| Eräänlainen moottoripyörien maailmanhistoria Norjan osalta Brigadmuseetin pinkki panssari hymyilytti, mutta todellinen moottoripyöräsaaga odotti rajan takana Magnorissa. sillä Skandinavisk Motorsykkel Center on moottoripyörien pyhäkkö, jossa vanhojen pyörien henki elää. SMC on suorastaan pakollinen prätkä-pyhiinvaellukselle. Karlstadista Norjan puolelle Magnoriin on vain 50 kilometriä E16-tietä pitkin, mutta siirtymä Ruotsin neutraalista teatterista Norjan vuorille tuntuu saagalta – Wagnerinkin renkaat rullasivat rajan yli kuin sen poliisivalot vilkkusivat vieläkin. Voi tietysti hieman epäillä, miten nostalgisissa tunnelmissa metalli- ja muovikasa, jota moottoripyöräksi kutsutaan, voi olla. Pääasia, että kuski on tunnelmissa. Skandinavisk Motorsykkel Center on Magnorin helmi, entisessä tehtaassa sijaitseva museo, jossa on esillä yli 170 moottoripyörää vuosikymmenten takaa. Se ei ole pelkkä kokoelma moottoroituja kaksipyöräisiä, vaan elävä tarina pyöristä, jotka ovat kantaneet sotilaita, postinkuljettajia ja uneksijoita. Museon perustaja, motoristiharrastaja Knut Einar Bekkevold, on kerännyt klassikoita laajalla skaalalla. 1900-luvun alun Indian Scoutit, brittiläiset BSA:t ja italialaiset Gilerat seisovat rinnakkain kuin viikinkien pitkäveneet muinaisessa satamassa. Tosin sisämaassa olevassa Magnorissa ei ehkä ihan valtaisia viikinkivenesatamia ole ollut. Kahvila tarjoilee kahvia ja pullaa, maalauspaja kiillottaa vanhoja tankkeja, ja korjaamo herättää unohdettuja malleja henkiin. Museo syntyi intohimosta, joka kantaa yli rajojen. | Norja 2025:
|
Todellinen norjalainen tähti oli Jonas Øglændin Tempo-yhtiö, joka valmisti Sandnesissa mopoja ja kevyitä moottoripyöriä 1930–1960-luvuilla saksalaisilla Fichtel & Sachs -moottoreilla. Tempo Viking (125 cc) oli kalastajakylien sankari, kuljettaen postia ja kalastajia vuonojen rannoilla. Vuonna 1956 Tempo järjesti Sandnesissa näytöskisan, jossa Viking kilpaili brittiläistä BSA Bantamia vastaan. Norjalaiset hurrasivat, kun Tempo voitti mutkaisella tiellä. Todennäköisesti BSA:n kuljettaja väitti, että ”kala haisi ja sokaisi silmät!”. Tarina elää Sandnesin paikallishistoriassa, ja Lillehammerin museossa voi nähdä Tempon, joka oli mukana kisassa.
Toisen maailmanpalon aikana moottoripyörätuonti oli vilkasta, kun Norja täyttyi BMW R71- ja Zündapp KS750 -pyöristä siinä missä kaikista muistakin saksalaisista teknisistä laitteista. Niistä ei maksettu tuontiveroa ja maahantuojana oli Saksan valtio. Sodan jälkeen nämä pyörät jäivät Norjaan, ja paikalliset motoristit kunnostivat niitä. Eräs Zündapp, joka on esillä Magnorin museossa, kuului norjalaiselle vastarintataistelijalle, joka sabotoi saksalaisten huoltoa ja piti sodan päätteeksi pyörän itsellään
Norjalaiset poliisit alkoivat 1980-luvulla käyttää BMW K75 -pyöriä, kuten Wagneria, niiden kestävyyden vuoksi – Norjan vuoret ja vaihtelevat kelit kun eivät antaneet armoa.
Entäs nykyään? Jos olet ajellut Norjassa, olet nähnyt paljon prätkiä. Eniten ulkomaalaisia. Norjassa on nimittäin paljon vähemmän prätkiä kuin Suomessa. Suomessa on liikennekäytössä itse asiassa kaksinkertainen määrä prätkiä. Uskokaa tai älkää, mutta Norjan tiestö vähentää sikäläisten kiinnostusta prätkiin. Siis ne samat tiet, joiden takia sinne mennään Suomestakin sankoin joukoin. Kausi on siellä vuoristossa lyhyt, lisäksi pyörien hankinta ja ylläpito on siellä kalliimpaa ja hankalampaa kuin Suomessa. Tässä vaiheessa puolet lukijoista lienee pyörtynyt ja toinen puoli nauraa lattialla ja arvelee, että tämä oli tämän blogin hauskin vitsi... mutta niin se vain on. Kesällä Norjan teillä liikkuvista moottoripyöristä noin 80 % on turistien ajamia (norjalaisissa kilvissä olevistakin merkittävä osa on vuokrapyöriä). Suomen teillä ainakin 90 % on suomalaisten omistamia ja ajamia pyöriä.
Jos moottoripyörä on Sen jatke, ei liene huolta, mutta jollei jatketta tarvitse, niin voi olla hätä kädessä... 😃
________________________
(Jos haluat seurata tätä blogia, niin blogit.fi on siihen kätevä - kirjaudu sinne ja klikkaa tämän blogin kohdalla "Seuraa": https://www.blogit.fi/oma-aika )
