Norja, osa 9: Jäämereen, suomalaisten mereen?

Utsjoelta voi jatkaa matkaa pohjoiseen Tenojoen vartta joko Suomen tai Norjan puolella. Suomen puolella tie on hieman isompi, mutta jos tykkää pienemmästä tiestä, niin Norjan puolta. Kun suuntana olivat Vuoreija (Vardø) ja Vesisaari (Vadsø), niin molempia reittejä päätyy Skiippagurraan. Norjan kautta ajettaessa tosin käydään Tanassa ylittämässä silta.

Varangebotnissa voi kääntyä kohti Kirkkoniemeä (Kirkenes), ja silloin kannattaa käydä Pykeijassa (Bugøynes), joka osoittautui ihan "suomalaiskyläksi". Kirkkoniemi ja Pykeija on esitelty jo aiemmin tässä jutussa "Edeniä etsimässä, osa 2: Norjassa ei sada koskaan!". Tällä kertaa suunta oli kuitenkin pohjoisemmas Varangin niemimaalle.

Kuten paikkakuntien nimistä huomataan, niillä on myös suomenkieliset nimet - siihen on syynsä. Alueelle muutti paljon 1700 ja etenkin 1800-luvuilla suomalaisperäistä väestöä (aivan, Suomea valtiona ei silloin vielä ollut). Heitä kutsutaan Ruijan suomalaisiksi tai norjansuomalaisiksi tai yleisimmin kveeneiksi. Samaa huomaa pohjoisessa Ruotsissa, monilla paikkakunnilla on suomalainen nimi. Valtioiden rajat eivät aikoinaan merkinneet niin paljon. Koko pohjoinen on oikeastaan saamelaisten maa, valtioista riippumatta. Pohjois-Norjassakin kyltit ovat kolmella kielellä - norjaksi, suomeksi ja saameksi.

Norja 2018 Osa 1 - Pohjoiseen, katastrofaalinen alku Osa 2 - Ruotsi on upea, kunnes... Osa 3 - Lofootit Osa 4 - Narvik Osa 5 - Bodø ja Tie 17 - upeampi kuin Lofootit? Osa 6 - E6 ja Arktinen moottoripyörämuseo Osa 7 - Kiertoteitä ja sotaa Osa 8 - Halki Lapin saamelaisten maassa  Osa 9 - Jäämereen, suomalaisten mereen?  Osa 10 - Pohjoiseen tultiin ajamaan  Osa 11: Maailman äärelle - ja takaisin  Osa 12 - Pessimismiä, kumeja ja onnellisuutta

Aikanaan Pohjoisella Finnmarkin(!) alueella asuikin enemmän suomalaisia kuin norjalaisia. Nimien lisäksi suomalaista historiaa arvostetaan museoilla ja patsailla, ja kveenin kieli on saanut Norjassa jopa ihan virallisen vähemmistökielen aseman.

Pohjoinen alue on hyvin karua, siellä ei kasva puita. Vähän etelämpänä kasvaa lähinnä vaivaiskoivua, josta ei lautoja tehdä. Kuinka siellä sitten on puutaloja? Puuta ostettiin silloin aikanaan Venäjän puolelta, josta sitä veneiden avulla tuotiin - ei ollut teitä eikä rekka-autoja. No mistä rahat saatiin puun ostamiseen? Kalastamalla tietenkin. Kalaa vietiin Keski-Eurooppaan asti. Miettikääpä, millaisilla veneillä pitkin Norjan pitkää rannikkoa - siinä on kala saanut matkustaa jonkin aikaa, ennenkuin on päätynyt lautaselle!

Matkalla Vesisaareen ja Vuoreijaan ohitetaan myös Nessebyn kylä, jonka kirkko on sijainniltaan aika jännä - ihan erillään yksinään rannalla, omalla niemekkeellään.

Utsjoelta Varangin niemimaalle

Tenojoen vartta Norjan puolella

Tanassa silta Tenon yli

Lisää ukkosmyrskyn edeltä poistuvia?

Jäämeri!

Nessebyn kirkko

Maisemaa pohjoisimmassa päässä voisi luonnehtia karuksi...

Onko tässä ollut jokin rakennus?

Vuoreija

Vuoreijalla on tämän päivän matkailijan kannalta muutamia houkutuksia. Tietenkin maisemat reitin varrella ovat vaikuttavia - pieni asvalttitie kulkee rantaa pitkin ja nähtävänä on kiveä, ruohoa - ja lampaita! Lampaita pitää oikeasti varoa, sillä ne viihtyvät hyvin tiellä.

Sitten on tunneli. Vuoreija on nimittäin saarella, ja sinne menee lähes kolmekilometrinen tunneli, ja enimmillään kypärän yläpuolella on 88 metriä hyistä Jäämerta. Tunnelissa ei tule hiki, vaikka ulkona olisi hellekeli, kuten tällä kertaa oli.

Vuoreijassa on myös linnoitus, ja se on ollut siellä ainakin 1300-luvun alusta lähtien. Linnoitus on vähän kuin miniatyyri Suomenlinnasta, muutaman tykin bastioni. Se on edelleen Norjan armeijan käytössä - vahvuus on 1+4. Sen merkitys tämän päivän sotatoimissa ei ehkä ole kovin suuri - mutta sen vieressä on toki hiukan nykyaikaisempaa Naton varustusta. Tai virallisesti viereinen tutka-asema kuulema on avaruusromun seurantaan keskittynyt, mutta oikeasti osa Naton ohjuspuolustusjärjestelmää eli valvoo Venäjän ohjustoimintaa.

Linnoituksen lipunmyynti jotenkin osoittaa suomalaisten ja norjalaisten - tai kveenien, miten vain - samankaltaisuuden. Mikään ei estä menemästä muureille ja muualle linnoitukseen ostamatta lippua. Lipunmyynti on sisäpihan rakennuksessa. Ihmisten vain oletetaan olevan rehellisiä. Emmekä nähneet kenenkään jättävän ostamatta lippua.

Lähistöllä olevan kirkon vierestä löytyy myös paikka, jossa on poltettu noitia. Kaupunkilaiset vaikuttavat hyvin ystävällisiltä, meillekinn tultiin heti juttelemaan ja antamaan vinkkejä, kuten että tietty keskustan katu on muutettu kävelytieksi, koska siellä on nyt markkinat.

Vuoreijassa on myös puu. Yksi puu. Koko paikassa yksi ainoa puu - pihlaja linnoituksessa.

Vuoreija on myös paikka, johon Helsingistä lähtevä, Oulun, Rovaniemen, Sodankylän ja Utsjoen kautta kulkeva E75 päättyy. Sekin tie on sitten ajettu joka kohdasta. Pohjoinen pää on kooltaan viidesosa ja liikennemääriltään varmaan tuhannesosa eteläpäähän verrattuna, mutta se on tie, joka kaunistuu koko ajan pohjoiseen mentäessä.

Vesisaari

Vesisaari on kuten useimmat kaupungit Norjassa - kapea kaistale rannalla. Sen pääkatu on E75, mutta ruuhkaa ei ole - ei edes jonoa. Jokunen satunnainen auto silloin tällöin. Vähemmän yllättävästi se on kalastuskaupunki, ja esimerkiski kuningasrapua on edullisesti tarjolla jokaisessa ravintolassa. Muun maailman herkku on Varangin vesistöissä runsaslukuisuutensa takia jo haittaeläin!

Vesisaari on Varangin vuonossa siten, että vastarannalla etelässä on se aiemmin mainittu Pykeija, "suomalaiskylä" sekin. Etäisyyttä on vain 11 kilometriä, mutta ajaen vuono kiertäen matkaa onkin 110 kilometriä eli 110 000 ilometriä!

Suomalaisten läsnäolo näkyy muuallakin kuin kaupungin nimessä - siellä on pystytetty parhaalle paikalle Kveenipatsas kiitokseksi suomalaisille. Sen on tehnytkin suomalainen Ensio Seppänen. Vesisaaressa on jopa museo tätä yhteistä norjalais-kveeniläistä historiaa varten eli Vesisaaren museo - Ruijan kveenimuseo (Vadsø museum – Ruija kvenmuseum). Siellä oli myös esillä Suomi 100 vuotta -teema. Erityisteemana olivat kveeniläiset talot, ja vastaavia on yhä siellä täällä nähtävissä Suomessakin.

Vesisaaren kirkko on iso ja varsin omaperäisen näköinen - tietyllä tapaa karun ja lujan näköinen kuin koko ympäröivä luonto. Kirkon lähellä on myös kivi, johon on laitettu siellä 1977 edellä mainitun  Kveenipatsaan paljastustilausuudessa vierailleiden kuninkaallisten nimet eli Norjan kuningas Olav, Ruotsin kuningas Carl Gustaf XVI - ja Suomen tasavallan presidentti Urho Kekkonen. Kekkonen käytti silloin sanaa kveeni positiivisessa merkityksessä, siihen saakka se oli ollut enemmänkin negatiivinen nimitys.

Vesisaaressa on kaikki palvelut ja kaupat ja se on koko Finnmarkin läänin keskus. Tosin sielläkin on hiukan uhkana hallinnonuudistus, sillä tarkoitus on yhdistää Finnmarkin ja Tromsin läänit - pääpaikaksi tulisi Tromssa, jonne esimerkiksi Vesisaaresta on nopeinta tietä (Suomen kautta!) noin 800 kilometriä ja aikaa ilman taukoja menee kesäkelilläkin lähemmäs 11 tuntia! Suomessa siinä ajassa ajaisi Helsingistä Rovaniemen kautta Saariselälle... Altan kautta ajamalla matka olisi hieman lyhempi, mutta kestäisi vielä kauemmin. Norjassa ei matkoja kannatakaan mitata kilometreissä vaan tunneissa. Ilometrien ystävälle Norja onkin paratiisi...

Ukkosmyrsky lähestyy...

Vesi on kirkasta kuin lasi - tuossa on monta metriä syvää!

Kveeniläispatsas

Kirkko on erikoinen mittasuhteiltaan ja malliltaan

Vesisaaren museo - Ruijan kveenimuseo

 

Jotenkin kummassa hilla kumminkin pärjää Vesisaaressakin

Jäämeri kesäisenä...

Omaa aikaa Vesisaaressa

Kuten edellisessä jutussa kerrottiin, alueelle oli ennustettu hurjaa ukkosmyrskyä, ja hyvissä ajoin ennen sen saapumista tuli siirryttyä sisätiloihin. Lopulta hurja myrsky ei ylittänyt koskaan Varangin vuonoa ja Vesisaareen asti tuli vain pari tuntia sadetta, ukkosen jyrähdykset kuuluivat kaukaa. Kenties vuonon toisella puolella Pykeijassa satoi rajusti!

Sateen jälkeen olikin aikaa kävellä ympäriinsä ja kaikkein tärkeimpänä oli uiminen Jäämeressä. Vesi oli ihanan kylmää, vaikka jossain sanottiin, että Jäämeri oli poikkeuksellisen lämmin, jossain oli mitattu jopa 7-8 asteen lämpötiloja. Ja se vesi - se on niin kirkasta, vaivatta näkee usean metrin syvyyteen. Ranta oli ensin ihan tyhjä, mutta jostain silti tuli nuorta miesyleisöä katsomaan, kun uimaan meni. Vesi tuntuu ensin kylmältä, mutta sitten se saa aikaan jännän tunteen kehossa. Noin tunnin (ja yhden konjakin) kuluttua uimisen jälkeen oli tuntokin palannut käsiin ja jalkoihin...

Ihmisten ystävällisyys ja helppo lähestyttävyys oli mukavaa. Kolmannen päivän aamuna tuli vahvana tunne, että vielä ei palata Suomeen, ja seuraava suuntakin oli nopeasti päätetty - siitä sitten seuraavassa osassa!

Vesisaaressa voi syödä hyvin - vaikkapa kuningasrapua

Mekkokeli, vaikka ollaan erittäin pohjoisessa Jäämeren rannalla!

Sitten uimaan Jäämereen!

Myrskyn ja auringon rajalla

Erilainen aurinkoranta...