Moottoripyörän madallus ja moottoripyöräilyn aloitus eli Viivi&Dolly

Aiemmin kerrottiin kuvien kera, kuinka VVM lahjoitti minulle täydellisenä yllätyksenä moottoripyörän. Se oli kaikkea, mitä ikinä moottoripyörältä halusin - pieni, punainen, kultaiset vanteet ja pyöreä lamppu ja pyöreät mittarit. Tehot ja muut eivät kiinnostaneet, mutta kyllä tämä tosi pirteä on! Kuka siitä tekniikasta niin kiinnostunut on...  :D

 

Dolly on Honda CB500 ja on aika pieni, mutta minulle se oli liian iso tai etenkin korkea. Minulta eivät yltäneet maahan kuin aivan varpaankärjet. Ilman Prätkäpajaa en voisi sillä ajaa. Sitä madallettiin edestä ja siihen laitettiin uudet jouset taakse, jotka sai matalammiksi. Alkuperäiset jouset olivatkin ihan rikki, ne eivät joustaneet ollenkaan. Joko ne olivat ihan ylhäällä tai jymähtivät pohjaan. Olisi ollut kuulemma helpompaa, jos takana olisi vain yksi jousi, silloin se menisi jotenkin koiranluilla se juttu.

Ohjaustanko siirrettiin vähän ylemmäs ja lähemmäs. Prätkäpaja vaihtoi myös renkaan matalampaan, sekin laski pyörää yli sentillä. 

Satula tehtiin käsityönä uusiksi TiCaBossa ja se on ihan täydellinen tähän pyörään, väritkin huomioitiin ja se on tosi hyvä. Taas oli pylly pari senttiä lähempänä maata! 

 

Lopulta Dolly oli niin matala kuin se vain voi olla, ja siksi sen sivujalkaakin piti vähän lyhentää, ettei pyörä keikkaa toiselle puolelle kumoon... Lisäksi aloittelijana koin tarpeelliseksi saada siihen vaihdenäytön. Senkin Prätkäpaja siihen sai laitettua, vaikka kuulemma helpommin sen saa sellaiseen prätkään, jossa on ruiskutus tai sähköinen nopeusmittari. Tässä on kuulemma kaasuttimet ja vaijeri nopeusmittarissa. Prätkäpaja on muutenkin ollut tosi paljon tukena harrastuksen aloittamisessa - apua sai tosi nopeasti ja kannustusta on riittänyt. Jollei osaa itse tai ole lähipiirissä joku, joka tietää just miten tällaiset asiat tehdään, niin luotettava paja on ainakin minulle tosi tärkeä apu!


Miten harrastus alkoi...

Mitä sitten voisin kertoa... aluksihan olin vain kyydissä ja sitäkin vähän pelkäsin etukäteen, mutta sitten se olikin tosi nautinnollista. Sitä innostui sitten kyydissä, kun katseli prätkäilijöitä, että osaisikohan sitä itsekin ja siitä alkoi mielenkiinto omaan pyörään. Kaikki vain tuntuivat liian isoilta eikä ollut rahaakaan. Mutta sitten tuli VVM...

Alku oli hankalaa, kun en ikinä ollut ajanut prätkää enkä siis yltänyt ensin maahan. Madalluksen jälkeen olikin ihan eri tuntu. Herra Oma Aika opetti ja kai minä aika äkkiä  perusasiat opin. Sitten pääsin maantielle! Se onnistumisen ilo, "osaan sittenkin"-elämys ja se tunne, kun saa olla osana kaikkea tuolla luonnon ja kaiken keskellä!

Vaikeinta on tiukkojen mutkien lisäksi yhä se, että en saa pyörää oikein työnnetyksi, kun joudun siinä olemaan ihan mutkalla ja kädet venytettyinä enkä silti oikein saa kunnollista asentoa jossa työntää. Pakko istua satulassa ja potkia jaloilla pyörää johonkin suuntaan.

Alkuun verrattuna isoin muutos on, että en jännitä enää niin paljon ja retkille lähteminen on siksi helpompaa. Ajaminen on rennompaa ja siitä osaa nauttia ihan eri tavalla kuin aluksi. Ja pystyy jo vähän enemmän katselemaan ympärillekin! Prätkäpaja teki juuri Dollyyn 6000 kilometrin pienen huollon. Minun ensimmäiset 6000 kilometriäni! Eli 6 000 000 ilometriä!

Pystynkö ajamaan sitten kun herra Oma Aikaa ei enää ole? En osaa sanoa, kun en tiedä miten siihen sitten aikanaan reagoin. Vaikea kysymys. Moottoripyöräilyn kautta olen kuitenkin saanut tosi paljon uusia ystäviä eli ehkä se auttaa!

Jos joku nyt miettii, että aloittaako prätkäily, niin rohkeutta vaan yrittämiseen. Itsekään en ollut ikinä ennen ajanut ja nyt sitä tuolla mennään! Eikä haittaa jos aloittaessa kaataa pyörän paikallaan... En osaa pukea sanoiksi sitä tunnetta kun ajaa... kun on osana sitä kaikkea mitä ympärillä on, tuoksut ja kaikki... se on vain itse koettava!

 x x x x x