maanantai 31. maaliskuuta 2014

Off topic: Beatles Happening 2014


Päivitetty 15.4.
Päivitetty 14.4.
Päivitetty 13.4.
Päivitetty 3.4.

Tampereen Beatles Happening on oikeastaan pakollinen kaikille, jotka diggaavat Beatlesia ja 60-luvun musiikkia ylipäätään. Viides kerta eikä taso putoa.

Tietenkin paikalla on aina "isäntäyhtyeenä" Tapani Lepomäen oma The Urban Crow, menestynyt ja osaava kotimainen Beatles-coverbändi. Jo tuttuun tapaan happeningissa sen solistina on Jay Goeppner - joka osaa jollain ilveellä tulla mukaan myös kaikkien muidenkin bändien esityksiin ennemmin tai myöhemmin. Goeppner onkin erinomainen tulkitsemaan etenkin John lennonin biisejä.


Jay Goeppner myös muodostaa Maiju Lepomäen kanssa duon, joka esittää yhä paranevasti Lennonin biisejä. Maiju on vuodessa kehittynyt selkeästi itsevarmemmaksi ja voimallisemmin soittavaksi. Erinomaisen klassisen pianistin taustan mukanaan tuomat hieman turhat krumeluurit ovat vähentyneet ja yksinkertainen, paremmin Lennonin biiseihin sopiva suoraviivainen tyyli on voittanut alaa. Paulin biiseissä koukerot olisivatkin paremmin paikallaan. Noin vaan klassisesta pianistista sukeutuu rock-pianisti! 


Toinen pakollinen ja totaalisen itseoikeutettu bändi Beatles Happeningissa on Jiri Nikkinen The Beatles Tribute Band. Oikeastaan nyt vaan on niin, että jos Suomessa on Beatles-tapahtuma, niin Jirin on bändeineen oltava paikalla - tai se tapahtuma ei ole oikea Beatles-tapahtuma. Alkuperäisen kaltaiset esitykset alkuperäisillä soundeilla ovat niin erinomaisia, että näin vain on oltava. Me ainakin epäilisimme kovasti kotimaista Beatles-tapahtumaa, jossa ei Jiri olisi mukana.


The Brothers tuli Saksasta ja sai meistä välittömästi kaksi uutta fania lisää. Kolme veljestä ja pari muuta osaavaa kaveria päälle tekivät todella vaikuttavia esityksiä. Koska Freddy Mercurikin oli Beatles-fani, sopi sekaan heittää biisin verran Queeniakin. Soittamisen lisäksi a cappella sujui kuin aidolta Beatlesilta konsanaan.


Puttin´ On The Beatles Style tuli Venäjältä ja soitti Beatlesia haitarilla. Erittäin osaavaa, erittäin venäläistä, erittäin persoonallista, erittäin tulkitsevaa, erittäin vaikeasti suhtauduttavaa. Venäläiset ovat yleensä mukavia ja lämpimiä ihmisiä, vaikkei yksikään Venäjän naapurivaltio ole viimeisten tuhannen vuoden aikana tykännyt Venäjän politiikasta. Onneksi bändin ensimmäinen sana oli Puttin' eikä Putin...


Overtures Iso-Britanniasta on jo legenda alallaan - bändi, jonka Paul McCartney, Elton John ja monet muut kutsuvat soittamaan omiin juhliinsa. Aivan uskomaton 60-luvun musiikkia soittava bilebändi, jolla on vauhti päällä ensimmäisestä soinnusta alkaen. Bändin kyky ottaa yleisö mukaan on aivan uskomaton.


Rocks Off tuli Ruotsista ja soitti Rolling Stonesia.


Oikeastaan jäimme kaipaamaan vain The Beatellesin tyttöjä, mutta koska se oli jo parina viime vuotena mukana, niin nyt oli välivuosi. Hyviä Beatles-coverbändejä kun on niin paljon!


Kuvat klikkaamalla suuremmiksi!






















































































Hra Oma Aika kuvasi, kun Viivi kuvasi Lumiallaan...


...ja Viivi kuvasi, kun Hra Oma Aika kuvasi Lumiallaan!  :D


















































































The Brothers: Penny Lane & Strawberry Fields Forever:



The Brothers: Norwegian Wood & Here Comes the Sun



The Urban Crow & Jay Goeppner



Puttin' on the Beatles Style




The Overtures





Jiri Nikkinen The beatles Tribute Band


Come Together




Honey Don't


My Bonnie

A World Without Love

Got To Get You Into My Life

While My Guitar Gently Weeps

Golden Slumbers / Carry That Weight / The End


I'm Down & Hey Jude











Todella Off-off-topic ja vähän on topic


Happeningissa saattoi melkein  kävellä maailman kuuluisimmassa rock-kuvassa eli Abbey Roadilla... no melkein. 




Yöllinen maisema hotellista on aina yhtä kiehtova




Sopivan kokoista Beatlespaitaa ei hra Oma Ajalle löytynyt. Paidat liian pieniä tai herra liian iso...




Hra Oma Aika kadotti johonkin Tampere-talossa hotellihuoneen avaimen ja pian Viivinkin. Pitkällisten etsintöjen jälkeen hra Oma Aika tajusi, että hotellista saa uuden avaimen ja käveli sinne. Sieltä löytyi Viivikin sängystä. 

Happeningin päätyttyä parin päivän biletyksen jälkeen oli tilaisuus käydä tutustumassa legendaarisen CX-miehen uuteen rakkauteen - upea naku-Wingi vuodelta -83. On se vaan Moottoripyörä, kun siinä ei ole kaikkia autojen varusteita vaan se on ihan pelkkä moottoripyörä.