Tromssasta Suomen käsivarteen on lyhyt matka ja maisemien muuttuminen vähemmän inspiroiviksi saattaa heikentää tunnelmaa. Kannattaa siis katsoa kohteita matkalle, jotka antavat muuta ajattelemisen aihetta. Nyt annetaan vinkeiksi hirmuinen taistelupaikka, jossa ei juuri taisteltu, ja paikka, jonka kohtalosta taisteltiin. Ensimmäinen taistelupaikka on käsivarressa. Erään saksalaisen Johtajan suunnitelmat 40-luvulla alkoivat nimittäin näyttää siltä, ettei maailmanherruus ehkä sittenkään toteudu, kun idässä on toinen miljoonia siviilejä tappava hullu ja kaikki länsimaatkaan eivät ymmärtäneet alistua. Niin piti sitten varautua perääntymiseenkin - tai siis piti varmistaa, ettei perääntymään jouduta. Suomikin näytti epäilyttävästi haluavan sodan loppumista ja saattoi tehdä erillisrauhan sen toisen hull... eikun sen Moskovan johtajan kanssa. Osana näitä suunnitelmia käynnistettiin Unternehmen Birke eli operaatio koivu, joka tarkoitti vetäytymistä Suomesta. Suomessa olevien 20. vuoristoarmeijan komentajan Eduard Dietlin mielestä parasta olisi vetäytymisvaiheessa hyökätä Pohjanmaalle ja vetäytyä laivoilla viimeiseen mieheen ja äkkiä. Berliinin johtajalle se ei sopinut vaan piti linnoittaa Pohjois-Norja ja siihen samaan nippuun Suomen käsivarsi. Niinpä osana tätä Birkeä käynnistettiin Sturmbock Stellung, mikä tarkoitti suurta ja kovaa linnottautumista käsivarren poikki. Linnoitus oli niin laajaa ja jämäkkää saksalaislaatua, että se on monin osin yhä jäljellä. Järämässä siihen pääsee tutustumaan kosketeltavassa muodossa. Toisenlainen pohjoisen taistelu käytiinkin sitten sodan jälkeen johtuen noista edellisistä johtajista: saksalainen Johtaja oli epähuomiossa rikkonut käytännössä kaikki sillat (675 kpl) Pohjois-Suomessa ja venäläinen johtaja tuli epähuomiossa ottaneeksi Suomesta osan pois, muun muassa Enson voimalaitokset. Niinpä alettiin rakentaa siltoja, joissa oli lisävarusteena voimalaitos. Tai ehkä oikeammin voimalaitoksia, jotka toimivat myös siltoina. Perustettiin Kemijoki Oy ja se puuhasteli sitten Kemijoen täyteen voimalaitoksia. Se ei riittänyt valtakunnan tarpeisiin vaan tarvittiin lisää virtaa toipuvalle kansakunnalle. Osa pohjoisen asukkaista hermostui sitten sellaisen pikkuseikan takia, että heidän kotinsa on jatkossa järven pohjassa. Tarkemmin sanottuna tekojärven. No, moisten pikkuseikkojen ei annettu häiritä, vaan 60-luvun lopussa tehtiin Lokan ja Porttipahdan tekojärvet, jotta saatiin sähköä. Nykyaikana olisi varmasti korostettu, että se on päästötöntä ja uusiutuvaa sähköä. Päätös oli helppo, koska Suomessa oli silloin Johtaja eli Kekkonen ja kun Kekkonen kannatti vesivoimaa, kaikki muutkin kannattivat. | Kaikki julkaistut osat:
|
Suomeen
Aamuisesta Tromssasta Kilpisjärven kautta Suomeen.
Tässä osassa ajettu reitti
Lähdön hetki - on poistuttava Norjasta.
Video: Rovijokfossen
Suomessa ollaan... melkoinen muutos maisemassa ja teiden mutkittelevuudessa
Järämä
Sturmbock rakennettiin 1942-44 ja linnoitusketju ulottui Jäämerelle saakka. Saksalaisten tiedustelun mukaan ”Tiestö surkea, etäisyydet suunnattomat, alue asuinkelvotonta tundraa – huoltovaikeuksien takia lähes mahdoton tehtävä”. Mutta Johtaja käski ja sinne linnoitus tehtiin. Järeä tehtiin - paitsi korsuista, jotka olivat vähän heppoisempia - mutta mitä sitä leposijoista niin mukavia tekemään, houkuttelevat vielä löysäilemään. Ulos vaan taisteluasemiin!
Sturmbockin oli tarkoitus estää venäläisiä pääsemästä saksalaisten kimppuun ja suojata Reichsweg 50 eli ainoa Norjan läpi kulkeva tie - se oli saksalaisten huollon elämänlanka. Rakentamassa oli tuhansia vankeja äärimmäisen kurjissa olosuhteissa. Mutta kun Suomi teki erillisrauhan, tulikin suomalaisten tehtäväksi karkottaa saksalaiset Suomesta.
Veli venäläinen oli ovela ja kielsi kokeneiden rintamataistelijoiden eli reserviväen käytön. Varusmiehillä piti homma hoitaa. Siinä oli tietenkin juoni takana: Neuvostoliitto ei uskonut, että suomalaiset nuoret, kokemattomat varusmiehet saavat 200 000 huippukoulutettua ja kokenutta saksalaista vuoristojääkäriä karkotettua Lapista eli Neuvostoliitto saisi hyvän perusteen tulla auttamaan eli miehittää koko Suomi.
Niin vaan saksalaiset kuitenkin vetäytyivät, vaikka hermostuksissaan polttivat koko Lapin. Suomalaiset etenivät perässä sopivan etäisyyden päässä. Järämässä oli vastassa Sturmbockin linnoituksessa tuhansia Saksan vuoristojääkäreitä, sadoittain korsuja, 800 konekivääriä, sata kranaatinheitintä, yli 160 tykkiä ja riittävästi ammuksia niihin kaikkiin. Suomalaisia oli vain jokunen sata varusmiestä eikä juuri mitään raskasta aseistusta.
No, suomalaiset fiksuina odottelivat tulenkantaman ulkopuolella Markkina-kylässä ja antoivat saksalaisten vahtia yötä päivää parhaimmillaan 51 asteen pakkasessa, että koska se suomalaisten hyökkäys tulee. No ei tullut, kunhan suomalaiset hiihtelivät vähän kurkkimassa riittävän etäältä. Tästä ilmeisesti vähän kotirintamalla naljailtiin, mutta siihen todettiin, että "luodit tekevät ihan yhtä kipeää länsirajalla kuin tekivät itärajalla". Sitten saksalaiset perääntyivätkin itse Norjan puolelle eli pysyväksi rakennettu linnoitus oli lopulta miehitettynä vain pari kuukautta.
Viimeinen suomalainen sotilas kuoli Kilpisjärvellä, kun saksalainen ampui Norjan puolelta. Lisäksi saksalaiset tiettävästi ampuivat siellä viimeiset 3000:sta rakentamassa olleesta vangista.
Tähän kaikkeen voi tutustua tänä päivänä, sillä aivan Kilpisjärventien vieressä on kahvila-museo ja satoja metrejä linnoitusta ja korsuja jäljellä, osin entisöitynä. Kannattaa pysähtyä!
(Sturmbockista ja monesta muusta löytyy tietoa Forgotten Fronts -sivustolta)
Ilmakuvista näkee yhä linnoitteet (kuvat Maanmittauslaitos, Forgotten Fronts, uutisista)
Aika tarkat ohjeet oli Hitler Suomellekin antanut avun hintana.
Porttipahta (ja Zippi ja Suhaus)
Jokien valjastaminen toi sähköä ja tuo sitä edelleen, sekä tietenkin työtä. Luontohan siitä kärsi tietenkin aika rajusti, mutta luontopa ei äänestä eikä maksa veroja. Kemijoki on Suomen pisin joki (550 kilometriä). Se oli myös muun muassa mahtava lohijoki, mutta ensimmäinen voimalaitos lopetti lohet joesta, ja koska lohetkaan eivät äänestä, niin siihen ei sen enempää kiinnitetty huomiota - Helsingissä. Paikallisia, joista monet elivät kalastuksesta tai muuten olivat kytköksissä luontoon, se toki hiukkasen saattoi häiritä, mutta siihenkään ei erityisemmin kiinnitetty huomiota. Jos se oma koti ja koko kylä nyt päätyikin järven pohjaksi, niin saatoihan sitä vaikka yrittää kalastaa tai pilkkiä unohtuneita tavaroita pintaan.
”Joku helsinkiläinen insinööri, Castrén-niminen, tuli ja kerto, että semmonen järvi rakennethan tänne Sompion maille.” (Oula Aikio 1971)
Yhä tänä päivänä Helsingissä tiedetään paremmin, miten muualla tulee elää. No, tänä päivänä onneksi mietitään kovasti sitäkin, että miten luonnon lohet ja muut luontoarvot saataisiin takaisin. Alueelle on myös tullut uutta toimintaa kadonneiden tilalle, Tekojärvilläkin tiettävästi toimii ammattikalastajia ja on modernit kalankäsittelylaitoksetkin.
Porttipahdan voimalaitos on hyvä kohde motoristille ihan riippumatta siitä, mitä mieltä on Helsingistä tai luontoarvoista. Paikka on näyttävä, mahtava, ja ajo pitkin E75:tä halki Lapin kaipaa ehkä hiukan stoppeja ja koukkauksia, ja Porttipahta on ehdottomasti hyvä koukkaus. Ja kun niillä kulmilla ollaan, on tämä Oma Aika -blogin virallisten säännösten mukaan pakko aina pysähtyä Zippi&Suhauksessa - siellä voi muun muassa herkutella luontoarvoilla kuten hillalla tai porolla räiskäleen päällä. Siihen viereen on tullut toinenkin paikka, mutta se näyttää kopioineen tarjoamisensa Zippi ja Suhauksesta, eli kaipaisi ehkä mieluummin jonkin oman idean kuin tarjota ihan samaa.
Sulo Alakorva ajeli moottoriveneellä vanhan kotikylänsä, Korvasen, yläpuolella vuonna 1971. Vesi nousi tästä vielä puolitoista metriä.
Pari letkaa matkalla pohjoiseen oli matkan varrella
Patoa pitkin kulkee tie
Zippi&Suhaus on "pakollinen" taukopaikka, ja sieltä makeat tai suolaiset lätyt - tai molemmat, kuten Hra Oma Aika aina ottaa
Omaa aikaa
Norjasta oli taas niin haikea poistua, etenkin kun Hra Oma Ajan heikkenevän terveyden takia on aina niin epävarmaa, palataanko sinne koskaan, mutta sinne luvattiin sateita ja Suomen puolella sää olisi parempi. Niinpä tämä Norjan reissu jatkuu nyt Suomessa ja Ruotsissa. Järämä ja Porttipahta ovat ihan erilaisia kohteita, mutta historiallisesti ne seuraavat toisiansa ja motoristeille ne ovat hyviä kohteita.
Järämä pisti hiljaiseksi. Jotenkin Järämässä mietti ja nyt se on taas ajankohtaista - vanhat miehet aloittavat sodat ja lähettävät nuoret miehet sotaan kuolemaan... sellaisetko ovat suuria johtajia?
Väliyöpyminen oli Hullussa Porossa, jossa on kesäisin hyvin tilaa ja ravintolassa hyvä ruoka. Seuraavana aamuna Porttipahtaan ajellessa saavutimme pari isompaa moottoripyöräletkaa, joista tuli hurautettua ohi. Pohjoiseen matkalla olleita letkoja odotti perillä kyllä viikoksi sadetta, mutta ehkä se ei haitannut. Porttipahtaan ylös ja siitä vielä hiukan ylemmäs Zippi & Suhaukseen - ja sitten takaisin alas Rovaniemelle. Sitä haluaisi aina olla pohjoisessa tai edes matkalla pohjoiseen - pitäisi varmaan mennä vaimoksi jollekin poromiehelle?! 😃😉
Porttipahta - ehdottomasti poikkeamisen arvoinen!
Andya on myös aika ajoin käytävä moikkaamassa Pelkosenniemellä
(Jos haluat seurata tätä blogia, niin blogit.fi on siihen kätevä - kirjaudu sinne ja klikkaa tämän blogin kohdalla "Seuraa": https://www.blogit.fi/oma-aika )
