Se tunne, kun...

Se tunne, kun ajaa prätkällä - ja ympärillä on vain lunta, jäätä ja ihmisiä pipot päässä toppatakeissaan. 

Toki monet ovat aloittaneet kauden jo aikaisemmin, mutta se omakohtainen fiilis on aina Se juttu. Kun lämpötila on +5 ja ei ole mitään kahvan- eikä pyllynlämmittimä, ei katteita ja ajoasukin on se sama kevyt ajofarkut + ajolenkkarit kuin heinäkuussakin. Siinä tulee fiilistä. 

Itse asiassa piti lounastauolla ajaa pyörä pommisuojasta vain vajaan kilometrin päässä olevalle huoltsikalle, kun on talven aikana tullut ajettua tankki näköjään tyhjäksi. Jotenkin sitä vain ei kääntynytkään takaisin vaan lähti pienelle kierrokselle. Mitä sitä syömään, laihtuahan tässä pitää muutenkin.  

Kotiin ei Viivi II vielä pääse - pihatie ja piha ovat vielä reilusti jään ja lumen peittämiä, ja virallinen lumen syvyys Vantaalla tänään on 63 senttiä. Ja kyllä tälläkin lenkillä kerran osuin jäähän, mutta onneksi sai Viivi II:ssa pidettyä kumipyörät alaspäin ja peilit ylöspäin.

Kuten täällä aiemmin on kerrottu, niin Viivi II:een tehtiin PrätkäPajassa täydellinen koneremontti. Se paitsi kuuluu koneen äänestä, tuntuu myös koneen käytöksessä. Molemmat hämmästyttävän erilaisia kuin ennen. Se tuntuu - uudelta. Ikää 33 vuotta.

Prätkähän on muutenkin kummallinen ajan vääristäjä - motoristina ei tunne itseään nuoreksi, ei vanhaksi, ei keski-ikäiseksi. Kun ajaa, on. 

Ja anteeksi mitkä muka pahenevat sydänongelmat? Ei ole niitäkään.