Porvoonjoki

Meinasin otsikoida tämän jon mutkikkuuden takia Let's twist again, mutta siitä olisi tullut mutkaisen Porvoonjoen sijasta mieleen kellohameet ja vauhdikas meininki - ja näin kylmänä kevätpäivänä kellohameet pysyvät kaapissa ja toisaalta meidän tapamme ajella jatkuvasti kuvaamaan pysähdellen ei ole erityisen vauhdikas. Itse asiassa meidän kanssamme tuskin kukaan haluaisi ajella, kun pysähdyksiä voi tulla milloin vain.

Mutta kunkin omalla tavallaan ajaen kannattaa ajella Porvoonjoen vartta Askolan ja Pukkilan kautta aina Orimattilaan asti, siinä on mukavasti mutkaa ja maisemaa. Oikeitakin pysähdyskohteita on sopivasti (kuten vaikkapa hiidenkirnut Askolassa <-- Tuossa jutussa on myös kuvia samoista maisemista toukokuussa viime vuonna), ja toisaalta siitä voi milloin tahansa koukata mihin suuntaan vain ja aina on mutkapätkää tarjolla (vaikkapa kuuluisalle Mallusjoen Mato ja Makkara -kioskille). Jos Orimattilaan asti ajaa, niin siitä kannattaa muuten vain jatkaa esimerkiksi Luhtikylän suuntaan, varsin mukavaa ajettavaa. Mutta kuten sanottu - siinä on ympärillä koko ajan niin paljon mutkateitä, ettei niin väliä mihin suuntaan kääntyy.

Porvoossa huomasimme muuten ensimmäisen kerran, että joen toisella puolella hautausmaan vieressä on suuria hiidenkiviä ja mainiot kuvausmaisemat. Siitä onkin kiven heitto Vanhalle Hämeenlinnan tielle, josta matka luontevasti alkaa.

Niin kylmää oli, että paitsi ettei Viivi siis voi pukeutua fiftari-mekkoihin eikä edes pinkkiin nahkatakkiinsa, niin  myös Viivi II:lla on välillä vaikeuksia saavuttaa edes kunnollista käyntilämpötilaa. Kone käy hiukan turhan viileänä ainakin jäähdytysveden lämpömittarin mukaan. 

Ja pienenä loppukevennyksenä - se tunne, kun bensa loppuu just liikenneympyrässä... laittele siinä sitten silleen kohtuu ripeästi hanaa varatankille ja poistu ympyrästä luontevasti ennen kuin vauhti vallan hyytyy...  :D

Mutta jokunen kuva joen varrelta - jokea, ympäristöä, sivupuroja, tulvivia peltoja. Joen vesi on näin keväällä varsin ruskeaa, sen verran sulamisvedet pelloilta multaa jokeen valuttavat. Oli maisemassa sentään jo aavistus vihreää tarjolla ja jopa paikoin runsaasti sinivuokkoja.

Kaikki kuvat klikkaamalla suuremmiksi, kuten aina.

Pientä evästä ensin Porvoosa - lohi kelpaa aina

Ajo-ohje Nummelasta Pohjois-Helsinkiin

Esimerkkireitti kätevästä tavasta ajaa Nummelasta Pohjois-Helsinkiin - tosin jokaiselle reitinpätkälle on siinä vieressä lukuisia vaihtoehtoja. Tämä on vain meidän tapamme ajaa... 40 kilometrin sijasta tuloksena on 150 kilometriä. Tärkeintä on liike, ei päämäärä, siteerasi presidentti Koivistokin Bernsteinia... :D

Nummela-Lohja välillä tuli ajettua aivan liian isoa tietä - siinä yläpuolella menisi kiva pikkutie, joka tosin monen muun tavoin kärsii paikoin huonosta asvaltista, halkeamista ja routaheitoista ainakin näin keväällä.

Jaalaan ja Jaalasta

Kännykkä tavoitti muitakin kevään
merkkejä kuin vain teknisiä asioita...

Ensimmäinen meidän mittapuumme mukaan ajokelpoinen (tai edes liki...) sunnuntai huhtikuussa. Mutta minne sitä ajelisi. Edessä olleen kartan kauimmainen piste koillisessa oli Jaala, siinä Iitin ja Kouvolan yläpuolella. Olkoon se siis kohde. Tai oikeammin oli ajatus, että ajelisimme Verlaan, mutta aika loppui kesken eli tuo kartan ääripiste oli reissumme ääripiste.

Meidän tapauksessamme suoraa tietä ei yleensä ole, niinpä tässäkin tuli matkalla pikkuteitä pitkin ihmeteltyä mm. Orimattilaa, Artjärveä, Elimäkeä ja Iitin Kausalaa. Kauniita teitä riitti, jos kohta kyllä on talvi tehnyt tiet täyteen hyppyreitä, töyssyjä, halkeamia, kuoppia jne. 

Iitin Kausalassa tuli vastaa moottoripyora.org -letka, varmasti parikymmentä pyörää ja saman verran orgilaisten sormimoroja - yes! Se oli suorastaan reissun yksi huipennuksista. 

Sen sijaan kun nälkä alkoi Kausalan kohdalla vaivata, päätimme ohittaa varman valinnan eli ABC:n, koska "Kyllä Iitissä varmaan on joku kiva persoonallinen ravintola". No, siellä oli kaunis kirkko ja kiva kahvila - jossa kävi vain käteinen eli ei onnistunut. No, "Jatketaan Jaalaan, siellä varmaan on joku kiva persoonallinen ravintola". No siellä on S-Market eikä muuta. Aika ei enää riitä mennä Verlaan, liekö sielläkään ollut edes mitään auki... Suuntasimme siis ensin kohti Kouvolaa, siitä koukkasimme Kuusankosken kautta Korialle, jossa oli avoinna - ABC. No, maistuvat syömingit sieltä tietysti sai, mutta ei tietenkään mitään ennen kokematonta.

Artjärvi - Myrskylä - Askola - Pornainen -linjalla palailimme takaisin kohti lämpenemässä olevaa saunaa, joka oli kyllä tarpeen. Rehellisesti sanottuna näillä kesäisillä ajofarkuilla tuli kylmä - jos ei nyt ihan umpijäähän mennyt, niin pintahuurretta ainakin tuntui olevan... sentään liki seitsemän tuntia prätkäretkellä.

Sitten jokunen kännykkäkuva, klikkaamalla suuremmiksi kuten aina:

Oikein tarkkaavainen katsoja saattaa huomata, että tämä on itse tehty eikä tehdasvalmis... :D 

Monet järvet ovat vielä jäässä, tämä Artjärveltä

Iitin kirkko

Iitti

Myrskylä

Kurjet ja joutsenet ovat saapuneet Myrskylään

Pornaisissa kuohuu

Saunaan, mukana myös kolme koiraa

Se tunne, kun...

Se tunne, kun ajaa prätkällä - ja ympärillä on vain lunta, jäätä ja ihmisiä pipot päässä toppatakeissaan. 

Toki monet ovat aloittaneet kauden jo aikaisemmin, mutta se omakohtainen fiilis on aina Se juttu. Kun lämpötila on +5 ja ei ole mitään kahvan- eikä pyllynlämmittimä, ei katteita ja ajoasukin on se sama kevyt ajofarkut + ajolenkkarit kuin heinäkuussakin. Siinä tulee fiilistä. 

Itse asiassa piti lounastauolla ajaa pyörä pommisuojasta vain vajaan kilometrin päässä olevalle huoltsikalle, kun on talven aikana tullut ajettua tankki näköjään tyhjäksi. Jotenkin sitä vain ei kääntynytkään takaisin vaan lähti pienelle kierrokselle. Mitä sitä syömään, laihtuahan tässä pitää muutenkin.  

Kotiin ei Viivi II vielä pääse - pihatie ja piha ovat vielä reilusti jään ja lumen peittämiä, ja virallinen lumen syvyys Vantaalla tänään on 63 senttiä. Ja kyllä tälläkin lenkillä kerran osuin jäähän, mutta onneksi sai Viivi II:ssa pidettyä kumipyörät alaspäin ja peilit ylöspäin.

Kuten täällä aiemmin on kerrottu, niin Viivi II:een tehtiin PrätkäPajassa täydellinen koneremontti. Se paitsi kuuluu koneen äänestä, tuntuu myös koneen käytöksessä. Molemmat hämmästyttävän erilaisia kuin ennen. Se tuntuu - uudelta. Ikää 33 vuotta.

Prätkähän on muutenkin kummallinen ajan vääristäjä - motoristina ei tunne itseään nuoreksi, ei vanhaksi, ei keski-ikäiseksi. Kun ajaa, on. 

Ja anteeksi mitkä muka pahenevat sydänongelmat? Ei ole niitäkään.