Ei kelpaa museopyöräksi

Juuri kun ehdin todeta kesän jatkuvan ja kelien olevan oivalliset prätkäilyyn, niin myönnetään nyt hiukan: sunnuntaiaamuna oli lämpömittari käynyt jo pakkasen puolella ja ei ajellessa varsinaisesti hiki tullut.


Mutta Kaivarin rannassa tapasin silti pari veteraanimotskariharrastajaa ja oli oikein mukavia jutteluhetkiä, aiheena mm. vanhat pyörät ja museokatsastus. Yhä selvemmäksi taitaa käydä, ettei Viivi II ikinä pääse museorekisteriin, koska minä en halua tiettyjä asioita: 

• satula on alkuperäinen, mutta pinnaltaan korjattu väärän väriseksi (minusta hyvän värinen, vaikka mustan uuden (sic!) satulan saisi toki Saksasta edullisesti)
• maali ei ehkä sittenkään ole alkuperäinen, vai tehtiinkö CX:iä metalliväreissä? Joskus pyörä on ehkä ollut tarpeen maalata. (korjaus 5.3.2012: tehtiin metalliväreissä ja tämä on aito punainen)
• tankista puuttuvat oletettavasti maalauksen takia tarrat (niitä saa valmiina Saksasta, mutta en tykkää niistä)
• jarruletkuissa pitäisi olla mustat kumisukat päällä (surkeassa kunnossa olleet alkuperäiset letkut uusittiin juuri keväällä Stormin mittatilauksena tekemillä erittäin laadukkailla letkuilla)

Varmaan jotain muutakin pientä löytyisi kun oikein hakisi - Viivi II on ollut aina käytössä ja saanut uusia alkuperäisosia tai niitä vastaavia tai parempia eikä sitä koskaan ole varsinaisesti entisöity. Mitään ei ole rikki eikä mitään puutu. Rikkinäinen vanha satula on korjattu (eikä vaihdettu uuteen!), tarvittaessa pyörä on maalattu ja huonoja osia korvattu uusilla hyvillä, mutta vääriä värejä on käytetty. Viivi II on siis hyväkuntoinen museoikäinen pyörä, mutta ei museokelpoinen tällaisena. Erittäin elossa oleva kaunotar.


Tämä onkin museoinnissa se hullu piirre. Jotakin kirkkoa tai muuta rakennusta on saatettu rakentaa, laajentaa, kehittää satoja vuosia aina vain paremmaksi. Yks kaks joku päättää, että nyt se on museoitava ja mitään ei enää saa muuttaa eikä kehittää paremmaksi. Tai pahempana ilmiönä Seurasaareen siirretyt talot - aikojen saatossa niiden omistajat ovat varmasti uusineet seinähirsiäkin aina tarvittaessa ja talot ovat kestäneet satojakin vuosia, nyt niihin museoituina ei saa laittaa edes uusia samanlaisia hirsiä. Ne siis tulevat väkisinkin mätänemään pois. Moottoripyöriin sentään saa laittaa uusia osia. 


Toisaalta kun katsoo jotain rakenneltua rottapyöräksi muutettua Harrikkaa, niin missä se muutosten ja kehittämisen raja sitten olisi ja kuka sen määrittäisi? Onhan se helpompi ja yksiselitteisempi lähtökohta, että edellytyksenä on pyörän oleminen juuri sellainen kun se oli tehtaalta lähtiessään. On ihan oma valintani, että pidän ja säilytän tätä omaa veteraanipyörääni eläväisenä, mutta en muuta sitä täysin museorekisteröintikelpoiseksi. 


No, tämän Viivi II:n pidän tällaisena, mutta ehkäpä silti ostan Viiville oman pyörän - sellaisen, joka kelpaa museoitavaksi. Saksassa ja Ruotsissa niitä on edullisesti tarjolla... Täytyy kuunnella tarkkaan torstaina Stadin Pärtsärien illassa, että mitä siellä asiasta kerrotaan!


Ja loppuun pari kännykkäkuvaa sunnuntain ajeluantina:

Kaunista on, mutta kyllähän syksyisyys on vallannut sään

Upeakuntoinen museopyörä

Vielä on pyöriä liikenteessä, veteraanejakin!