin keskus on Mehamn, jos nyt voi sanoa "suurin" paikasta, jossa on noin 500 asukasta. Sanotaan vaikka niin, että Mehamn on vähiten pieni (mutta jotkut pienet ovat hyviä, terveisin Viivi 159 cm!). Pienimmät kylät ovat Nervei ja Langfjordbotn, joihin ei pääse kuin veneellä. Niiden olemassaolo on nyt siis kuulopuheiden varassa. Kaiken sanotun jälkeen Gamvik on kuitenkin (kuten Puolankakin) kohde, johon juuri Sinun motoristina kannattaa seikkailla. | Kaikki julkaistut osat:
|
Gamvikiin muuttivat aikoinaan perheet, jotka halusivat tehdä ihan kaiken itse. Tai eivät vain tulleet toimeen naapureiden kanssa. Gamvikissa ei nimittäin ole mitään muuta kuin kalliota, ruohoa - ja kalaa. Paljon kalaa. Ihan helvetin paljon kalaa. Mutta sikäli kun asukkaat halusivat asua sisätiloissa niin sanotussa talossa, heidän piti vain hakea puuta jostain muutaman sadan kilometrin päästä. Samoin kuin vaatteet ja lämmitykseen jotain poltettavaa. Kätevää. Tietysti myös sellaista detaljia kuin ruokaa piti saada jostain kaukaa. Paitsi sitä kalaa - lukija ehkä jo ymmärsi, että sitä on lähellä. Paljon. Vaihdossa muuhun ruokaan, vaatteisiin ja puuhun saattoi siis tarjota esimerkiksi kalaa tai... niin, kalaa. Ei muuta ollut eikä ole.
Sitten elämä helpotti, kun pomorit alkoivat käydä ostamassa kalaa ja tuoda vaihdossa kaikenlaista. Siis niinä kesäkuukausina, jolloin Gamvikiin pystyi matkustamaan. Jos talvella jokin loppui, se loppui. Pomorit käyttäytyivät hyvin. Jos nimittäin eivät käyttäytyneet, heidät tyynen rauhallisesti vedettiin kölin ali ja eivät olleet enää jatkossa tervetulleita. Jos silti tulivat uudelleen, ei vedetty rauhallisesti kölin ali. Yleensä he päättivät olla hyvin käyttäytyviä.
Virkamiehet eli verottajat sen sijaan eivät olleet koskaan kaivattuja vieraita. Gamvikissa nimittäin koettiin, ettei veroille saada mitään vastinetta, hallinto keräilee verot vain omaksi ilokseen, tai ainakaan eivät käytä niitä gamvikilaisten hyväksi vaan päätyivät maailmalle. Onneksi nyky-Suomessa ei tapahdu mitään vastaavaa, Niinpä verottajan lähestyessä kaikki tavatut gamvikilaiset olivat yllättäen sairaita, raihnaisia ja ruttokin vaivasi aluetta joka visiitillä, ja siksi verottavat virkamiehet häipyivät aika liukkaasti seudulta.
Muitakin tuli kuin virkamiehiä, nimittäin pappeja ja uusi uskonto. Entinen uskonto perustui ympärillä olevaan luontoon, joka oli lähellä ja jonka näki ja koki, mutta uudessa pelottavassakin uskonnossa oli kaikenlaista näkymätöntä ja kaukaisia tapahtumia. Ja mustakaapuisilla papeilla oli pelottava musta kirja, jossa kerrottiin kaikki. Pappien kanssa piti olla väleissä, sillä pappi päätti, saako lapsi kasteen ja pääsee taivaaseen vai käykö huonosti, Pappi päätti myös naimisiin pääsemisestä (ja jos ei ollut naimisissa, ei päässyt naim... lähestymään toista). Paljon piti papille maksaa ja lahjoja antaa, että nuo etuudet sai. Kaste maksoi lohen tai lampaanviulun, mutta naimalupa maksoi jo useamman lampaan. Sitten kun oli naimaan päästy ja siitä tullut seurauksia, niin koska jossain alapuolella oli näkymätön paholainen ja helvetti, laitettiin vastasyntyneenkin tyynyn alle puukko tai muuta terästä, etteivät pahat tule ja vaihda vauvaa. Puukosta tulee, jos yrittävät jotain! Jos naimaton tyttö sai lapsen, niin siitä rangaistiin tietenkin ankarasti, jopa vankilalla.
Vuodet vierivät, ja sitten 1840 luvulla alueelle muutti useita kokonaisia perheitä Trønderlagin alueelta - ja Vuoreijasta Brodtkorb. Kyllä, hän oli taustaltaan juuri niitä Tjøttan Brodtkorbeja, mutta lukijoillepa ei nyt kerrotakaan mitään tästä mahtisuvusta! Toki te tiedätte ja tunnette suvun kertomattakin? 😜 Tämä Vuoreijan Brodtkorb kuitenkin fiksuna miehenä osti kaikki käyttökelpoiset valtion maat Gamvikin alueelta, jotta sinne ei voinut tulla kukaan kilpaileva liikemies. Monopolina on kivampi rikastua. Siksi nykyään ainoastaan Suomen valtio myy monopolinsa yksityiselle ja arvelee, etteivät hinnat nouse. Ja hyvinhän Brodtkorbin suvulla Gamvikissa menikin, kunnes paikalle tulivat ihan pyytämättä uudet maanomistajat, vaikkei mitään maakauppoja varsinaisesti tehtykään. Uudet omistajat tulivat Saksasta (kuten Brodtkorbien suku aikoinaan) sata vuotta myöhemmin eli 1940. Poistuessaan muutamaa vuotta myöhemmin nämä uudet maanomistajat huolimattomuuttaan tulivat polttaneeksi koko yrityksen. Ja kaiken muunkin.
Gamvik oli ennen osa Tanan eli Tenon kuntaa, mutta kyllähän tuollainen 3000 asukkaan kunta oli aivan liian suuri. Niinpä se pilkottiin kolmeen osaan: Tanan, Berlevågin ja Gamvikin kunniksi (Berlevågista juttu tässä). Alunperin Gamvik oli muuten Gangvik eli polun päässä oleva lahti, eikä tie sinne ole paljon kummempi nykyäänkään, mutta se on sentään asvaltoitu eli sopii täydellisesti motoristeille. Tosin tien eteläpää Ifjordista ylöspäin on niin töyssyinen, että vähän vauhtia ja sopiva osuma, niin keula on entinen ja öljyt kuskin säärillä.
Luuletko, ettei Gamvikissa ole nähtävyyksiä? Tottakai on. Gamvikin kylän vieressä on Euroopan mantereen pohjoisin majakka (Slettnes) ja tietenkin saksalaisten linnoitteita.
Mutta kaikki edellä kerrottu on oikeastaan ihan turhaa. Motoristeille riittänee tieto, että mutkia ja maisemia riittää. Ja ihan kaikki kaverit eivät ole siellä käyneet eli riittää kerrottavaa toisillekin. Tai vaikka kirjoittaa siitä johonkin blogiin.
Vesisaaresta Gamvikiin
Vesisaaresta kohti Gamvikia
Mutkia suoristellaan siellä täällä tiellä 98...
Jonkin verran serpentiiniäkin osuu reitille - toivottavasti näitä ei oikaista koskaan!
Tanan ja Ifjordin välinen ylänkö
Kuin trooppinen laguuni, mutta palmujen sijasta vaivaiskoivuja ja veden lämpötila vähän viileämpi...
Sitten Ifjordista kohti pohjoista ja Gamvikia
Ehkä tätä maisemaa ei voi kutsua reheväksi trooppiseksi viidakoksi, mutta vaikuttavat näkymät! Tai kai se nykyään saa olla rehevä trooppinen viidakko, jos se itse niin haluaa?
Tie on kapea, taukopaikka leveä
Vehreitäkin maisemia
Gamvik metropolitan downtown City Center action point, sanoisi helsinkiläinen imagokonsultti
Perillä Gamvikissa! Muistikortit täynnä, piti mennä Mehamniin tyhjentämään. Kirkosta sentään saimme kuvan.
.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)
Jos oli Gamvikin kylässä nähtävyyksiä, niin löytyy niitä alueellisesta suurkaupunki Mehamnistakin! Lähes 500 asukkaan Mehamnissa kun katsoo Googlella, että mitä nähtävää on lähistöllä, kertoo Google viisaana, että vain 67 kilometrin etäisyydellä Honningsvågissa on nähtävää. Tosin Google ei huomioi sellaista detaljia, että siinä on välissä 67 kilometriä Jäämerta. Maanteitä pitkin nuo nähtävyydet ovat 386 kilometrin päässä.
Mutta on Mehamnissa itsessäänkin nähtävää. Tai siis siellä on yksi nähtävyys, ja et odota sen olevan Mehamnissa. Tai missään muuallakaan. Siellä on Joulumuseo. Tarkemmin sanottuna nimi olisi joulukoristemuseo. Tai vielä oikeammin joulukrääsämuseo. Miksi haluaisit nähdä sen museon? No tietysti siksi, että se on ainoa nähtävyys. Tietysti siksi, että se on todella omit... ainutlaatuinen nähtävyys. Tietysti siksi, että on oikeastaan hauskaa nähdä, että joku on tosiaan kerännyt museoon 27 000 jouluesinettä. Enemmänkin olisi, mutta museoon ei todellakaan mahdu enempää tavaraa. Tietysti siksi, että jos tätä blogia luet säännöllisesti, niin olet luultavasti sen verran erikoinen ja avaramielinen, että kerta kaikkiaan haluat nähdä paikan, jossa on joulu täysillä käynnissä 365 päivää vuodessa ja vieläpä niin, että se on auki 24/7. Eli kun ajat niinkin lähelle maailmanloppua kuin Mehamn, niin aika pysähtyy. Kesän yöttömässä yössäkin on joulu ainainen. Sitäpaitsi siinä on kiva baari, jossa muutaman oluen jälkeen voi hyvin olla joulutunnelmissa...
Yllätysnähtävääkin on. Kun olet pienessä kylässä, jossa on vain pieniä taloja eikä niitäkään paljon, ja istut yöttömän yön illassa terassilla (siinä joulukoristemuseon baarissa) nauttimassa iltaolutta, niin yks kaks mereltä kallion takaa tulee esiin Hurtigrutenin risteilijä! Mihin se voi tulla tällaisessa kylässä, jossa ei ole mitään kunnon satamaa isoine laitureineen ja satamarakennuksineen? Mehamnissa on vain laudoista kyhätty pienehkö laituri, jonka viereen on unohtunut joku laudoista kyhätty pieni varasto. No vastaus kuuluu: iso risteilijä tulee laudoista kyhättyyn pienehköön laituriin, jonka viereen on unohtunut joku laudoista kyhätty pieni varasto. Matkustajia tulee ja menee, ja vartin päästä risteilijä lähtee taas. Näkymää seuraavana aamuna muistellessa tulee mieleen, että olikohan se olut sitten kuitenkin liian vahvaa.
No, Mehamnissa menee ihan hyvin - kalastus kannattaa ja Hurtigruten seilaa. Kissatkin olivat ystävällisiä.
Kirkko kuvattuna läheltä...
...ja kaukaa. Aika erilainen maisema.
Aika on pysähtynyt näidenkin osalta!
Joulumuseo-hotelli-baari, auki 24/7
Jos katsot museossa jokaista esinettä viisi sekuntia, menee museossa noin 100 vuorokautta eli koko kesä. On varmasti huonompiakin tapoja viettää kesä, mutta vaikea keksiä miten. Mutta silti museossa ehdottomasti kannattaa käydä!
Joulumuorilla on muutakin mielessä kuin pullan paistaminen
VIDEO!
Sieltä se yks kaks vain tuli kallion takaa... vai oliko kyseessä oluen aiheuttama harhanäky?
Kuka sanoi, että valtameriristeilijät muka tarvitsevat ison sataman palveluineen ja vähintään kunnon laiturin...?
Omaa aikaa Mehamnissa
Vesisaaresta on usein vähän surullista lähteä pois, mutta nyt oli innostusta. Yhä edelleen sääennusteet lupasivat sadetta "ylihuomiseksi". Tänään, eilen ja toissa päivänä ja sitä ennenkin sanottiin, että "ylihuomenna sataa". Saimme kuitenkin ajaa +25 asteen helteessä kohti Gamvikia. Matkalla kävimme katsomassa Varangissa Merisaamelaismuseon ja 10 000 vuotta elämää Varangin alueella, mutta palataan saamelaisiin myöhemmissä jutuissa. Kymmenentuhatta vuotta ei ole enää päivästä kiinni.
Tien 98 Tanan puoleista päätä on remontoitu ja mutkia suoristettu. Uusi asvaltti on tietenkin hyvä, mutta ne mutkat... niitä on nyt hieman vähemmän. On se tie silti aina yhtä upea kokemus - ainakin, kun aurinko paistaa. Vähän vähemmän upea kokemus tosin oli vastaan tullut rekka, josta sinkosi jotain kalalientä päälle vuoristossa. Piti avata visiiri, ettei oksentaisi hajusta. Onneksi se haihtui pian.
Ifjordista tie pohjoiseen on siis aluksi rannassa pomppuinen, mutta kun noustaan vuoristoon, pinta on hyvä ja tarjoaa nopeita mutkia... ja vähän liikennettä - poroja sen sijaan kyllä. Matkalla Gamvikiin on uskomattoman kauniin karu luonto, vain kiveä ja ruohoa - välillä ei edes sitä.
Mehamnin hotellin portieri piti kutsua paikalle kellolla. Hän antoi vain avaimen, ei kertonut mitään aamupalasta, wifistä, huoneen sijainnistakaan... ja poistui. Uudelleen napista kutsu ja kysymys ravintolasta - onko hyvä? Hän ei tiedä, koska hän on ekaa päivää töissä, ja käveli pois. Löydettyämme huoneen menimme kuitenkin ravintolaan, jossa ei ollut ketään. Ravintolan kelloa soittamalla sama kaveri tulee tarjoilemaan. Tilausten jälkeen hän meni keittiöön kokkaamaan ruoat. Mutta hän ei siis tiennyt, onko ravintola hyvä vai ei... No osoittautui, että kokkina hän oli varsin pätevä ja ruoka oli hyvää. Parempi kokkina kuin respana.
Huomenna olisi jatkettava jo matkaa, sillä kuulemma "ylihuomenna alkaa sataa"... Sitä emme tiedä vielä, että se pomppuinen tie yhdistettynä liian suureen vauhtiin sitten rikkoo Hra Oma Ajan pyörän, mutta siitä sitten seuraavassa osassa!
Mehamnissa oli ilo tutustua myös motoristeihin Hollannista.
Joulutunnelmaa piti hälventää yhdellä oluella... ja ennenkuin edes yhtä olutta oli juonut, alkoi nähdä valtamerilaivoja keskellä ei mitään! Tai ainakin yhden...
- Käytsä täällä usein, voinks mä tarjota sulle glögin, meille vai teille?- ...mutta Sinullahan on iso tassu ihan pystyssä ja toinen tassu minun haaroissani... 😅
(Jos haluat seurata tätä blogia, niin blogit.fi on siihen kätevä - kirjaudu sinne ja klikkaa tämän blogin kohdalla "Seuraa": https://www.blogit.fi/oma-aika )
