Kesäkohteita... vaikka syksy kurkkii nurkan takana

Elokuiset viikonloput - sateita ennustettu usein molemmille päiville. Liikkeelle kuitenkin.

(Kartta todella isona tästä)

Kotkan suunta

Aamun lehdessä kerrottiin Kotkan upeista puistoista. Vesiputousta ja muuta. Siinä oli syytä riittävästi ja Uzbekistanin Pyhä Mies eli Herra Oma Aika kertoi Vanhalle Lutkalle eli Viiville, että ei tule vettä niskaan. Liikkeelle. Poikkeuksellisesti humahdimme moottoritietä, vaikkei siihen ollut erityisempää syytä. Kotkassa Sapokan vesipuisto on oikeasti upea. Viivi kiipeili pitkin kalliota, vaikkei ollut edes korkkareita ja mekkoa. Näköjään voi kiipeillä prätkäkengissä ja housuissakin... Vilkaisimme myös Katariinan Meripuistoa, jota voisi kutsua jonkinlaiseksi toimintapuistoksi. Vanha näkötornikin löytyy ja ollakseen nuori kaupunki, yllättävän kauniita katuja. Maretarium ja muuta mukavaakin on. Tietenkin vilkaisimme myös Langinkoskella keisari Aleksanteri III:n kalastusmajaa, mutta sitten tuli nälkä. Välissä vilkaisimme Kotkan linnoitusta, mutta kuten niin monessa muussakin linnoituksessa tässä maassa, sitä ei hyödynnetä turistikohteena oikeastaan mitenkään. 

Hyväksi tiedetty ravintola Ruukinmylly Strömforssin ruukilla on mukava nälänhoitopiste, jossa Hra Oma Aika otti vaatimattomasti alkuruoaksi kermaista sienipekonikeittoa, pääruoaksi ankanrintaa ja riistamakkaroita. Kyllä niilläkin elää... Viivi söi lohisoppaa ja salaattia. Arvatkaa kummalla on paino-ongelmia?  ...ja sitten suunta ylöspäin kohti Elimäkeä. Elimäeltä eteenpäin ja riittävästi mutkitellen, mutta nekin tiet on aiemmin esitelty eli katso karttaa ja esimerkiksi tätä juttua ja tätä juttua tai vaikka tätä.

Tampereelle voi tulla joka suunnasta

Tampereen suuntaan. Kun moottoritie ei houkuta ja 130-tie on liian suora, niin ikuinen suosikkimme on Hyvinkäältä Hämeenlinnaan tie 290 (kuten täälläkin 1372 kertaa olemme todenneet). Hämeenlinnasta on hyvä idea koukata Iittalan kautta mutkateille, joita pitkin päätyy Toijalan - Lempäälän kautta perille. Kokeilimme ensin reittiä Iittala - Kalvola - Tarttila - Toijala - Viiala - Lempäälä ja sieltä Vanhalle rantatielle (jolla ei rantaa juuri näy!) ja kas vain, aletaan olla Mansessa. Mansessa olemme käyneet monasti ja sitä on esitelty aiemmin mm. tässä jutussa, joten nyt vain muutama kuva. Viivin kädestä unohtui actioncamerakin eli teistä ei ole juuri kuvia.
Koska rantatiellä ei rantaa näy, ajoimme takaisin Pirkkalan lentokentän kautta ja kivaa mutkaa oli siinäkin. Iiittalassa oli jo pimeys laskeutunut päällemme ja tuli paha aavistus. Ajoimme motaria Helsinkiin asiallisen reipasta vauhtia ja viisi minuuttia kotiinsaapumisen jälkeen alkoi ukkonen ja vettä tuli ns. riittävästi.

Tampere on niin kiva paikka, että kävimme siellä sitten vielä pari kertaa lisää yhden viikonlopun aikana, jotta erilaiset reitit tulisi testattua. Moottoritietä emme suosittele etenkään sateella - kotilot näköjään kolhivat toisiaan ja tukkivat sen jälkeen molemmat kaistat. Onneksi prätkille on varattu omat varakaistat kaistojen väliin ja viereen. Seuraavaksi ajoimme Manseen Nurmijärven kautta Lopelle ja Teuron kautta Pirttikoskelle ja Toijalaan.  Vaihtoehtoja on ainakin yhtä paljon kuin Hra Oma Ajan vasemmassa kädessä sormia (eikä hän juuri pidemmälle laskea osaakaan).

Tamperelaiset (ainakin VVM:n jäsenet) ovat mukavaa sakkia. Heillä on esimerkiksi mukava tapa nostella toisten hameita ja tarkistaa, etteivät pikkuhousut ole unohtuneet jalkaan. He saattavat myös kaupungilla leppoisasti pyytää ottamaan puseron pois ja olemaan pelkissä rintaliiveissä. Pienet naiset he sitovat mieluimmin kiinni, jos ei muuhun niin lasten turvaistuimeen. Tarpeettomat painolastit sijoitetaan tavaratilaan tai laitetaan siistiytymään pikkuiseen vesisateeseen. Tampereella on pystyssä ainakin Pyynikin torni, jos ei muuta. Syntiset naiset on parasta viedä kirkkoon, ja Tampereella sellaisia tapaavat rakentaa yksityiset kadunmiehet tai muut patruunat, kuten Finlaysonin kirkko. Sen jälkeen naiset ovatkin valmiita perusteelliseen hierontaan. Kuvat kertovat asiat, kunhan sinne saakka ehdit.

Tamperelaiset tuntevat myös kivoja oikoteitä - esimerkiksi Helsinkiin pääsee Tampereelta kätevimmin Porin kautta. Siinä välillä voi pysähdellä vaikkapa Pirulanvuorelle tarkistamaan suuntaa, tai pysähtyä säälimään A. Ahlströmin vaatimatonta pihapiiriä kartanoineen ja Makkarakoskineen.

Porin seutu on kivaa, sitä on esitelty aiemmin tässä jutussa. Toisaalta porista Stadiin lähtee eräs Suomen tylsimmistä teistä. Ensin suoraa 50 kilometriä, yksi mutka, sitten taas suoraa 50 kilometriä. Sitten muutama loiva mutka lisää ja ollaan 230 kilometriä pidemmällä. Vaihtoehtoisia reittejä onneksi on, mutta tällä kertaa oli kiire kotiin. 

Tampereella pääsee veteenkin ihan keskustassakin

Moottoritietä Manseen... ei hyvä idea

Teurosta pikkuteitä Manseen... hyvä idea

Kohti Poria