Kohti Galdhøpiggeniä
Stiklestadin suunnasta eli pohjoisesta Galdhøpiggenille on parikin vaihtoehtoista reittiä, mutta poikkeuksellisesti voi suositella kokeilemaan Norjan valtasuonta eli E6:tta. Tie nousee nimittäin kilometrin korkeuteen ja on niillä korkeuksilla hyvän aikaa. Hyvä kuitenkin huomata, ettei siellä ole bensa-asemaa ja kymmenien kilometrien nousu saattaa kuluttaa vähän enemmän bensaa.
Maisemallisesti näkyy, että ollaan Etelä-Norjassa - kilometrinkin korkeudessa on ruohoa ja jokunen tunturikoivu. Keski-Norjassa 700 metrin korkeudessa on kesälläkin enää vain vähän ruohoa ja lunta, ja Pohjois-Norjassa riittää 300:n metrin korkeus samanlaiseen ympäristöön.
Lopulta tien jo jonkin aikaa laskeuduttua tulee Dumbåsin kaupunki, joka vuorelta alas tullessa (ainakin vähillä bensoilla) saattaa tuntua vähän samalta kuin Klondikessa saapuminen Dawson Cityyn - paikkaan, joka kaiken autiuden jälkeen kuhisee elämää. Jos etukäteen nimestä tulee mieleen Dumb ass, niin saattaakin huomata itse olleensa typerys. Ruokaa ja juomaa on tarjolla joka makuun, samoin kauppoja ja majoitusta löytyy.
Galdhøpiggen
Galdhøpiggen on Norjan ja koko Pohjois-Euroopan korkein vuori, noin 2,5 kilometriä korkea. Se on aina lumihuippuinen. Parin kilometrin korkeudessa on Juvashytta, josta moni lähtee kiipeämään huipulle. Juvashyttaan mutkittelee vuoren rinnettä kapea tie, joka on normaalisti kesäaikaan auki - muun aikaa vuodesta sinne ei pääse, lunta on metritolkulla. Tie on maksullinen - puolivälissä nousua on majoitus-/campingalueen jälkeen puomi, joka aukeaa maksamalla kortilla kruunuja suunnilleen kymmentä euroa vastaavan summan. Kannattaa maksaa, ajoelämys on sen arvoinen!
Nimestäkin sen tietää, jos sattuu osaamaan vanhaa kieltä: Gald tarkoittaa jyrkkää vuoristotietä ja on maskuliininen sana, hø tarkoittaa suurta pyöreää vuorta ja on feminiininen sana, piggen taas tarkoittaa vuoren huippua. Piikki siis yhdistää maskuliinin ja feminiinin?
Norjalaiset eivät pilaa maisemia turhilla kaiteilla eli kannattaa varmistaa, että kääntää mutkissa sopivasti ja mielellään tien suuntaisesti, vaikka katse ei meinaa irrota maisemasta. Moottoripyörällä auton kohtaaminen sujuu tietenkin helpommin kuin kahden auton kohtaaminen - silloin olisi ahdasta. Onneksi liikennettä ei juuri ole, heinäkuun helteillä harvempi kaipaa lunta...
Korvat paukkuvat noustessa muutaman kerran, maisema käy yhä karummaksi. Ensin loppuvat havupuut, sitten käppyräiset tunturikoivutkin ja lopulta loppuu ruohokin. Tarjolla on kesälläkin vain kiveä, lunta ja jäätä - sekä jääkylmä järvi.
Juvashyttasta Galdhøpiggenin huipulle ei etäisyyttä linnun tietä ole kuin viisi kilometriä, mutta jos sinne haluaa kiivetä, niin siinä ylitetään ensin pari vähän matalampaa huippua eli noustaan ja laskeudutaan muutama kerta. Reissussa pitää olla opas mukana ja kulkea vain määriteltyä, turvallista reittiä. Edestakainen matka kestää käytännössä kuulemma noin kymmenen tuntia: 5-6 tuntia ylös, taukoihin pari tuntia ja kolme tuntia alas. Jos siis on edes kohtalaisessa kunnossa. Juvashyttassa on majoitusta eli takaisin tultua saa jäädä potemaan kipeytyneitä juuri löytyneitä lihaksiaan.
Mutta miettikääpä, että siellä ylhäällä toimii kahvila! Eli kun vaeltajat lopulta saapuvat huipulle, siellä on jo joku paikalla pitämässä kahvilaa pienessä kivistä rakennetussa talossa! Aika kiva duunimatka kipaista huipulle aamusta ennen muita ja tulla takaisin sitten myöhemmin... "ai sokeri on loppu, odottakaas kun kipaisen hakemassa Juvashyttasta lisää"... No kuulema tavarat tuodaan helikopterilla ja hinnat sen mukaiset. (ilmeisesti kahvilanpitäjä kumminkin asuu kesäkauden ylhäällä)
Juvashyttassa on myös ja nimenomaan Sommerskisenter eli kesähiihtokeskus eli jos sattuu moottoripyörässä olemaan sukset mukana reissussa, niin hiihtäminen onnistuu hyvin heinäkuussakin. Varmaankin sieltä voi vuokratakin sukset, jos unohtuivat käsilaukusta.
Omaa aikaa ylhäällä
Kuten aiemmin kerrottu, Hra Oma Ajan terveydentila rajoittaa paljon, ja vähemmän yllättävästi hänelle sanottiin, ettei hän voi päästä Saanan huipulle (1 km korkeutta) - sinne on liian pitkä ja rasittava kävely. Siitä tuli päähänpinttymä, että hän voi päästä paljon korkeammallekin - ajamalla. Naapurimaa Norjassa se onnistuu.
Trondheimin suunnasta etelään matkatessa E6 alkaa nousta yhä ylemmäs ja ylemmäs, lopulta kilometrin korkeuteen. Takana Hra Oma aika alkaa jäädä, vilkuttaa pitkiä valoja. Pitäisi hidastaa, säästellä bensaa, edellisestä tankkauksesta on reilusti yli 300 kilometriä ja nousu kuluttaa bensaa enemmän. Tankit ovat varmaan melko tyhjiä jo. Hän ei ole huomannut kylttiä, että Dumbåsissa on bensiiniasema ja sinne on enää 30 kilometriä. Täytyy lisätä vähän vauhtia ja ohittaa huvikseen kaikki... Lopulta sitä paitsi tankeissa oli vielä muutama litra jäljelläkin.
Lopulta ollaan Ottadalenissa. Galdhøpiggenin korkeimmalle huipulle ei tietenkään voi ajaa, mutta kesäisin pääsee lähes pariin kilometriin Juvashyttaan. Ennusteen mukaan lämpötilakin olisi selkeästi plussan puolella eli tie tuskin olisi ylhäälläkään jäinen. Pitkästä aikaa ajaminen vähän jännitti, kun ei tiennyt mitä edessä odottaa.
Huipulle pääsy oli upea tunne - niin toisenlainen maailma keskellä kesää. Niin karua kauneutta ja huikeaa maisemaa. Tekisi mieli joskus sopivassa seurassa vaeltaa Galdhøpiggenin huipulle kahville. Siinä pitäisi viettää edeltävä ja seuraava yö Juvashyttassa ja olla mukana hyvät vaellusvarusteet - prätkäkamat tai kesämekko ja korkkarit eivät ehkä olisi parhaat valinnat... Vai pitääkö laulaa, että "suksi, suksi, ei luista mihinkään...". Luisto on noissa maisemissa ja tunnelmissa varmasti hyvä ja liike liukasta niin mäessä kuin muuallakin.
Lumen seassa tällainen "talvipöljä" oli innoissaan, Hra Oma Aika ei lumesta ja talvesta välitä, mutta melkein hymyili päästyään perille. "Saana pitäköön tunkkinsa" kuului mutina huulten välistä.
Galdhøpiggeniltä matka jatkui Ottaan, jossa saattoi olla aihetta hiukan juhlistaa saavutusta pukeutumalla punaiseen silkkisatiiniin ja valmistautua kohtaamaan nykyajan kovimmat norjalaiset Miehet - ja Naiset... Siitä seuraavassa osassa!
Kyllä taas kannatti herätä tähänkin aamuun, kun tietokoneen avattuaan tajus, että millaista tarinaa, kuvien kera sinne oli ilmestynyt aamun aikana. Suuri KIITOS teille molemmille tästä blogista. Ps. Ei siinä viimeisessä pikku x kuvassa välttämättä olis tarvinnut olla niitä Norjan lippuja, lukijat tietää jo otsikosta, että Norjassa reissaatte.
VastaaPoistaAivan mahtava juttu ja kuvat! Kiitos!
VastaaPoistaMukavaa tarinaa ja mahtavia maisemia, punaisella silkilläkin! ;)
VastaaPoistaAlkoi melkein paleltaa katsellessa lumenkeskellä ajelemista.
Kiitokset hienosta blogista!
Taas oppi uutta. Tuonne Galdhopiggenille vois joskus kyllä mennä. Sinne siis pääsee vaan kesällä?
VastaaPoistaKyllä, vain kesällä. Talvella on liikaa lunta.
PoistaTuota ei millään meinaa tajuta, että Norjassa yhdistyy himalaja, alpit ja appalakit sujuvasti. Aivan mielettömiä maisemia! Unohtamatta tietenkään Viiviä, äärettömän kaunista katsottavaa myös pienempien pisteiden takana ��
VastaaPoista-Janne
Hyvä tarina ja vinkki kohteesta!
VastaaPoistaKiitos hyvästä jutusta, ja erinomaisista kuvista 😎
VastaaPoistaTäytyy koeajaa
VastaaPoistaOn maisemat kohdillaan!!
VastaaPoistaKiitos! Upea juttu.
VastaaPoistaAbsolutely beautiful!!
VastaaPoistaviiville olis tarjolla kermapiirakka (jos tiedät mitä tarkoitan) ihan koska vain t. mies 28 ;)
VastaaPoistaTutun näköisiä maisemia, tuolla on Ryskyllä kurvailtu joskus (Rysky oli, MB Sprinter 313 Cdi SprintSift LMCn korittama matkailuauto vm02)
VastaaPoista