sunnuntai 15. syyskuuta 2019

Davás 1: Pessimismi Kainuussa saa iloiseksi!

Tästä alkaa moniosainen pohjoisen kierros, jossa tullaan käymään mielenkiintoisissa paikoissa ja ajetaan upeissa maisemissa - ainakin jos lukija tykkää pohjoisesta! Pohjoinen on tämän moottoripyörämatkailublogin suurin intohimo ja sen oikeastaan rajaa parhaiten poronhoitoalue. Missä poroja, siellä hyvä! 

Ensimmäinen osa on Kajaani-Puolanka seudulta, Kajaania ja Puolangan pessimistejä. 

Davás on sanakirjan mukaan 'pohjoiseen' saameksi. Se on paitsi kunnianosoitus pohjoisen asukkaille, myös tosiasia - pohjoisessa Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa ollaan eri maassa, saamelaisten maassa. Siinä eivät rajaviivat niin paljon merkitse.


Matkalla Kajaaniin

Matka kulki hyvin vaihtelevassa säässä - aurinkoa, sadetta, aurinkoa, kaatosadetta, aurinkoa. Ainoa pysähdys tehtiin Varkauden ja Kuopion välillä Oravikoskella eli Hanxin tehtaanmyymälässä. Erittäin suositeltava paikka!
Neljä viikkoa pohjoisessa 2019
Davás 1: Pessimismi Kainuussa saa iloiseksi! 
Davás 2: Sisään vain eli nautintoja Lapissa!

Davás 3:  Varangin vuonon eteläpuolella

Davás 4: Hamningberg - koska se on olemassa
Davás 5: Ilmastonmuutos Berlevågista Kaarasjoelle
Davás 6: Hammerfest ja Gildetun - ylhäältä näkee enemmän
Davás 7: Kuumana kylmässä ja muita iloja Tromssassa
Davás 8: Senja sen kauneus, Narvik ja paljon muuta
Davás 9Paluu Lofooteille - aurinkoa, pilveä ja pilvessä
Davás 10: Näissä et ehkä ole Norjassa pysähtynyt, mutta kannattaa!
Davás 11: Höga kusten ja Ruotsin suurin automuseo
Davás 12: Viimeinen kiepaus eli Ruotsista Rovaniemelle ja Kainuuseen
Davás Bonus: Nautiskelua Varkaudessa ja yhteenvetoa: miten reissu sujui, miten uusi vanha pyörä selvisi, toimiko RVS-käsittely?



Mikkelissä voi tutustua vanhoihin liikennemerkkeihin 


 Hanxilta saa kaiken prätkäreissulle paitsi korkkarit, mekot ja kivat alusvaatteet ja sellaiset...





Kajaani

Kajaanista on kirjoitettu paljon. Räjäyttämällä ja maantiellä raiskattu Kajaanin linna houkuttaa silti aina muureilleen ja sopukoihinsa nauttimaan tunnelmasta. Aina myös löytyy jotain muuta - VVM:n Kainuun, Pohjois-Karjalan ja Pohjois-Savon opastusvastaava osaa aina vinkata jostain kivasta paikasta tai tekemisestä. tällä kertaa Kainuun Museosta, jossa oli perusnäyttelyn lisäksi teemanäyttely, jonka aiheena oli "Mobilismi - liikkuva harrastus". 







 











 


























Puolangan Pessimistien Pessimismi-musikaali

Hra Oma Aika liittyi Puolangan pessimisteihin jo paljon aiemmin nähtyään Pessimistien videoita kuten "Puolanka - pillurallin paratiisi", "Tervetuloa Puolangalle" ja "Free ride -moottorikelkkailu Puolangalla". Pessimistien grilli on legenda jo sinällään, se oli esillä jo viime vuonna tässä Pessimismiä. kumeja ja onnellisuutta -jutussa.

Musikaali oli tietenkin pettymys, kun se ei ollut pettymys. Se oli hauska, esiintyjät mainioita ja musiikki oli varta vasten esitykseen tehtyä. Suurin hittibiisi on Ostakaa meiltä kunnan tyhjiksi jääneitä kiinteistöjä, joka on pessimistisen hauska ja just oikealla tavalla epävireinen. Samaa lajia edustavat myös innostava "Hyhmäinen syys" ja kannustava vessan jynssäämisestä kertova "Entä jos tahtoisin laulaa". Tähän on oikeastaan pakko laittaa linkki Pessimistien kauppaan:  https://pessimistit.mycashflow.fi/  (Ei, me emme saa mitään provikoita vaan olemme itsekin ostaneet tuolta vaikka mitä!) 

Musikaalissa voimme seurata työttömien aktiivimallin nerokkuutta ja pillurallimestari Nikon ammattimaista naisen iskemistä, joka melkein jopa toimii, paitsi ettei toimi ollenkaan.

Huikea loppuhuipennus oli musikaalin jälkeen ajaa taas Puolangan keskustaan - joka oli perjantai-iltana juuri kuin Pilluralli-videolla: muuten tyhjä, mutta pari autoa ajoi pilistä! Asennetta! Paltamossa ei tietenkään ollut ketään missään...

Sääli, että kesällä kerrottiin Pessimistien grillin lopettaa opiskelun takia - toivottavasti joku jatkaisi! Nyt se on auki enää ensi viikon... :'( 













  





























 











Joku toinen hänet vei... noloa? :D 
















 
  




Aiempia juttuja Kajaanin-Puolangan suunnalla:




Omaa Aikaa Kainuussa

Jos viime vuonna oli tilanne lähdön hetkellä aika katastrofaalinen, ei se nytkään ollut hyvä. Hra Oma Ajan normaalit murheet eivät pahemmin vaivanneet, etenkin kun hän oli ostanut varapyörän, jolla matkaan pääsisi. "Wagnerista" oli nimittäin katkennut kardaani 315 000 kilometrin kohdalla, vaikkei sitä kukaan meinannut uskoa. Se jäi odottamaan osia ja asennusta. Varapyörä "Wolfgang" on samanlainen K75, muutaman vuoden vanhempi, mutta ostohetkellä se oli vain 90 000 ajettu. Matkan aikana siihen tehtiin RVS-käsittely, mikä vaikutti samalla tavalla kuin aiemmin Wagnerissa eli bensan- ja öljynkulutukset laskivat, mutta siitä kirjoittaa Hra Oma Aika joskus erillisen jutun.

Iso murhe oli Viiviltä löytynyt melanooma-ihosyöpä, joka leikattiin vain pari päivää ennen reissun alkua pois. Onneksi myöhemmin tuli tieto, että kaikki oli saatu pois. Neljä viikkoa pohjoisessa olivat nautintoa kaikissa olosuhteissa, joita riitti laidasta laitaan, kuten myöhemmissä jutuissa käy ilmi.

Hanxin tehtaanmyymälästä haettiin matkanvarrelta hanskoja ja muuta tarpeellista reissuun. Korkkarit, mekot ja kivat alusasut vain täytyy hakea muualta, kaiken prätkäilyyn saa Hanxilta, kait ainoalta kotimaiselta prätkäkamavalmistajalta.

Pessimismimusikaali oli koko neljäviikkoisen pohjoisen kierroksen toinen ennakkoon päätetty kohde. Ikävä kyllä se ei tuottanut pettymystä, vaan se oli loistava satiiri elämästä ja politiikasta. Hra Oma Ajan sankari pilismestari Nikokin melkein sai naisen, paitsi ettei ollut lähelläkään. Siksi Hra Oma Aika halusi ehdottomasti kaverikuvan "Nikon" kanssa - molemmat yhtä haluttuja naisten silmissä...

Päivät Kainuussa sujuivat sadekuuroista huolimatta enimmäkseen aurinkoisessa kelissä - ja ennen kaikkea hyvin aurinkoisessa tunnelmassa hyvässä seurassa.


 Hra Oma Aika ja Pilismestari Niko

17 kommenttia:

  1. Mahtavaa! Odotan jo nyt seuraavaa osaa!

    VastaaPoista
  2. Tämä oli sanoissa ja kuvissa hauska juttu
    Kiitos!

    VastaaPoista
  3. VVM:n Kainuun, Pohjois-Karjalan ja Pohjois-Savon opastusvastaava kiittää maininnasta :)

    VastaaPoista
  4. Tää on niin paras blogi: prätkiä, tipsejä & tissejä ja kaikkea kiinnostavaa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. joitain vain odottaa enemmän kuin muita

      Poista
  5. Natsat sojottaa kauniisti...

    VastaaPoista
  6. Kiitos tarinoista ja kuvista! Hienoja kuvia eteenkin Viivistä!
    Onneksi kaikki melanoomapalaset saatiin pois!
    Uusia juttuja odotellessa mukavia loppukesän ilometrejä!

    VastaaPoista
  7. Hieno juttu ja on kyllä upea Hot Wife!

    VastaaPoista
  8. Tätä kesän koostetta onkin odotettu hartaasti.
    Kiitos aloitusjaksosta.

    Olipa pelästyttävä uutinen Viivista! Onneksi kuitenkin huomasitte ja puutuitte tilanteeseen ajoissa.

    VastaaPoista
  9. Jahas, hanskahommiks meni 😋

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Osaisipa vain päättää mille kuvalle tänään. ����

      Poista
    2. Käsityöt kunniaan, hyvä harrastus! :)

      Poista
  10. Ei helvetti minkä kokoiset katseenvangitsijat tällä naisella!

    VastaaPoista
  11. Nyt alkaa olla jo A luokan pikkukuvia 😋

    VastaaPoista