Hra Oma Aika vaihtoi Viivin isoon Rosvoon!

Hra Oma Aika sai mainion tarjouksen eräältä VVM:n jäseneltä - vaihtaa Viivi yhden illan ja yön ajaksi isoon Rosvoon eli 1200-kuutioiseen Suzuki Banditiin. No tietenkin näin erinomaiseen tajoukseen kannatti tarttua eli autolla Tampereelle, koska lyhyessä nahkahameessa ja stay upeissa Viivin on hiukkasen viileä olla kyydissä syyskuun keleillä... Viivi jäi Tampereelle juhlimaan paremmassa seurassa ja Hra Oma Aika lähti testaamaan Rosvoa, eikä kiirettä takaisin ollut - aikaa koko ilta vaikka yökin.

Bandit on aika lailla sportin ja matkapyörän välimuoto, monellakin tapaa - sekä ulkoiselta olemukseltaan että ajotuntumaltaan. Parasta on uskomattoman väkivahva moottori. Hieman viritelty tai oikeammin optimoitu moottori vetää parin tuhannen kierroksen tienoilta voimakkaasti kiihtyen suurimmallakin vaihteella. Mitään erityistä tehopiikkiä ei ole eikä tule, vaan voimaa vain on koko ajan runsaasti käytössä. Välttämättä ei tarvitsisi liikkeelle lähdön jälkeen mitään muuta kuin suurinta vaihdetta!

Toisaalta ykkösellä se otti 110 km/h ja kakkosella 170 km/h, toisaalta se kiihtyi suurimmalla vaihteella 80 km/h:sta reilusti yli 200 km/h nopeuksiin hetkessä yhdellä pienellä ranneliikkeellä. Ison Rosvon kanssa kuskille kasvaa helposti pienet sarvet itselleenkin, ja niinpä Hra Oma Aikakin päätyi mm. Helvetinportille, lisäksi Murolen kanavalle ja Virtojen Perinnekylään.

Monipuolisesti säädettävä jousitus nieli epätasaisuudet hyvin eikä ollut moksiskaan pitkittäisistä halkeamista. Pyörä on yllättävän helppo hallita myös kävelyvauhdissa, tiukatkin u-käännökset sujuvat helposti ja pyörä oli myös melko matala. Japanilaiseen tapaan kaikki toimi kevyesti ja sulavasti.

Hra Oma Ajan kaltaiselle täytetylle karhulle stonga/kahvat saisivat olla hieman paksummat. Suurissa nopeuksissa kaipaisi pidemmän päälle vähän korkeampaa pleksiä. 

Hiukan reilut kolmesataa kilometriä Tampereelta jonnekin ja takaisin antoivat positiivisen kuvan isosta Rosvosta. Sitä voi suositella kenelle tahansa, joka kaipaa yleispyörää mihin tahansa asvaltilla tapahtuvaan liikkumiseen. Jos se olisi punainen ja siinä olisi kardaaniveto, niin...  

Mutta sinänsä koeajot voisivat olla hyvä lisä meidän blogiimme. Hra Oma Aika haluaisi kokeilla mm. Honda PanEuropeania ja Viivi kokeilla uusia bileitä... Niin, Viivikin ilmeisesti oli viihtynyt, kun hänet hyvissä ajoin aamuviiden aikaan palautettiin lainasta. Ainakin aamulla piti mennä hakemaan unohtunut nahkahame ja ne stay upit.

xx

Suviranta

Janakkalan Suviranta meinasi unohtua koko kesältä! Siellä aina torstaisin tapaa olla sen tuhannen pyörää ja joka lajia. Jos siellä ostaa ruokaa, nälkäiseksi ei jää. Muutama tunnisti Viivin, mutta ei kehdannut tulla juttelemaan - Viivi vain sai viestejä jälkikäteen. Ja jollain tapaa tunnistamisen Viivi saattoi havaita muutamasta silmäniskusta, vilkuttelusta ja pyllyn taputtamisesta "vahingossa" ruuhkassa...  Ja terveisiä myös sinne VVM-rekan nuppiin!

Ensin Viiville olutta...

Sitten molemmille ruokaa...

Sitten asiaan eli pyöriä:

Muutama kuva Janakkalasta Topenoon

I'm riding in the rain...

I'm riding in the rain

Just riding in the rain

What a glorious feelin'

I'm happy again

I'm laughing at clouds

So dark up above

The sun's in my heart

And I'm ready for love

Let the stormy clouds chase

Everyone from the place

Come on with the rain

I've a smile on my face

I ride down the road

With a happy refrain

Just riding,

riding in the rain

Riding in the rain

Dee-ah dee-ah dee-ah

Dee-ah dee-ah dee-ah

I'm happy again!

I'm riding and riding in the rain!

I'm riding and riding in the rain...

Why am I riding

And why do I ride?

Why does September 

Seem sunny as spring?

Why do I get up

Each morning and start?

Happy and head up 

With joy in my heart

Why is each new task

A trifle to do?

Because I am riding

A life full of motorbike.

Kesäkohteita... vaikka syksy kurkkii nurkan takana

Elokuiset viikonloput - sateita ennustettu usein molemmille päiville. Liikkeelle kuitenkin.

(Kartta todella isona tästä)

Kotkan suunta

Aamun lehdessä kerrottiin Kotkan upeista puistoista. Vesiputousta ja muuta. Siinä oli syytä riittävästi ja Uzbekistanin Pyhä Mies eli Herra Oma Aika kertoi Vanhalle Lutkalle eli Viiville, että ei tule vettä niskaan. Liikkeelle. Poikkeuksellisesti humahdimme moottoritietä, vaikkei siihen ollut erityisempää syytä. Kotkassa Sapokan vesipuisto on oikeasti upea. Viivi kiipeili pitkin kalliota, vaikkei ollut edes korkkareita ja mekkoa. Näköjään voi kiipeillä prätkäkengissä ja housuissakin... Vilkaisimme myös Katariinan Meripuistoa, jota voisi kutsua jonkinlaiseksi toimintapuistoksi. Vanha näkötornikin löytyy ja ollakseen nuori kaupunki, yllättävän kauniita katuja. Maretarium ja muuta mukavaakin on. Tietenkin vilkaisimme myös Langinkoskella keisari Aleksanteri III:n kalastusmajaa, mutta sitten tuli nälkä. Välissä vilkaisimme Kotkan linnoitusta, mutta kuten niin monessa muussakin linnoituksessa tässä maassa, sitä ei hyödynnetä turistikohteena oikeastaan mitenkään. 

Hyväksi tiedetty ravintola Ruukinmylly Strömforssin ruukilla on mukava nälänhoitopiste, jossa Hra Oma Aika otti vaatimattomasti alkuruoaksi kermaista sienipekonikeittoa, pääruoaksi ankanrintaa ja riistamakkaroita. Kyllä niilläkin elää... Viivi söi lohisoppaa ja salaattia. Arvatkaa kummalla on paino-ongelmia?  ...ja sitten suunta ylöspäin kohti Elimäkeä. Elimäeltä eteenpäin ja riittävästi mutkitellen, mutta nekin tiet on aiemmin esitelty eli katso karttaa ja esimerkiksi tätä juttua ja tätä juttua tai vaikka tätä.

Tampereelle voi tulla joka suunnasta

Tampereen suuntaan. Kun moottoritie ei houkuta ja 130-tie on liian suora, niin ikuinen suosikkimme on Hyvinkäältä Hämeenlinnaan tie 290 (kuten täälläkin 1372 kertaa olemme todenneet). Hämeenlinnasta on hyvä idea koukata Iittalan kautta mutkateille, joita pitkin päätyy Toijalan - Lempäälän kautta perille. Kokeilimme ensin reittiä Iittala - Kalvola - Tarttila - Toijala - Viiala - Lempäälä ja sieltä Vanhalle rantatielle (jolla ei rantaa juuri näy!) ja kas vain, aletaan olla Mansessa. Mansessa olemme käyneet monasti ja sitä on esitelty aiemmin mm. tässä jutussa, joten nyt vain muutama kuva. Viivin kädestä unohtui actioncamerakin eli teistä ei ole juuri kuvia.
Koska rantatiellä ei rantaa näy, ajoimme takaisin Pirkkalan lentokentän kautta ja kivaa mutkaa oli siinäkin. Iiittalassa oli jo pimeys laskeutunut päällemme ja tuli paha aavistus. Ajoimme motaria Helsinkiin asiallisen reipasta vauhtia ja viisi minuuttia kotiinsaapumisen jälkeen alkoi ukkonen ja vettä tuli ns. riittävästi.

Tampere on niin kiva paikka, että kävimme siellä sitten vielä pari kertaa lisää yhden viikonlopun aikana, jotta erilaiset reitit tulisi testattua. Moottoritietä emme suosittele etenkään sateella - kotilot näköjään kolhivat toisiaan ja tukkivat sen jälkeen molemmat kaistat. Onneksi prätkille on varattu omat varakaistat kaistojen väliin ja viereen. Seuraavaksi ajoimme Manseen Nurmijärven kautta Lopelle ja Teuron kautta Pirttikoskelle ja Toijalaan.  Vaihtoehtoja on ainakin yhtä paljon kuin Hra Oma Ajan vasemmassa kädessä sormia (eikä hän juuri pidemmälle laskea osaakaan).

Tamperelaiset (ainakin VVM:n jäsenet) ovat mukavaa sakkia. Heillä on esimerkiksi mukava tapa nostella toisten hameita ja tarkistaa, etteivät pikkuhousut ole unohtuneet jalkaan. He saattavat myös kaupungilla leppoisasti pyytää ottamaan puseron pois ja olemaan pelkissä rintaliiveissä. Pienet naiset he sitovat mieluimmin kiinni, jos ei muuhun niin lasten turvaistuimeen. Tarpeettomat painolastit sijoitetaan tavaratilaan tai laitetaan siistiytymään pikkuiseen vesisateeseen. Tampereella on pystyssä ainakin Pyynikin torni, jos ei muuta. Syntiset naiset on parasta viedä kirkkoon, ja Tampereella sellaisia tapaavat rakentaa yksityiset kadunmiehet tai muut patruunat, kuten Finlaysonin kirkko. Sen jälkeen naiset ovatkin valmiita perusteelliseen hierontaan. Kuvat kertovat asiat, kunhan sinne saakka ehdit.

Tamperelaiset tuntevat myös kivoja oikoteitä - esimerkiksi Helsinkiin pääsee Tampereelta kätevimmin Porin kautta. Siinä välillä voi pysähdellä vaikkapa Pirulanvuorelle tarkistamaan suuntaa, tai pysähtyä säälimään A. Ahlströmin vaatimatonta pihapiiriä kartanoineen ja Makkarakoskineen.

Porin seutu on kivaa, sitä on esitelty aiemmin tässä jutussa. Toisaalta porista Stadiin lähtee eräs Suomen tylsimmistä teistä. Ensin suoraa 50 kilometriä, yksi mutka, sitten taas suoraa 50 kilometriä. Sitten muutama loiva mutka lisää ja ollaan 230 kilometriä pidemmällä. Vaihtoehtoisia reittejä onneksi on, mutta tällä kertaa oli kiire kotiin. 

Tampereella pääsee veteenkin ihan keskustassakin

Moottoritietä Manseen... ei hyvä idea

Teurosta pikkuteitä Manseen... hyvä idea

Kohti Poria