perjantai 21. maaliskuuta 2025

Norja 2024, osa 7: Serpentiinejä ja ruusujen kaupunki eli kesässä parasta on talvi!

Useimmat motoristit rakastavat serpentiinejä. Kenties vähän epävarmemmat eivät, mutta varmasti pääsääntöisesti kaikki. Hyvä ehkä rajata kuitenkin, mistä serpentiineistä puhutaan. 

Nyt ei puhuta vappuserpentiineistä, vaikka niistäkin moni varmaan tykkää. Ainakin muistaakseen tykkäävät, sillä muistikuvat vapusta saattavat joillain olla vähän hataria. 

Eikä kyse ole edes serpentiineistä lukijalle ensimmäisenä mieleen tulevasta asiasta eli  serpentiini-mineraalista (Mg3(OH)4Si2O5), vaikka se onkin kidejärjestelmältään monokliininen mineraali, mutta sen esiintyminen kidemuotoisena on hyvin harvinaista. Serpentiini-mineraalihan esiintyy myös kahtena eri muunnoksena, kuten lukijat hyvin tietävätkin. Lehtiserpentiini eli antigoriitti on tiivistä tai suomuista. Kuituserpentiini eli krysotiili on hienokuituista. Jos tuosta nyt jokainen jotain ymmärtää, niin selkeästihän tuossa sanotaan, että lehdet ja kuidut eivät ole hyviä asvaltilla ja siksi motoristit eivät tykkää tuosta mineraalista. 

Sen sijaan mutkalla oleva asvaltti on kivaa. Norjassahan mutkaista asvalttia eli serpentiiniteitä riittää, koska ennen öljylöytöjä Norja oli köyhä ja osti tiet käytettyinä Ruotsista. Tiet olivat liian pitkiä ja siksi ne piti laittaa mutkille. Sen takia Norjan päästä päähän ajaminenkin vie kuukauden.

Førden jälkeen ensimmäinen mielenkiintoinen paikka on Hjelle, siitä Stryn kesähiihtokeskukseen, siitä Dalsnibban kautta Geirangeriin ja edelleen Moldeen.


Norjassa voi tiellä olla melkein mitä tahansa

Norja 2024:

Huh Hjellettä!

Hjelle on pieni piilotettu paratiisi, jonne kannattaa ehdottomasti poiketa. Sinne ei vahingossa päädy, eikä siellä välttämättä kauan mene, mutta vähintään hetkeksi kannattaa pysähtyä. Muutaman talon "keskusta" on jotenkin täysin jossain toisessa ajassa ja paikassa. Jossakin hyvässä ajassa.

Hjelle on niin pieni, että kiven voi heittää kylän toiselta laidalta toiselle. Muutamalla välilaskulla tosin. Mutta silti siellä on muun muassa hotelli, joka kuuluu luokkaan "maailman romanttisimmat hotellit". Tähän piskuiseen kylään on nimittäin turisteja tullut jo 1800-luvulla.

Kuvassa Fridtjof Nansen -alus.
Pieni epäilys, että alusta on hieman
päivitetty sitten 1800-luvun.
Miksi sinne sitten tultiin silloin ja nyt? Lähellä on  Jostedalin jäätikkö ja jo monen vuosikymmenen ajan ollut kesähiihtokeskus Stryn, mutta ne eivät alkuperäiseksi syyksi riitä. Turistien pitää nimittäin päästä paikalle ja asua jossain. Kaksikymppisenä  Thor Hjelle keksi 1800-luvun lopulla rakentaa hotellin palveluineen upealle paikalle. Tietä ei ollut eli he saapuivat höyrylaivalla nimeltään “Fridtjof Nansen”. 

Rahat nuori yrittäjä sai hankkimalla maataloustuotteita lähitiloilta ja myymällä ne Bergenissä. Tilalle hän osti sokeria, suolaa ja muita tarvikkeita. Ennen kaikkea hän Bergenissä kauppaa käydessään tutustui varakkaisiin asiakkaisiin ja sai heidän elämästään ideoita, joiden seurauksena hän oivalsi perustaa hotellin oheispalveluineen - ja nimeään kantava kylä sai palveluinfran.

Nykyään Hjellen hotellipalveluista ym. vastaa jo neljäs sukupolvi eli Emma ja Lorentz Hjelle. 




Hjellessä





Hjellen keskusta.




Stryn kesähiihtokeskus


Oma Aika -blogin vierailu Hjellessä oli odotukset ylittävä. Etenkin kun odotuksia ei ollut. Sen sijaan ensivierailu Stryn kesähiihtokeskukseen ei ollut yhtä menestyksekäs.  Ilmeisesti kesä oli jo päättynyt, sillä Stryn kesähiihtokeskus oli jo sulkenut ovensa kesältä 2024... Varmista siis aukiolo aina ennenkuin pakkaat suksesi mukaan prätkääsi! 

Tie on kuitenkin ehdottomasti ajamisen arvoinen - motoristin kannalta nimenomaan kesällä, oli hiihtokeskus auki tai ei. Vuonna 2025 se avataan 15. toukokuuta. Tie tosin avataan vasta toukokuun lopussa, mutta kuka tietä tarvitsee... 

Iskulauseenahan norjalaisilla on “Vinter er best på sommeren” eli “Kesässä parasta on talvi”, kun mikä heistä onkaan parempaa kesällä kuin mennä talvisiin olosuhteisiin! Aiemmassa jutussahan näytettiin, kuinka norjalaiset menevät kesällä nauttimaan rantaelämästä jäisille vuoristojärville. "Hulluja nuo viikingit", sanoisi Asterix.

Stryn maisematiestä noin kolmannes on asvaltoitua, loput hiekkatietä. Lännen puolelta pääsee hiihtokeskukseen koko matkan asvalttitietä. Maisemat ovat upeita, palveluja ei ole tarjolla, jos ja kun kesähiihtokeskus on kiinni.


Huviautoilua Stryn seudulla eräitä vuosikymmeniä sitten.
















Dalsnibba

Dalsnibbasta löytyy erilaista tietoa tästä jutusta. Ydin on kuitenkin siinä, että tie Dalsnibballe on tehty ihan vain huvikseen, ihmisten iloksi. Tarkemmin sanottuna varakkaiden ihmisten iloksi, kunnes proletariaattikin meni hankkimaan autoja ja omivat ja jakoivat mokomat herrojen ilot.



Muista katsoa serpentiineissäkin mutkan toiselle puolelle asti.





Geirangerista Moldeen






Trollstigenille ei tällä kertaa voinut mennä, koska se oli suljettu ainakin vuoden loppuun - ison maanvyöryn pelko oli suuri, kiviä oli jo vyörynyt ja jopa osunut siellä ajaviin autoihin. Moottoripyörän kohdalla se olisi äkkiä kohtalokkaampaakin. No, ehkä moottoripyöräily on kohtalo muutenkin, mutta voihan sitä kohtalon suuntaa vähän itse koettaa avittaa… No, Trollstigenillä on tullut käydyksi niin monesti, ettei se haitannut mitään. Trollstigenistä on juttua muun muassa tässä jutussa. 



Molde tunnetaan "Ruusujen kaupunkina"





VIDEO

Tässä reitin parhaita paloja suht vauhdikkaana  videona: https://www.youtube.com/watch?v=wD6xp4opSDQ   (Sitä on nopeutettu, ettei se kestäisi niiiiiin kauan)



Omaa aikaa serpentiineissä ja Moldessa

Viimeksi osin tätä samaa reittiä ajaessani oli pikkuinen haaste siinä, ettei prätkää oikein voinut sammuttaa, koska virtalukko oli enimmäkseen poissa pelistä, virran päälle saaminen vaati ainakin 20 yritystä. Jäi helle Hjellessä kokematta, nyt se oli "pakollinen" stoppi.

Silloin jäi myös kokematta Stryn serpentiinitie, joka sekin nautiskeltiin nyt. Dalsnibballa piti silloin kone jättää käyntiin parkissa, nyt sai sielläkin nautiskella rauhassa. Trollstigenille ei tällä kertaa voinut mennä, koska se oli suljettu ainakin vuoden loppuun - ison maanvyöryn pelko oli suuri, kiviä on jo vyörynyt ja jopa osunut siellä ajaviin autoihin. Moottoripyörän kohdalla se olisi äkkiä kohtalokkaampaakin. No, ehkä moottoripyöräily on kohtalo muutenkin, mutta voihan sitä kohtalon suuntaa vähän itse koettaa avittaa… No, Trollstigenillä on tullut käydyksi niin monesti, ettei se haitannut mitään. Trollstigenistä on juttua muun muassa tässä jutussa. 



Hra Oma Aika ja rajaton riemu lumesta


Molde on motoristien suosiossa. Yksi pyörä on tosin eräitä vuosikymmeniä muita vanhempi. Vuosimalli on 1989 ja kilometrejä yli 400 000. Niin vaan silläkin pääsi perille.


Moldessakin käyttöön annettiin sviitti. Kyllä sinä yö sujui.


Ystäviä Moldessa. Tämä "MacGyver" korjasi joitakin vuosia sitten virtalukon. Ilman sitä matka olisi jäänyt siihen.


________________________

(Jos haluat seurata tätä blogia, niin blogit.fi on siihen kätevä - kirjaudu sinne ja klikkaa tämän blogin kohdalla "Seuraa": https://www.blogit.fi/oma-aika )




Lähettänyt klo 3 kommenttia
Tunnisteet: , , , ,

keskiviikko 12. maaliskuuta 2025

Norja 2024, osa 6: Lisää helteistä jäätä ja Norjan serpentiinijuhlia


Serpentiiniä edessä, motoristin vappu… edelleen vinkkeinä serpentiinisiä paikkoja. Lisäksi tarjolla on lunta ja jäätä. Onneksi ei serpentiineistä huolimatta ole vappu, sillä näin keskikesällä ne jäät ja lumet eivät ole tien pinnalla. Enimmäkseen.

Reitti kulki Bergenistä tuttujen Vossin ja Gaularfjelletin kautta, mutta tarjolla on myös vinkkejä teistä, joita eivät kaikki norjalaisetkaan motoristit tunnu tietävän. Tämä reittivinkki päätyy Førdeen.

Matkan varrella on muutakin kuin mutkia matkassa. Niistä muista jutuista saa muuten enemmän irti, jos pysähtyy - tämä saattaa olla yllätys monelle. 



Hove steinkyrkje Vikøyrissä

Sitä pysähtyy oikein isojen ja näyttävien kirkkojen kohdalla. Hove steinkyrkje eli Hoven kivikirkko ei ole kumpaakaan. Se on erittäin pieni kirkko, mutta sillä on isosti tarinaa.

Hoven kirkko valmistui 1170 eli se on Norjan vanhimpia kirkkoja. Isojen kirkkojen kirkkosalin alle on haudattu tunnettuja suurmiehiä. Pienen kirkon "saliin" mahtuu änkeämällä 35 hyvin hoikkaa henkilöä, jotka käyttävät luultavasti Rexonaa ja jotka tykkäävät saada lämpöä läheisiltä. Pienen salin lattialla näkyy kuitenkin iso kivilaatta. Sen alle on haudattu kirkon omistaja. Kuinka monella kirkolla on yksityinen omistaja?

Nyt tulee tietoa, jota et löydä Wikipediasta tai monesta muustakaan paikasta. Bergenin Olav Hallia kunnostettiin 1800-luvun lopulla. Arkkitehti Peter Andreas Blix koetti ostaa kiviä Bergenin Olav Hallin kunnostukseen. Vikøyristä tuli hyviä kiviä tarjolle - niin hyviä, että Blix alkoi ihmetellä. Kivet kun olivat juuri samaa mallia kuin Olav Hallin satoja vuosia vanhat rakennuskivet. Kun Blix sai selville, että kivet tulisivat Viköyrin vanhasta kirkosta (uusi oli valmistunut 1877 ja vanha ajateltiin myydä kivinä), hän kieltäytyi ostamasta kiviä ja osti koko kirkon 1880 ja kunnostutti sen. 

Pienen pientä kirkkoa pidetään yhä yllä kuten sen tekijätkin olisivat tehneet - seinämaalauksia korjataan, samoin muita osia. Kirkko on hienossa kunnossa kaikin puolin ja näkemisen arvoinen.
Norja 2024:


Viköyri paloi maan tasalle 1838. Tai hävisi savuna ilmaan. Kaksi aika keskenään ristiriitaista kuvausta? No ei pohdita sitä, mutta 1800-luvulla asukasluku oli tasaisesti vajaat 500 ihmistä, ja samaan aikaan sieltä muutti Amerikkaan 300 ihmistä. Ei ollut Vikøyri varsinainen kasvukeskus. Nykyäänkään kunnassa ei asu kuin reilut 1200 ihmistä, mutta asukasluku on ollut pitkään hyvin lievässä kasvussa. Liekö syynä norjalainen tumma perinnejuusto? Sen syöminen nimittäin kasvattaa Vikøyrin kuntaa. Ai miten niin? No, siellä on maailman ainoa tätä gammelostia valmistava tehdas. Se juusto on muuten hyvää, jollet ole vielä maistanut. On se hyvää maistamisen jälkeenkin.

Kunnan laajahkon alueen ainoat männyt kasvavat Hoven kirkon ja rannan välimaastossa. Ne istutti aikoinaan joku, joka halusi tienata niillä - mäntypuu on harvinaista alueella ja siksi arvokasta. Voi tietysti olla, että muutama kymmentä mäntyä ei tee miljonääriksi, etenkään kun niitä harvinaisuuden takia ei taida saada edes kaataa...

Motoristin maailma

Vuoristoa, serpentiinejä, karuja ylänköjä, lunta keskellä kesää ja runsaasti tyhjää tilaa.

Vuoristoja ylittäessään voi olla varma, että on suuri seikkailija ja tuntemattoman läpikävijä, ensimmäinen tuntemattoman vuoriston ylittäjä ikinä! Asvalttipintaa pitkin ajaminen ei tilannetta muuta lainkaan, sillä ihan varmasti  on niin, ettei niitä asvalttiteitäkään kukaan ole sinne tehnyt, vaan ne ovat ihan luonnonmuodostelmia - Norjassahan on maa täynnä kiveä ja öljyä… Öljy on ihan varmasti vain puristunut vuoren sisältä huipulta ulos ja sattumalta valunut kiviin sekoittuen vuorilta alas kiemurrellen. Niin ihan varmasti ovat serpentiinitiet syntyneet. 

Aina voi myös poiketa jollekin ikivanhalle hiekkatien uralle tai polulle ja odottaa National Geographicin tulevan myöhemmin haastattelemaan suurta sankaria. Ainakin pitäisi, kun suurena sankarina ja elävänä legendana olet tämän suorituksen tehnyt ja on suuri vaiva koettaa olla ihan vain cool, kun kaikkien tulisi siitä tietää ja kertoa vielä lapsenlapsilleen mestarista, joka ylitti vuoriston ensimmäisenä.  

Suuren osan vuotta nämä vuoristotiet ovat suljettuina. Kesä-heinäkuun vaihteessa on ihanan kesäistä ja voi iloisena miettiä, ovatko järvet sulamassa vai jo jäätymässä uudelleen... 

Siksi vuoristossa tapaakin olla norjalaisten mökkejä. Kivaa varmaan, kun voi mökillä nauttia keskikesästä jäisen vuoristojärven rannalla! Kelpaa sitä sitten talvella muistella.


Tässä videokoosteena reittiä ja maisemia! Omasta mielestä katsomisen arvoinen. Jollei olisi, niin ei kai sitä tähän olisi laitettukaan...





Serpentiiniä edessä ja takana, motoristin vappu…  tältä videolta näkyy nautiskelua

Tässä mutkassa on näköjään nautiskeltu paljon...



Sulamassa vai jäätymässä jo uudelleen?



Tuo vanha tie oli kyllä jännempi... Nykyään ajetaan tunnelissa ikävän turvallista tietä...



Vikøyri. Laskeutuminen tietenkin serpentiinejä.





Hove steinkyrkje


Gaularfjelletistä olen aina ollut sitä mieltä, että se on paljon hauskempi ajaa kuin vaikkapa Trollstigen. Gaularfjellet on nautinnollisimmillaan, kun vahingossa ajaa hieman kovempaa.
Gaularfjellet on ollut aiemmin esillä tässä "Korkein kohta ja Gaularfjellet - jotain parempaa kuin Trollstigen?" -jutussa , Trollstigen puolestaan on mainittu moneen kertaan, ekan kerran tässä "Se. Trollstigen" -jutussa.
Trollstigenistä voi tietysti aina mainita sen todennäköisen olemassaolon syyn:
"Paikassa on ollut kulkureitti jo ainakin 1500-luvulta lähtien - viinan ja naisten takia? Eräällä maatilalla Romsdalissa oli nimittäin vuodesta 1533 lähtien järjestetty suuret markkinat, ja tämä jokavuotinen tapahtuma oli suuri syy siihen, että valldalilaiset halusivat kiihkeästi saada kulkuyhteyden Stega-vuoren yli. Tämän blogin arvaus on, että tuo virallinen historia tarkoittaa, että haluttiin päästä ryyppäämään ja juhlimaan ja tapaamaan vastakkaista sukupuolta ja nai...misiin sitten myöhemmin. Kyllähän sellainen antaa hyvin intoa kaikenlaisille peikoille rakentaa tie vaikka vuorenrinteeseen...."
Gaularfjelletistä ei vastaavaa juttua ole kertoa.


Wagner vastaan Porschet - lienee selvää, kuka oli nopeimmin vuoren laella. Mutta oli kiva kuunnella, kun boxerien murina lähestyi huippua serpentiineissä kiihdytellen!



Likholefossen. Fossen on koski, mutta älä ajattele tuota alkuosaa (lik-hole) englannin kautta... No menit sitten kumminkin ajattelemaan. Hyi Sinua. 


Viimeiset serpentiinit ennen Førdeä.


Omaa aikaa mutkissa

Bergenistä Førdeen. Yksinäisen tinasotilaan teemana oli tänään jotain uutta, jotain vanhaa, jotain omaa, jotain lainattua, jotain valkoista ja jotain sinistä, vaikkei tinasotilaamme tiettävästi morsian ollut. Sinistä edusti taivas. Osittain. Osittain se oli harmaa ja osittain siltä väliltä. Lumi oli valkoista, vähän uusia teitä ja vanha prätkä, mutta mikä olikaan lainattua? Sitä en enää muista. Toivottavasti olen palauttanut, mitä ikinä sitten olikaan...

Taas oli talvella kannattanut tutkia karttaa huolella. Kaunis itselle uusi serpentiini Hólesvingane ja monet ennestään tutut serpentiinit, hyvin mielenkiintoista viikinki- ym. historiaa nuoren, mutta erittäin sivistyneen herran kanssa. Ettei eilisen jälkeen olisi tullut pettymystä, otin ohjelmaan muutaman tutun huippupaikan eli Vossin ja Gaularfjelletin, yöksi sitten tuttuun Førdeen.



"Hampurilainen ilman sämpylää, kiitos!" ja tarjoilijalta varsin kysyvä ilme.
Yksi niistä syistä, miksi Hra Oma Aika saa ajaa yksin...

________________________

(Jos haluat seurata tätä blogia, niin blogit.fi on siihen kätevä - kirjaudu sinne ja klikkaa tämän blogin kohdalla "Seuraa": https://www.blogit.fi/oma-aika )


Lähettänyt klo 5 kommenttia
Tunnisteet: , , ,
Tilaa: Blogitekstit (Atom)